Satoa

Oho hups - viikko päivittämättä! Mutta kun ei ole ollut mitenkään erityisiä tapahtumia, eikä mitään kerrottavaa. Vesisadetta päivätolkulla. Nukkuvia kissoja, Hilma kävi tosin kylässä viikonlopun ja silloin oli juoksevia kissoja (Hilma ja Indy ajoivat toisiaan takaa urakalla, keskellä yötä tietenkin). Töitä - kevät vetää viimeisiään ja pitäisi vissiin siivota koululla, mutta niiden monistepinojen setviminen ei oikein innosta.

Kehrääminen on taas innostanut. Jacqui (Suzie Pro -mallinen rukkini on nimeltään Jacqueline) on ollut erittäin oikukas mademoiselle. Ensin se piti kamalaa mekkalaa, sitten puhalsin purkista puhdasta ilmaa laakereihin ja annoin sen levätä viikon - nyt se on sieltä ihan hiljainen. Kara pitää meteliä joidenkin rullien kanssa, mutta ei kaikkien. Olenkin suunnitellut merkitseväni kaikki rullani (raaputan johonkin A, B...) ja ryhdyn pitämään kirjanpitoa, miten kukin niistä käyttäytyy. Joo, totaalisen hurahtanut kehräämiseen.

Vaihdoin kevyemmän jarruvieterin, pitäisi tilata niitä lisää (kuten myös e-hook ja ehkä uusi rulla vertailukohdaksi). Tiputin öljyä toisen liipottimen palloniveleen, ja kas, sen viikon levon jälkeen rukki käyttäytyy taas ihmisiksi - vai pitäisikö sanoa rukeiksi?

119 grammaa ja noin 240 metriä (jo toinen kerta kun muistin laskea pituuden!) 100 % alpakkaa WoolGatheringsFibersilta, tilattu Etsystä. Tosi helppoa ja ihanaa kehrättävää, taivaallisen pehmeää. Värillä ei ole nimeä, mutta ihan ilmiselvästihän tuo on raparperiä :) Ja nyt tekee mieli käydä kaivamassa kesän ensimmäiset varret tuolta raparperipuskasta...

Kaunottaret

Tiedättekö mitä tämä neuloja rakastaa yli kaiken? Sitä, kun joku lahjoo minua ihan itse neulotuilla neuleilla. Tai virkkauksilla, tai kehruilla tai omilla värjäyksillä. Vuodenvaihteessa bloggasin höyhenen kevyestä mohairhuivista, joka oli tilaustyö. Kuitenkin, miulta meni huivin neulomiseen niin hävyttömän kauan, että rahaa en kerta kaikkiaan kehdannut pyytää. Huivin saaja halusi jotakin antaa, joten sovimme sukista. Miähän olen villasukkien suuri rakastaja ja kuluttaja. Ja torstaina laatikkoon kolahtivat nämä!

Ottaen huomioon, että näiden neuloja ja minä olemme tavanneet kasvokkain vain kerran, nämä ovat aivan uskomattomasti miun näköiset! Tasan tarkkaan miun väriset (ei vaaleanpunaiset, vaan oranssihtavat) ja täydellisen oikean kokoiset. Aivan ihanat!

Neuloja on värjännyt langat itse: vihreät punasipuli ja lupiini, vaalein punainen krappi + pietaryrtti, toinen vaalea punainen krapin jälkiväri, keskipunainen krappijuuri ja tumma punainen punapuu. En voi käyttää näin ihania sukkia, ne on tossa vieressä sohvalla ja silittelen niitä... Kiitos ♥

Vihertää

Pitkästä aikaa kehruuttaa ihan mahdottomasti. Tekee mieli hipelöidä villoja, tunnustella erilaisia kuituja, haaveilla niistä neulottavia huiveja, sukkia ja hansikkaita - puserolankojen kehrääminen ei oikein jaksa innostaa, vaikka niihinkin villat on... Mutta. Rukki temppuilee. Jacqueline alias Jacqui (merkiltään siis Majacraft Suzie Pro) pitää pahaa ääntä. Se on oikeastaan temppuillut jo pitkin talvea, jättänyt pitkiä lankalenkkejä ja kolissut milloin mistäkin. Ensin ajattelin sen johtuvan öljyn puutteesta tai ilmakosteuden vaihteluista (lähinnä talven kuivuudesta), mutta eipä tuo tunnu tokenevan. Nyt olen purkanut sen melkein osiin ja koonnut uudelleen, ja paikantanut ratlatuksen (tuo sana on kovin kuvaava äänelle) karan takan oleviin laakereihin. Laakerit eivät tunnu käteen liikkuvan paikoillaan, mutta sieltä ääni tulee. Laitanpa postia Majacraftille (ja pari videota äänestä) ja odottelen neuvoja.

Tuon rukin temppuilun takia tästä ei tullut niin tasalaatuista kuin olisin halunnut. Välillä tämä on ylettömän ylikierteistä ja kovaa, välillä juuri mitä pitäisikin. Siis 100 % Wensleydalea, Tuulia Salmelan taitavista värikäsistä. Aivan ihana kevään väri! 139 grammaa ja noin 300 metriä. Kerrankin muistin laskea metrimäärän langan ollessa vyyhdinpuulla. Kätevää! Taidan neuloa tästä sukat, sillä langan epätasalaatuisuuden takia en oikein viitsisi laittaa tätä huiviin. Tuleepahan samalla testattua Wensleydalen sukkatoimivuus.

Luen

Ihana ukkosmyrsky posautti tv-antennin, joten nyt on aikaa lukea ja puhua/kirjoittaa lukemisesta. Kanavat nimeltä Liv ja Voice näkyvät, mutta niistä en pahemmin välitä. Kirjoista sen sijaan olen välittänyt koko ikäni. Olen suhteellisen kaikkiruokainen lukemisieni suhteen, mutta tietysti löytyy suosikkeja ja inhokkeja.

En pidä kirjoista, joissa minun lukijana pitää pelätä suhteettomasti, siksi Stephen King on ollut hyllyllä jo 20 vuotta. Hänen kirjansa aiheuttivat minulle aikoinaan painajaisia. En myöskään pitänyt tämän takia Sofi Oksasen Puhdistuksesta, vaikka se olikin äärimmäisen hyvin kirjoitettu kirja ja piti siksi minut otteessaan tiukasti loppuun asti - mutta en nauttinut siitä. Toisaalta en pidä lässyttävistä, huonosti käännetyistä, paikallaan junnaavista, tylsistä, ja vaikka mistä kirjoista. Useimmiten onneksi tietää jo takakannen luettuaan, että tämä kannattaa/ei kannata lukea. Mutta hutejakin sattuu.

Mistä sitten tykkään? Fantasiasta (eli aikuisten saduista?), yli kaiken. Mutta jotenkin semmoisesta lapsellisesta fantasiasta, eli ei mistään seksillä ylimaustetusta roiskinnasta, vaan positiivisesta "hyvä voittaa pahan" -fantasiasta. Kunnon seikkailuista, hitunen romantiikkaa auttaa aina asiaa. Dekkareista, mieluiten vanhan tyylisistä, perinteisistä. Myös historialliset romskut ovat parhaimmillaan mahtavia. Jostain kumman syystä tähän aikaan vuodesta (= koulun päättyessä) pitää aina, jok'ikinen vuosi, lukea Robert Gravesin Minä, Claudius.

Tässä, Indyn esittelemänä minulle ihan uusi kirjallisuuden laji: manga. Tiesin entuudestaan, että se on japanilaista sarjakuvaa, luetaan kirjan takaa aloittaen. Kuvittelin (väärästi) sen olevan vain semmoisia tietyn tyyppisiä lapsi/nuorihahmoja seikkailemassa pahaa vastaan. Näköjään päähenkilönä voi hyvin olla kissakin! Chi on pieni kissanpentu, joka löytää kodin, seikkailee ihmisten maailmassa (niin kuin kaikki enemmän tai vähemmän pöhelöt kotikissat tekevät). Tämä Konami Kanatan sarja on nähtävästi maailmalla kovin suosittu - nyt siis suomeksi ensimmäisen kerran. Tammi on julkaissut nämä kaksi ensimmäistä osaa ns. kioskipokkareina. Kirjojen paperista tulee heti nostalgisesti mieleen Akkarit (joita en ole lukenut varmaan 15 vuoteen) ja turvallinen lapsuus.

Kissahahmo on suloinen, tekstiä vähän - voisin kuvitella lukemaan oppineiden pikkuneitien tykkäävän kovasti näistä hellyttävistä ja herttaisista seikkailuista. Minua - aikuista ja kielenopettajaa - häiritsi kissan lässytys, mutta sekin oli kyllä selitetty kirjan takana (tai siis edessä). Mutta kokonaisuutena kivoja!

Toinen uutuus, jonka olen nyt viime aikoina lukenut, on Donna Leonin uusin dekkari Drawing Conclusions. Ei vielä suomennettu, ilmestyi vasta huhtikuussa englanniksi. Donna Leonhan kirjoittaa Venetsiasta ja siellä elävästä komisario Brunettista. Kirjoittaa englanniksi, loistavasti. En halua lukea suomennoksia, koska nautin näiden kielestä niin paljon. Brunetti-tarinoita on viime vuosina ilmestynyt yksi per vuosi - olenkin miettinyt, onko tahti liian kova? Laatu on ehkä hiukan kärsinyt... Tarinoilla menee aina puoli kirjaa päästä itse tarinan ytimeen, ja niiden loput ovat viime vuosina ärsyttäneet miua. Miksi? Juonipaljastus: loput ovat liian avoimia! Kuitenkin kieli on nautinto, elämän kuvaus ja pohdinta toinen suuri nautinto, ja ruokapuoli vielä kolmas. Ei voi mitään - yksi ehdottomasti suurimmista kirjailijasuosikeistani.

Ei lukemista: Indy huijasi onnistuneesti minua tänään. Tuli töistä kotiin kesken ukkosmyrskyn. Indy oli sängyn alla piilossa, tuli esille, mutta vaikutti apaattiselta, kyhjötti eteisessä miun hupparin päällä. Annoin herkkuja, kaivoin jopa karvapallolelun esille. Söi ja leikki, mutta jotenkin vähän vaisunoloinen. Menin päiväunille, herätessäni ukkonen oli häipynyt ja Indy normaali riehuva itsensä. Se taitaa pelätä ukkosta!

Aurinkoa!

Mieliala, elämä ja onni ovat usein pienestä kiinni. Tänään mietin olevani harvinaisen onnellinen. Kyllä, tulevaisuus mietityttää, naama on punainen ja kutiaa, ja siihen saadut lääkkeet väsyttävät kamalasti. Mutta silti. Onnellinen olen.

Aurinko paistoi taas, eikä ollut mikään pakko mennä ulos tukahtumaan. Sen sijaan mentiin vasta viiden jälkeen kattien kanssa nautiskelemaan. Ilma oli kuin linnunmaitoa. Kissoista näkee miten ne nauttivat suunnattomasti. Ihan pikkiriikkisen harmitti, että Indy loikoili autuaana taas kukkapenkissä.

Postilaatikko oli täynnä kaikkea kivaa! Ja meinasin unohtaa käydä katsomassa koko laatikon. Oli IK:n kesänumero, josta bongasin heti monta kivaa ja mahdollisesti toteuttavaa. Oli uusin Potter DVD, jonka katson ihan kohta. Oli kivoja kissakirjoja, joista enemmän myöhemmin. Ja oli tämä:

Kanssaräveltäjä (=Ravelry.com) yllätti totaalisesti! Käsityöpussukka, ah niin kauniista Pariisi kankaasta! Sisäpuoli on nauhaan sointuvaa, soljuvaa yksiväristä. Täydellisen kokoinen pussukka, menee vähän isompikin työ. Kiitos!

Onnea oli myös mahdollisuus nukkua puoli päivää kun lääkkeet nukuttivat. Ja mahdollisuus auttaa ystävän ystävää. Ja herkkuruoka (olen oikeasti oppinut tekemään hyviä munakkaita). Ja jätski tietenkin. Onnea oli neulomisen ajattelu (vaikken viikkoon ole neulonut silmukkaakaan). Ja maisema tuosta omasta ikkunasta.

Jotenkin niin hyvä ja onnellinen olo.

Bongaa kuvasta kissankarva. Kaikkialle ne ehtiikin.

Pelottaa

Aivan mielettömän upeita ulkoilukelejä on ollut - ainakin herrojen mielestä. Miä kärsin tähän aikaan vuodesta aurinkoihottumasta, mutta onneksi se häviää piakkoin. Toivottavasti. Herrat sen sijaan lähinnä kärsivät emännästä, joka vangitsee heidät sisälle. Tai pitäähän kunnon kaupunkilaiskatin käydä sisällä hiekkalaatikossa ja ruokakupilla, mutta muut ajat voisi viettää ulkona. Tosin nukkua ne eivät ulkona osaa. Niinpä tänään on oltu kolmisen tuntia ulkona, kahdessa erässä. Toisen jälkeen Indy jo käveli oma-aloitteisesti sisälle.

Lauantaina käytiin iltakävelyllä. Oli vähän pelottavaa Pikin mielestä, kun järveltä, vastakkaiselta rannalta kuului kovaa älämölöä. Ketkä lie juhlistivat kesän alkua. Indy sen sijaan nautiskeli täysin palkein vapaasta järvestä. Uimassa se ei sentään käy, mutta kävelee ihan vesirajassa, tassujen kastuminen ei haittaa yhtään. Ja nuuskuttaa. Järvenselältä tulee ilmiselvästi hyvin mielenkiintoisia tuoksuja.

Tänään Indy kyllä löysi muutakin mielenkiintoista ihan kotipihaltakin. Pesin eilen pihan puolen ikkunat. Täysin turhaa touhua. Keittiön ikkuna tuhrittiin sisältä jo eilen illalla kun yksi onneton kärpänen kiusasi Indyä. Mäiskis ja läiskis. Tänä aamuna siirryin teekupin kera terassille korjaamaan kokeita. Itse en huomannut mitään, mutta Indy löysi jossain vaiheessa kaksi jo eilen ikkunaa päin lentänyttä rastaan raatoa. Ja yritti viedä saaliinsa kiivaasti piiloon. En tiedä mitä se oikeasti olisi niille tehnyt. Ei ainakaan syönyt. Eihän Indylle kelpaa kuin Latz (hyytelö vain) ja Mjau (hyytelö vain), ja tonnikala ja sei. Todennäköisesti se olisi leikkinyt aikansa, sitten Piki ryöstänyt aarteen ja syönyt. Mutta ei päästy testaamaan kun ilkeä emäntä rei'itti sormensa Indyn hampaistossa (kuka nyt aarteestaan vapaaehtoisesti luopuu?!) ja vei tunkiolle moiset.

Ennen vappua Piki pelkäsi jälleen kerran. Mitähän tuo onneton vauveli ei pelkää? No, tällä kertaa naapurin teini poikaystävineen käveli polkua pitkin tuossa parinkymmenen metrin päässä, ja ne mokomat ilkesivät vielä keskustella samalla. Kamalan pelottavaa!

Peike

Villa-pellava. Yhdistelmänä minulle uusi ja vähän hassu. Toivon, että käytössä tämä on lämmin kuin villa, mutta tyylikäs kuin pellava. Ainakin tämä yrittää olla aikuisen ja tyylikkäinen näköinen noin värin puolesta (eikä tavallisen villasukkamaisen riemunkirjava ;)

Malli: Gingko

Puikot: 3,5 mm

Lanka: virolainen villa-pellava, 137 grammaa

Suurensin mallia reippaasti, oikeasti tämän pitäisi olla shawlette, mutta kyllä tämä on ihan reilun kokoinen. Lanka oli kovaa ja karheaa neuloa, mutta tuloksena kiva tekstuuri. Huivi oli alussa tyyyyylsä, mutta loistava kokousneule. Reunan lehtikuvioita oli tosi kiva neuloa, kerrankin jotain mielenkiintoista myös nurjalla puolella.

Pingottamista jännitin etukäteen, kun en osannut arvailla pellavaosuuden käyttäytymistä. Työnsin huivin pesukoneeseen kylmään villapesuun, pingotin ja sehän kävikin helposti. Ainoa ongelma vain olivat pingotusavustajat... Ennen kuvaamista piti vähän korjailla herrojen aikaan saamia ylipitkiä lenksuja, mur.

Kevätjuhlahuivi? Mitähän sen seuraksi?

Olen nyt neulonut jo neljä huivia tämän vuoden puolella. Tai melkein viisi, viidennestä suurimman osan neuloin viime vuoden puolella, mutta se valmistui tammikuussa. Olisi ehdottomasti kannattanut ottaa osaa siihen huivi per kuukausi KALliin.

Seuraavaksi jotain väriä!

ps. Indyn nenä ja krookus -kuva oli nopea vahinkolaukaus. Yritin ottaa kuvaa krookuksesta ja Indy työnsi nenänsä väliin. Joskus käy tuuri.