Tavallinen

Ihan tavallinen kesäpäivä. Kuuma ja hikinen, mutta ei mitään ihmeellistä ohjelmaa. Emäntä on lukenut (Donna Leonin uusin A Question of Belief oli taas taattua laatutavaraa), yrittänyt neuloa (liian kuuma), yrittänyt kehrätä (liian kuuma), yrittänyt kammata villoja (ne on pestävä uudestaan), harkinnut nurmikon leikkaamista (kohta), pessyt pyykkiä (tai konehan ne pesee) ja löhönnyt.


Tosin aamulla imuroin ja pesin lattiat. Ja kiristin sängynjalat. Ne tuppaavat välillä löystymään ja kriittisen ajankohdan tietää tulleen, kun sängylle käydessä kuuluu kiva "krriiiiiik" -ääni. Parasta tiukata tai kohta voi olla kovin vino sänky. Helpointa ne on tiukata kun sängyn nostaa seinää vasten pystyyn. Ja sehän on tietysti herroista äärimmäisen hauskaa ja kivaa ohjelmaa tylsään kesäpäivään.


Käytiin me kävelemässäkin. Minä söin polun varrelta mansikoita, vattuja ja puolukoita - mustikoita, ei sentään vielä puolukoita. Indy söi heinää ja murisi Pikille (aina takaisin tullessa, tietyllä kohdalla polkua - miksi?) ja juoksi tuhatta ja sataa ja kävi vielä kastelemassa tassut rannassa.

Piki putosi puusta (kuvassa). Se ei koskaan ole ollut erityisen hyvä alastulija, se mieluiten hyppää. Indy kyllä osaa kiivetä mihin suuntaan tahansa. Piki myös pelkäsi naapuria (joka tuli uimasta), pelkäsi Indyä (joka murisi) ja olisi halunnut syödä jok'ikisen heinän polun varrelta.


Osasivat ne välillä kävellä nätistikin. Aina näin, Indy edellä. Jos Piki vahingossa pääsee edelle, Indylle tulee kamala kiire juosta johtotähdeksi. Nyt kumpikin nukkuu reporankana sängyllä - ja niille oli erityisen helppo tehdä punkkitarkastus. Ei punkkeja, mutta itikat olivat taas syöneet Pikin korvalehtiä.

Kuistilla

Mulla on etupihan puolella pieni kuisti. Pieni ja pohjoiseen päin, joten eipä siinä tule koskaan oltua. Mutta tämän päivän jälkeen tiedän millaisen kuistin oikeasti haluan, sitten joskus kun voitan lotossa miljoonia ja saan sen unelmieni talon.


Tämä kuisti on Petäjävedellä, Toinila-nimisessä vanhassa talossa. Taloa on kunnostanut ja nyt ylläpitää talkoovoimin Petäjävesi-seura. Näin heinäkuussa he ovat myös järjestäneet ohjelmaa ja tänään ohjelmassa oli kehräystä. Ihmisiä kävi ihan mukavasti ja kaikkien ensireaktio taisi olla - surprise, surprise - "Enpä ole ennen tuommoista rukkia nähnyt!". Paikalla olivat siis allekirjoittaneen ja Neulovan Lehmän rukit, Majacraft Suzie Prot. Vaikka periaatteessa rukit ovat aivan samanlaiset, niissä on kuitenkin persoonallisuuseroja. Omani on hieman jäykempi polkea, vaikka maaliskuussa retriitissä minun oli kevein paikalla silloin olleista (kolmeko meitä oli?).


Kerroimme siis kehräämisestä, villoista, kehräämisen tuottamasta mielihyvästä ja rauhasta, esittelimme tuotoksiamme ja nautimme hyvästä seurasta.


Muutama uskaltautui kokeilemaan ihan itse miten kehrääminen sujuisi. Moni tunnusti, että kotoa löytyy perinnerukkia ja jokunen oli sillä kehrännytkin. Uusista innokkaista löytyi luonnonlahjakkuuksia - vai mitä sanotte kuvan langasta? En minä todellakaan saanut tuollaista jälkeä ensimmäisellä kerralla, ehei! Minulta tuli vain sellaista peukalon paksuista taidelankaa ;) Kuvassa hurahtamassa uuteen lajiin paikallisväriä edustanut Utunan Kerttu.

Miksi

Miksi hullu siivousvimma iskee aina kesäisin? Vaatehuone raivattu ja roudattu paaaaljon tavaraa kirpputorille pois silmistä äkkiä. Lahjoitettu myös 20 vuotta ympäri Suomea muuttaneet matonkuteet ja tulevat matonkuteet (= vanhoja vaatteita, lakanoita, verhoja) eteenpäin. Raivattu Lundia, raivattu vaatekaapit ja pesty toppavaatteita jne.

Miksi tavarat ei osaa mennä itsestään paikoilleen? En ymmärrä kuinka esim. tiskipöytä on aina täynnä sekalaista sälää. Tai olkkarin pöytä. Tai pianon päällinen. Tai yöpöytä. Tai joka paikka.

Miksi kissat ovat niin oppivaisia? Pitää hommata lapsilukko keittiön alakaappiin, jossa säilytetään niiden ruokia (paitsi ei raksupusseja, kun niihin ilmestyy käpälän mentäviä reikiä alta aika yksikön - ne on siis jääkaapin yläpuolisessa kaapissa). Olen viikon sisään kahtena aamuna herännyt siihen, että kuuluu kolaus, romaus ja rapinaa. Kun menen katsomaan Piki on kaapissa, Indy yrittää rei'ittää Latzin pusseja.

Miksi päivänliljat kukkivat vain päivän? Minulla on oranssi päivänlilja, jossa on tänä vuonna enemmän kukkia kuin koskaan, ja rakastan sitä väriä! Ovathan nuo kuvien Lollypopitkin kauniita, ja ne kukkivat useamman päivän, mutta ne oranssit...

Miksi ne kengät, jotka istuvat täydellisesti jalkaan ja miellyttävät eniten silmää, ovat myös kaupan kalleimmat?

Miksi asiakaspalvelut vastaavat asiakkaan spostikysymyksiin valmisvastauksilla, jotka eivät itse asiassa vastaa kysymyksiin?

Miksi Pikin nenävarressa on pieni naarmu? Huomasin viime perjantaina.

Miksi Indyn korvalehtien itikan puremien paukamat eivät meinaa hävitä? Se selvästi nauttii kun sormeilen niitä korvalehtiä. Meillä on uusi hellittelytapa ♥


Miksi neulominen ei huvita vaikka helle loppui (ainakin melkein)? Onneksi loppui, nivelkipu oli sietämätöntä. Kuumuuden helpotettua, kipukin helpotti, ei hävinnyt kokonaan, mutta on siedettävää.

Ja helteen helpotettua Indykin siirtyi makkarin ikkunan edessä olevalta lipastolta (johon kävi kiva ilmavirta tuuletusikkunasta) takaisin miun jalkoihin nukkumaan. Ja Pikin on siirtynyt peiton päältä peiton alle kainaloon. Miun murut.

Murha

Eilen, kuumuudesta huolimatta kävin katsomassa suloisia, pehmeitä ja tosi nättejä otuksia. Alpakoita. Unohdin kysyä montako laumaan tällä hetkellä kuuluu, mutta paljon niitä on. Kaksi tämän vuoden vasikkaa (vai vasaa, mikä on oikea termi alpakoiden kohdalla?), ja paljon isompia. Ja paljon karvaa. Sain mukaani testattavaksi Lunan villaa, ihanan pitkäkuituista. Yritin äsken ottaa kuvaa kynsilakkapullo vertailukohteena vieressä, jotta kuidun pituus tulisi paremmin ilmi, mutta ei vaan onnistunut. Villa on tosi tumman ruskeaa, kuvissa ihan liian vaaleaa.

Yläreunassa täysin käsittelemätöntä villaa ja alareunassa se satsi, jonka minä ja tilan tytär innoissamme kokeilimme kammoilla. Tämä on taatusti ihanaa kehrättävää. Tuntui käsissä siltä, että kehräytyy ihan itsestään.


Kammat. Suomessa olen nähnyt vain pieniä ja sieviä yksi- tai kaksirivisiä kampoja ja katsonut niillä työskentelyä hieman epäuskoisena. Hidasta. Todellista käsityötä. Sitten sain vinkin, että monirivisempiäkin on olemassa. Löysin netistä kaivelemalla muistaakseni neljät, kahdet Euroopassa ja kahdet Amerikassa. Ja jälkimmäiset olivat halvempia, tulleista ja postikuluista huolimatta. Tosin ne kaikkein kalleimmat olisivat kyllä miellyttäneet silmääni eniten. Nämä ovat ulkonäöltään tappovehkeet. Eli jos poliisi joskus kaipaa omituisella piikkirivistövälineellä murhannutta, se olen sitten vissiin minä...

Tiedän, että suomalaisissakin kehrääjissä, vaikka meitä ei paljoa ole (tosin määrä on huomattavasti lisääntynyt viimeisen vuoden, kahden aikana), on eri koulukuntia. Minä olen kai niitä kaupunkilaiskehrääjiä, koska tykkään valmiiksi käsitellyistä villoista. Ei minulla ole tiloja villan käsittelemiseen. Ja täytyy kyllä sanoa, että tämä pienen pieni satsi oli viimeinen kerta kun käsittelin omilla kehruuvälineilläni likaista villaa. Kampojen piikit olivat jo tuon pienen kokeilun jälkeen todella likaiset. En uskalla edes ajatella mitä tapahtuisi, jos seuraavaksi käsittelisin valkoista villaa. Ja piikkien putsaaminen on hankalaa.


Näitä kampoja on siis kaksi. Tuon telineessä olevan voi vaihtaa tai sen voi kääntää sivuasentoon. Etukäteen vähän mietitytti, että toimivatko nuo oikeasti, mutta kyllä ne toimivat. Silti se on yhä varsin hidasta ja ihan oikeaa käsityötä ;)

Nyt ovat alpakan haituvat pesussa, jospas joku päivä pääsisin jatkamaan hommaa.

Vettä

Ilman lämpötila tipahti kymmenellä asteella alta puolessa tunnissa. Autuus. Tosin nousi se sateen jälkeen takaisin 24:ään, mutta sekin tuntuu viime päivien jälkeen ihanan viileältä. Ja tuuli. Tuuli oikein kunnolla puiden latvoja pyöritellen ja lehtiä lennättäen. Koivujen latvat ovat kuivuneet keltaisiksi, joten lehdet tosiaankin lensivät. Sade on elämä.

Hilma-rouva tuli maanantaina hoitoon loppuviikoksi. Rouva mökötti lahjakkaasti ensimmäisen vuorokauden, mutta on sen jälkeen sopeutunut tilanteeseen. Sen mielestä pojat ovat ääliöitä, erityisesti Indy. Pikiä voi tarvittaessa sietää jopa yhtä aikaa lipaston päällä. Mutta kylässä saa kivasti rapsutuksia ja herkkuruokaa. Tänään testasin loimulohta. Indy ei edes vilkaissut sinne päin (kaikki ei-purkista tuleva ruoka seitä lukuunottamatta on pahaa). Piki kävi haistamassa muttei maistanut. Hilma söi herkutellen :)

Indy löysi eilen illalla kukkapenkistä sammakon! Semmoisen pienen 3-4 senttisen reppanan. Kauhea mäiskintä Indyn mahtitassulla, mutta sammakkopa osoittautui sukkelammaksi kuin metsän päästäiset ja loikkasi pihalammikkoon karkuun. Tietysti Indy itsepäisenä ja sitkeänä puurtajana jatkoi metsästystä kalastamalla, mutta meinasi päätyä itse uintireissulle. Koko katin takapää oli likomärkä. No, viilenipä tukala olo herralta hetkeksi.

TdF

Ei ole mitään asiaa. Ja olen unohtanut kertoa vaikka mitä. Kaksi viikkoa sitten olin Tuulian TTS-metodin kakkoskurssilla Jkylässä. Meitä ei ollut montaa, joten opettajalta sai varsin yksilöllistä neuvontaa. Ja mulla on nyt taas sitten idea... Kunhan saisin entisetkin valmiiksi. Olimme Titityyllä ja yllättäen kaikki langat kiljuivat minua ottamaan mukaansa. Vain kaksi vyyhtiä pääsi matkaan, niille on myös idea. Pitänee oppia kirjoittamaan nämä aivan yhtäkkiä tulevat ideat muistiin, jotta niistä edes joku palautuisi mieleen sitten kun on aikaa ja intoa.


Tour de Fleece!

Kaikkihan tietävät Ranskan ympäriajon, vaikkeivät pyöräilyä harrastaisikaan. Viime vuosina valitettavasti se on saanut kyseenalaista mainetta dopingtapausten vuoksi, mutta ranskalaisille hirvittävän tärkeä. Ja Ravelry on monelle tuttu neulojien "Facebook" - kuvaus, jota käytän itsekin sen yksinkertaisuuden ja tietynlaisen selkeyden vuoksi, mutta joka ei kyllä oikeasti riitä kuvaamaan Ravelryä ollenkaan. Se on niin paljon enemmän.


Kun nämä kaksi, Tour de France ja Ravelry yhdistetään, saadaan Tour de Fleece. Ranskan ympäriajoa tavallaan seuraava kehräystempaus. Säännöt ovat ihanan väljät, kehrätään samoina päivinä kuin pyöräilijät polkevat. Kehräyshinkuni palasi eilen illalla ja jalkakin tuntuu paljon paremmalta. Tosin vieläkin automaattisesti varon sitä.

Kumpaahan kehräisi? Kumpikin niin minun väristäni!

Rimmaa

Helle

Kuumuus pyyhkii kattoja,
aurinko listii varjoja.
Jaksaisinko vielä vähän,
kirjoitella nyt tähän?

Aatos tuntuu tahmealta,
sateen odotus valtavalta.
Rips, raps, kaks pisaraa,
eikö vois kunnolla sataa!

Kuuma sohva peffan alla,
en voi yhtään olla ulkosalla.
Jäätelöä syöty ihan liikaa,
Tekis mieli vaikka siikaa.

Kelpais varmaan kateillekin,
kuuma on tullut niillekin.
Turkit paksut selässänsä,
väittävät tästä selviävänsä.

Karvoja irrottavat kaikkialle,
jääköhän mitään mahan alle?
Ikkunasta käy pieni viima,
talon paras paikka onhan siinä.

Venyy, pohtii, pesee,
tassua hiukan nuolaisee.
Jaksaisko emännältä pyytää,
voisko säätä vähän säätää?

Liikaa

Liian kuuma. Puoli kahdeksalta illalla menin leikkaamaan pienen takapihani nurmikon ja mittari näytti varjossa yhä +28. Auringossa mittarin asteikko oli loppunut kesken. Tiedän kyllä, että "ei kuuma luita riko" ja "helle hellii", mutta liika on aina liikaa. Ja nyt on jo liikaa, koska:

-Ei tee mieli suklaata.
-Alan saada tarpeeksen jäätelöstä ja pirtelöstä.
-Päivän kuumimmat tunnit 12-17 minä ja kissat nukumme sisällä mahdollisimman viileässä (seuraavaksi pitää varmaan siirtyä kylppärin lattialle nukkumaan).
-Herrat eivät tule yöllä viereen nukkumaan.
-Minä uin järvessä! Eli vesi on lämminyt yli maagisen rajan.
-Ontelot turpoavat umpeen, en voi hengittää ja tarvitsen Duactia.
-Yöllä pitänee luopua täkistä. Villasukat on jo heitetty nurkkaan.
-Postilaatikolla käydessä piti jäädä viilehtymään sadettajan alle.
-Ajatuskin autoilusta saa aikaan pyörrytyskohtauksen.


Sitähän se on, Suomen kesä. Lyhyt ja vähäluminen.

Pinkkiä?

Tässä talossa kissat tanssii nukkuu pöydällä kun emäntä on kotona. Talon lämpimin paikka ja Pikihän palelee aina. Ja tietysti se tunnistaa myös laatulangan.


Lanka on Wollmeisea ja se ei varmaan ihmetytä ketään. Mutta nuo värit... Lapsesta asti olen aina tykännyt punaisesta ja vihreästä. Joskus 10-12 ikäisenä oli myös pieni sininen kausi. Musta ei ole minun värini, beige ei ole väri ja yhdistelmänä liila-keltainen on jotain hirveää. Pastelleja en voi sietää.

Olen kuitenkin viimeisen vuoden aikana laajentanut käyttövärejäni huimasti. Käyttöväreillä tarkoitan tällä kertaa niitä, jonka värisiä vaatteita laitan päälleni. Neulontavärit on laajempi käsite, voin neuloa melkein mitä väriä vaan (paitsi sitä liila-keltaista), mutta en välttämättä käyttäisi niitä itse ylläni.

Takaisin asiaan. Vihreän ja punaisen seuraan hiipi pari vuotta sitten poltettu oranssi. Se vaan sopii mulle, hyvin. Kesävaatteissa tykkään valkoisesta ja talvella sen sijaan harmaasta. Musta tekee miusta sairaan näköisen (ja siinä näkyy kaikki kissan karvat), mutta silti, farkut on useimmiten mustat. Ja oranssi on aika muikea mustan tai harmaan kanssa.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen huomannut tykkääväni ruskeasta! Siis ruskeasta! Sehän on vanhojen mummojen väri... Tosin sen verran rajoittunut vielä olen, että vain suklaanruskeaa, ja tarkemmin sanottuna maitosuklaanruskeaa.

Sitten hain tuon paketin keskiviikkona (samalla kun kävin lääkärissä, rasvapatin tulehdus jalkapohjassa?!?!). Yksikään noista ei varsinaisesti ole minun värini, mutta... Miä vain tuijottelen ja huokailen. Silitän ja huokailen. Ihastelen ja ihastelen. Miten ne voivatkin sopia niin käsittämättömän hyvin yhteen? Petroolin (Aquarius) vielä ymmärrän, sekin käy mulle. Samoin, lämpimän keltainen (Safran) on kaunis. Mutta... pinkki? Tutu Medium. Taidan olla pahemmanlaisesti sairas.