Bits of Yarn - Langanpätkiä

Vuosi

2012-01-29T18:38:00.000+02:00

Villasukka ei ole oikein ollut nimimerkkinsä mukainen aikoihin... Ei vaan ole sukatuttanut. On se kumma, miten tämä neuleharrastus kulkee sykleissä. Välillä ei tee mitään, sitten taas ihan kamalasti. Nyt on sentään tuo jälkimmäinen, ns. ahkera kausi menossa, mutta ei vaan sukatuta. Huivituttaa vähän liikaakin. No, ehkä se sukkavaihe taas joskus tulee.Nämä sukat on aloitettu... Joskus. Aivan taatusti muistan neuloneeni niitä pari hassua kerrosta viime kevään neuleretriitissä. Silloin oli muistaakseni menossa ensimmäinen sukka. Arvelisin näiden saaneen alkunsa joskus viime helmikuussa? Melkein vuosi meni siis valmiiksi saamiseen. Mutta kun ei vaan mitenkään huvittanut.

Malli: melkein perussukka ranskalaisella kantapäällä. Vain melkein, koska nuo nostettujen silmukoiden jonot tuovat sentään jotain kuvion tapaista.
Lanka: Punta Yarnsin Merisock, 48 grammaa. Tykkään kovasti langan tunnusta käsissä ja värit ovat herkulliset. Mutta, iso mutta. Langan kertauksessa oli selvästi mennyt jotain pieleen. Yksi säikeistä oli jatkuvasti löysempi kuin muut (siinä oli säännöllisin väliajoin pikkuinen lenksu ja käden tiukassa otteessa se irtonainen löysyys kertyi sitten säkkäräksi), ja toisen sukan varpaissa oli yksi säie vähemmän. En kuitenkaan viitsinyt purkaa kun vihdoinkin sain sukat tehtyä.
Puikot: 2,25 mm

Laitoin sukkiin vain 56 silmukkaa, ja näistä tuli kivan napakat, mahtuvat loistavasti kenkiin. Yleensä nämä napakat, tiukasti neulotut ja tiukasti istuvat, kestävät käytössä miulla parhaiten. Näillä lienee siis odotettavissa pitkä ja loistava ura ;)

Kiitos kommenteista! Anni: kyllä miä laitankin ensin pipon ja sitten huivin (mieluummin kolmio- kuin kaulahuivi), mutta ei se silti pysy päässä. Parhaiten pipon pysymiseen tuntuisi auttavan, jos on nuttura, ja pipossa erottuva reunus, jonka saa nutturan alle. En silti aio lopettaa hienosti alkanutta pipouraani, pakkohan noita on neuloa lisää ja testailla eri malleja. Niille, joista en itse tykkää löytyy varmaankin joku toinen käyttäjä.

Opettelen

2012-01-23T21:56:00.002+02:00

Miä en ole koskaan tykännyt käyttää pipoja. Ne kun tuppaa nousemaan niskasta kamalan ylös. Ihan kersana tykkäsin niistä 70-luvun lasten turkishatuista, valkoinen, pitkä häntä takana. Sittemmin piti käyttää pipoja kun nuo eivät enää mahtuneet. Yläasteen käytin Mamman tekemää tuubia, muistaakseni sinivalkoinen. Lukiossa siirryin isojen huivien käyttäjäksi. Sidon ne yleensä sillein mummo-tyyliin, leuan alta ristiin ja niskan taakse kiinni. Ei pääse tuuli puhaltamaan mistään raosta ilkeästi kaulaan.

On tähän pipoinhoon toinenkin syy. Koulussa neulottiin pipo neljännellä luokalla. Ensin joustinneulekaitale pään ympäri (vihreä), ja sitten sen reunasta poimittiin silmukat ja neulottiin päälaki (sininen). Lopuksi tupsu ja vuoritus (valkoisella flanellilla). Kun tuo pipo oli muuten valmis, mutta vuoria vailla, äiti kuoli. Muistan kun mentiin kappeliin katsomaan äitiä viimeisen kerran, halusin ehdottomasti laittaa tuon pipon päähäni ja näyttää sen äidille. Ja siitä alkoi pipoinhoni.

Nyt olen ehkä parantunut. Tai ainakin opettelen aktiivisesti käyttämään pipoja. Vieläkään en ole löytänyt sitä täydellistä mallia, joka pysyisi koko ajan nätisti päässä, nousematta takaraivolta. Paras on tällä hetkellä tämä muutama vuosi sitten neulottu baskeri. Se pysyy, varsinkin nutturan kanssa, hyvin päässä ja tykkään väreistä. Ja itse kehrätty ♥

Parantamisen suurimpia tohtoreita ovat olleet neulovat ihanat ystävät. He loihtivat toinen toistaan makeampia pipoja, joten pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Ja pipo kun on vielä niin mainio pieni projekti, joka kulkee nätisti mukana, johon voi upottaa jämälankoja, jossa voi testailla kaikenlaisia mallineuleita ja tekniikoita. Vähän niin kuin sukat. Tai lapaset. Joten:

Malli: Rikke
Lanka: Colinette Cadenza, väri Vatican Pie 160, kulunki 94 grammaa (Jämiä tästä.)
Puikot: 3½ ja 4½
Tämä on näistä kahdesta pienempi ja napakampi, mutta väri on vähän lälly, ei yhtään miun väri vaikka luonnossa onkin vähän tummempi.

Malli: Sama kuin edellä, eli Rikke.
Lanka: Noro Silk Garden, väri 228, kulunki 101 grammaa (Jämiä tästä, napsin punaiset välistä pois.)
Puikot: Samat kuin edellä.
Isompi ja vähän lörppö, värit oikeasti vähän tummemmat, valkoinen lumi häiritsi kuvausta. Itsensä kuvaaminen käsivaralla katsomatta kameraan on muutenkin aika mielenkiintoista.

Talvi

2012-01-17T21:21:00.000+02:00

Viime sunnuntaina. Aivan ihana ulkoilu- ja kameran ulkoilutuspäivä. Harmitti vaan, etten viitsinyt ottaa makrolinssiä mukaani. No, hyviä tuli tuolla taviksellakin (18-55 mm). Jäällä ei uskaltanut kävellä kuin suht rannassa; lumikerroksen alla oli kovin sohjoisen näköistä.

Aurinkoa II

2012-01-13T21:31:00.000+02:00

Aurinkoa ei viime päivinä ole pahemmin näkynyt taivaalla, päinvastoin. Lunta on tullut oikein antaumuksella, lumitöitäkin on saanut tehdä ihan niin paljon kuin on huvittanut. Toisaalta, kivaahan se on. Ei ole liian kylmä, ei mahdotonta tuulta (paitsi tänään) eikä edes älyttömän liukasta. Tykkään tällaisesta talvesta!

Kuitenkin, tarvitsen aurinkoa, valoa, väriä! Niinpä olikin ihan pakko ottaa käsittelyyn Aurinko-vyyhtini. Ihanaa pehmeää BFL-silkkiä Tuulian värjäämänä. Kehräsin sen aikoinani kolmisäikeiseksi Navajo- eli ketjukertauksella. Näin värit pysyivät suht selkeinä, eivätkä sekottuneet toisiinsa. Koskapa tänä nyt on liukuvärjättyä, en voinut kuvitellakaan mitään kovin monimutkaista pitsihuivia - kuvio menisi ihan hukkaan. Tietysti olisin taas ja jälleen kerran voinut tehdä Simplicitaksen, mutta ei, välillä jotain muuta. Selasin Ravelryä puoli ikuisuutta, mutta mikään ei tuntunut siltä oikealta. No, eihän se mitenkään neulojaa rajoita...

Pistin sitten posottaen ilman mitään ohjetta, vaan sen mukaan mitä nyt sattui päähän pälkähtämään - nimesinpä tämän sitten Flow-huiviksi. Mitään en kirjoittanut muistiin, joten voi olla mielenkiintoista pähkäillä mitä oikein teinkään. Ja pähkäillä pitää. Sillä kuten ylläolevasta kuvasta näkyy (huonosti tosin, klikkaa isommaksi), pystysuorien reikäjonojen molemmin puolin on minipalmikot. Noloa tunnustaa, mutten huomannut tätä neuloessani, vaan vasta pingotuksen jälkeen. Mutta ne näyttävät sen verran kivoilta, että nyt tekee mieli kehittää tätä ideaa eteenpäin.

Malli: Ei ole, omasta päästä vaan. Nimetty Flow-huiviksi.
Lanka: Itse kehrätty BFL-silkki, 138 grammaa.
Puikot: 3 mm - yllättävän pienet, jotenkin kuvittelin ottaneeni isommat.

Tykkään huivista kovasti! Eniten tykkään noista poltetun oranssista kohdista, hailakoimmat menevät kyllä siinä välissä ihan hyvin. Kiva efekti, että päättelykerrokselle sattui tummaa.

Kiitos edellisen postauksen runsaista ja ihanista kommenteista. Joo, villaa on paljon. Kyllä ne siitä joskus vielä langoiksi muuttuvat... Joskus. Ja ehkä osa valkoisista muuttaa väriä, mutta siihen tarvitsen jonkun paljon paremman värjärin apua. Lankavarastoani en tosiaankaan uskalla levitellä samalla tavalla. Noita villoja on viisi muovilaatikollista. Lankoja on kuusi samanalaista laatikkoa + kolme kapeaa ja yksi leveä sängynaluslaatikko ja lukuisia muovipussillisia siellä sun täällä...

Villaisaa

2012-01-08T18:57:00.000+02:00

Hullu. Tiedän olevani hullu monellakin tapaa, mutta tämä tapa on hieman spesiaali. Onneksi en ole yksin ♥

Yllä on tämän hetkinen villakokoelmani leviteltynä olkkarin lattialla. Kuvasta puuttuu ainakin samojedin villat (yksi pienehkö paperikassillinen). Niitä ei voi laittaa näkyville, jottei Piki käy syömässä niitä. Kuvasta puuttuu myös pari satsia (pieniä satseja) alpakkaa. Ne pitäisi karstata/kammata. Lisäksi huushollista saattaa löytyä vielä jostain kolosta villaa, jota en muista olevan olemassakaan. No, enpä muistanut kaikkia näitäkään... Ja postissa on tulossa All Spun Up'lta lisää. Pitäisköhän siirtyä vähäksi aikaa neulomisesta kehräämiseen? Pitäisköhän levitellä langat samalla tavalla?

Herra Avustaja. Piki istui ikkunalaudalla ja katseli hämmentyneenä. Indy syöksähteli ees taas villanyssäköiden perässä.

Kuka järjestäisi nuo nyt takaisin laatikoihin? Mielellään jotenkin loogiseen systeemiin? Värilliset erikseen (värin vai värjärin mukaan?) ja luonnonväriset erikseen. EDIT: klikkaa kuvat isommiksi!

Ainakin talo on eristetty hyvin mahdollisten tulipalopakkasten varalta.

Pehmeyttä

2012-01-03T15:24:00.001+02:00

Neulomisinto on ollut koko syksyn enemmän tai vähemmän kateissa. Mikään ei ole huvittanut eikä kiinnostanut, ei langat eikä mallit. Ehkä se johtui osaksi ajan puutteesta, jatkuvasta kiireestä ja väsymyksestä, koska nyt, lomalla, on taas neulotuttanut ihan mukavasti.Villatakkikin on työn alla, mutta se tuntuu edistyvän niiiiiin hitaasti, joten joulupäivänä vaihdoin tähän vähän sutjakkaampaan työhön.

Malli: Coquille, tosin muokattuna rajoitettuun langanmäärään (eli paljon pienempi kuin tuo ohjeen pieni). Tämä täytynee toteuttaa piakkoin myös ihan normikokoisena (nyt tästä tuli enemmänkin kaulahuivikokoinen, haluaisin ihan kunnon kolmiohuivin). Tykkäsin.
Lanka: Artesano Hummingbird, 100 % alpakka. Ihanan pehmeää ja ah niin ihanan oranssista (eihän kukaan huomaa, että miun oranssi kausi jatkuu yhä?). Kulunki 134 grammaa. Väri Quail.
Puikot: 4,5 mm

Oli muuten harvinaisen hankala huivi pingottaa. En oikein tiennyt miten nuo lyhennetyillä kerroksilla neulotut kohdat olisi pitänyt saada mallailtua, jotta ne aukeaisivat nätisti. Loppujen lopuksi tuossa kärjen kohdalla laitoin niitä päällekkäin, kunhan vaan olivat leveänä. Kissa-avustajat tykkäävät huivin lämpimyydestä ja tykkäsivät tapansa mukaan myös pingottamisesta (Piki ryöstää nuppikset).

Ihanan lämmin ihoa vasten, väri sopii loistavasti talvitakkieni kanssa yhteen. Tätä lankaa miulla on toinenkin vyyhti, mutta tummanpuna-vihervä-sävyisenä (on siis 150 gramman vyyhdeissä).

Tapahtunutta

2011-12-30T21:21:00.000+02:00

Ensin alkoi loma. Nukuin ja luovutin limaa keuhkoista.

Joulu oli rauhallinen, mitä nyt Indy ja vieraileva tähti Hilma välillä ajoivat toisiaan takaa. Hilma on kuitenkin aina Queen ja sängyn valtiatar. Indy vain palvoo syvästi. Katsottiin Pride and Prejudice -maraton, Downton Abbeyn eka kausi ja vähän muutakin. Jopa neuloinkin - tuloksen näette heti kun päättely- ja pingotuskeiju suostuvat vierailemaan.

Sitten pojat menivät hoitoon. Hilma oli hieman katkera kun juuri pääsi oman kodin rauhaan, niin heti seuraavana päivänä NE tulivat häiriköimään. Minä lähdin Helsinkiin tapaamaan kavereita. Ja bongattavaksi. Junassa ensin sellaisen ravintolakärryn emäntä tokaisi, että sinä olet kyllä tuttu naama, keuruulainen, eikö? No joo... Olen vissiin opettanut hänenkin poikaansa. Olin sitä ennen räveltänyt iPadilla ja neulonut. Saatuani emännältä kaakaomukin nenän eteen (hieman Lempäälän jälkeen) jatkoin räveltämistä, ja mitä ihmettä? Ravelryssä (siis se räveltämö) Darsi ihmetteli kuka kaheli neuloo junassa ja räveltää, kuka se on? Voi kun hän olisi neulonut myös! Silloin olisin tajunnut kysyä kuka sinä olet?

Seuraavana päivänä Narikkatorilla Zilja bongasi minut jo piiiitkästä matkasta. Ja hetkeä myöhemmin, ollessani Tean kyydissä ja kun pysähdyttiin liikennevaloissa, minä vuorostani bongasin yhden (nykyisen) oppilaani. Olimme matkalla Villavyyhtiin - siellä olikin sitten enemmän ihania, rakkaita kavereita! Nyt minäkin olen nähnyt Suomen ainoan lankakaupan, jossa on rukkihuone. Ajatelkaa mikä ihana sana: rukkihuone. Sana täynnä zeniä, pehmeää villaa, värejä ja ystäviä ♥

Sieltä jatkoimme porukalla Selloon neulemiittiin. Lisää ihania ihmisiä. Tapasin vihdoinkin ihan livenä mm. Makepeacen - tätä oli odotettu! Olin vain niin väsy, etten jaksanut kierrellä ihmisten luona jututtamassa, harmittaa näin jälkikäteen. Mutta matkustaminen on rankkaa, vaikka saakin nautiskella mahtavista hotelliaamiaisista. Nukuttikin ihan hyvin, mitä nyt hotellin edessä skeittailleet pikkupojat häiritsivät ekana iltana unen saantia.

Kävin myös veljeni ja hänen vaimonsa uudessa kodissa. Se on remontoitu viimeisen päälle (paitsi ei kylppäriä) - mustavalkoiseksi. Voi että meitä nauratti veljen kanssa! Meille on geenit jaettu tasan tarkkaan puoliksi: veljelle ne mustavalkoiset (tai vaan mustat) ja minulle värit ;)

Kotiin oli kyllä silti ihana tulla! Karvalapsia oli ikävä, ja niilläkin vissiin minua, koska Piki ei ole paljoa sylistä liikahtanut ja Indykin (joka ei tosiaankaan ole sylikissa) on tänään käynyt kahdesti jo sylissä. Viime yönä ne nukkuivat vuorotellen kainalossa.

Tuossa alemmassa kuvassa olen epätoivoisesti yrittänyt kuvata itseään pesevää kissaa. Mahdoton tehtävä!

Sittenkin

2011-12-24T11:40:00.000+02:00

Pisin blogitauko ikinä. Yli kaksi viikkoa. Mutta kun...
...töissä ihan kamala kiire, ensin yläkoulun kokeet, sitten lukion koeviikko.
...arvosanojakin piti jakaa.
...ensi vuottakin jo suunnittelin, ainakin sen ekan päivän ;) Ja ranskan kertauskurssia enemmänkin.
...kärsin flunssasta koko viime viikon. Vieläkin on ääni käheä ja kröhittää. Nosti oikein kuumeenkin, mutta tunnollinen työntekijä kun olen, niin viikonloppuna.
...huushollia on pitänyt raivata, jotta täällä mahtuisi kissankarvojen seassa elämään.
...raivatessa unohduin tutkailemaan lankojani ja villojani. Mistähän se neulemojo löytyisi? Jos joku näkee, lähettäkää tänne!
...yliväsyneenä olen iltaisin vain toljottanut aivottomana telkkaria - ei ole jaksanut edes neuloa.
...kiukuttelin Suomen säälle: eihän tämä ole talvi, vaan kesä! Tunnetusti lyhyt ja vähäluminen.

Mutta kaikesta huolimatta:

Eräät eivät sitten millään halunneet tulla kuvatuiksi ;)

Ehkä

2011-12-05T22:12:00.000+02:00

Kaikkihan sen tietävät. Langat ja villat puhuvat. Toisinaan suorastaan huutavat, ja sitten taas heittäytyvät mykiksi, välillä vuosikausiksi. Niillä on oma tahtonsa. Ne kertovat miksi haluavat isoina tulla. Toisinaan vaan homma ei silti oikein onnistu.

Malli: Ei ole, verkkoa vaan, vuorotellen 20 krs oikealle ja 20 krs vasemmalle kallistuen.
Puikot: Ehkä 2,5 tai 2,75 tai 3 mm? En muista.
Lanka: Sea Silk, 96 grammaa (70 % silkkiä ja 30 % seacelliä), väri muistaakseni Autumn.

Lanka kiljui ostovaiheessa kovin, kovin äänekkäästi ja ilmaisi kovin pikaisesti haluavansa huiviksi. Mutta millaiseksi? Sitäpä se sitten miettikin pari vuotta. Lopulta, epätoivon iskiessä (Neulemojo on ollut tänä vuonna kadoksissa, oli ihan pakko neuloa jotain, joka varmasti valmistuu - joo.), loin muutaman silmukan (aloitettu siis kolmion kapeasta kärjestä) ja posotin menemään. Vyyhti ja kerä olivat kauniit, neuloessa... No, se näytti jotenkin kamalan valjulta ja laimealta.

Tylsä oli mallineulekin, mutta ihan loistava kokousneule. Lanka ei joustanut yhtään, joten aluksi neulominen oli vähän hassua ennen kuin tottui. Ja sitten päättelykeijo oli kadoksissa pitkään ja hartaasti. Päättelykerroksen neulominen vei huikeat kaksi kuukautta. Pingottaminenkin vei pari päivää, kun unohdin mokoman petarin alle. Herrat eivät unohtaneet, vaan t-pinsejä löytyi tasaisin väliajoin lattialta.

Ehkä. Ehkä tuota voi käyttää. Värit paranivat pingotuksessa - nähtävästi pingotuksen magia koskee värejäkin pitsin lisäksi. Tuntuu mukavalta iholla. Huutaa seurakseen valkoista kesämekkoa ja ehkä lavatanssejakin... Laitan kaappiin odottamaan kesää. Testataan sitten.

Ps. Hyvää huomista syntymäpäivää Suomi!

Valoa!

2011-11-30T20:52:00.001+02:00

Tässä reilu kuukausi sitten taloon rantautui kirkasvalolamppu. Sellainen, jota voi himmentää eli käyttää myös tavallisena valaisimena. Olen tykännyt kovasti ja niin näyttää tykkäävän toinenkin perheenjäsen ;)

Vihreä unipesä on ihan varta vasten kissoille tehty ja ostettu täältä. Aiemmin se ei ole kelvannut, herrat ovat leveästi väittäneet, että se on liian pieni, mutta nyt, jostain täysin käsittämättömästä syystä, siitä on tullut Indyn ehdoton lempipaikka. Mieluiten siinä nukutaan, kun tuossa lampussa on valo päällä.

Kuvaamiskohteena ei Indy yhä edelleenkään tykkää olla, vaikka kamera kyllä rakastaa sitä ♥

Haukotutti!

Siellä

2011-11-22T21:44:00.000+02:00

...oli julmetusti ihmisiä. Varsinkin lauantaina.
...tapasi tuttuja vaikka kuinka paljon!
...tutustui uusiin kivoihin ihmisiin.
...sai yhdistellä ravelry-nikkejä ja naamoja :)
...oli kaikkea mahdollista tavaraa maan ja taivaan väliltä.
...sai väriterapiaa lankahyllymetreittäin.
...ei ehtinyt syömään kuin vasta illalla. Ja sitten vetikin niin, että napa rutisi.
...oli ikävä kissaherroja.
...nauroi hervottomasti.
...jutteli ja jutteli ihan liian pitkään yöllä pimeässä hotellihuoneessa ♥
...opiskeltiin Youtuben ja iPadin välityksellä uudenlaisen hörhelön neulomista. Siis hotellissa ensin itse illalla, ja seuraavana päivänä sitten opetettiin asiakkaille.
...ostin taas uuden tunikan/mekon Riimingalta. Ihanan oranssinkeltaisen!

Ja nämä ylläolevat valmistuivat to-iltana hotellissa. Sopivat täydellisesti yhteen uuden tunika-mekkoni kanssa. Malli on seuraava: 76 silmukkaa, 3 oikein ja 1 nurin -joustinneuletta nilkoista nivusiin. Lankana Louhittaren Luolan Väinämöinen, yhteensä paino 179 grammaa. Puikot 3,25 mm. Ihanan ohuet, mutta uskomattoman lämpimät! Koska nämä ovat ohuet, ne saa kivasti ruttuun välille nilkka-polvi, mutta yltävät tarvittaessa peittämään koko jalan. Haluan lisää säärystimiä ja äkkiä!

Siellä = messuilla Tampereella. Haluan taas ensi vuonna tuonne omalle lomalle! Maanantai meni kyllä nukkuessa ;)Edit. 26.11. lisätty toinen kuva. Kieltämättä raivostuttavan epäselvä, mutta tässä värit ovat oikein!

Suosittelen

2011-11-06T16:13:00.001+02:00

Suosittelen lämpimästi.
1. Kirkasvalolamppu. Omani on sellainen, jota voi himmentää eli se toimii myös tavallisena valaisimena. Olen vakuuttunut sen tehosta reilussa viikossa. Herääminen on helpompaa, vaikka tämä ei ole sarastusvalo. Herään ihan normaalisti ja aamutoimien jälkeen, istun syömään ja lukemaan spostia ja Ravelryä sen valoon. Jotenkin vaan elämä tuntuu helpommalta. Tosikoitos, eli marras-joulukuun pimeys on kyllä vasta edessä.

2. Simon's Cat in Kitten Chaos. Kolmas kirja taitavalta piirtäjältä, joka todella tietää ja tuntee elämää kissojen kanssa. Nauraa rätkätin ääneen sohvalla tätä lukiessani ja voisin lukea saman tien uudestaan. Aivan ihana!

3. Uitamon tuvan vaalea glögi. Tätä vaan ei taida kovin monesta kaupasta saada. Pehmeää, maukasta. Korvaa tätä nykyä teen.

4. Laiskottelu. Perjantaina ei huvittanut siivota - en sitten siivonnut, vaihdoin vaan lakanat ja otin uuden untuvatäkin käyttöön. Lauantainakaan ei huvittanut siivota (ja sitä voi perustella pyhäinpäivällä) - en sitten siivonnut, laitoin namiruokaa ja röhnötin sohvalla kirjojen ja herkkujen kera. Sunnuntainakaan ei huvittanut siivota - en sitten siivonnut, vaan neuloin, käänsin ja kohta luen aineita. Tuloksena perin pohjin levännyt olo.

Ehkä suosittelen, en vielä tiedä varmaksi.Death Comes to Pemberly. P.D. James on ollut jo kauan, kauan yksi lempikirjailijoistani. Rakastuin Pride and Prejudiceen jo lukiessani sen ensimmäisen kerran teininä. Ja BBC:n legendaarinen tv-sarja ♥ Tämä kirjaa yhdistää nämä kaikki. Olen vasta alkupuolella menossa, kirjoitustyyli toisaalta sopii ajan tyyliin, toisaalta tuntuu aavistuksen jäykältä. No, kerron lisää kun saan luettua kokonaan.

Hajanaista

2011-10-24T22:03:00.001+03:00

Väsy, muttei kuitenkaan väsy. Väsy rutiiniin, joka kuitenkin on niin turvallista.

Huomenna on tiedossa kivaa ja erilaista. Pääsen esittelemään kehruuta ja erilaisia kuituja 7-luokan kässään. Taatusti ujostelevat ensin, mutta toivottavasti joku rohkea uskaltaa kokeilla kehräämistä. Huolsin Suzienkin, vaihdoin jopa nyörin.

Tekee mieli leipoa. Leivon viime viikolla ja viikonloppuna pitkästä aikaa, ja se oli huikean kivaa. Haluan jatkaa kokeilemista ja herkuttelua.

Rukit pyörii mielessä muutenkin. Voi kun ehtisi kehräämään enemmän - ja pystyisi perustelemaan itselleen vielä yhden (siis neljännen) rukin hankinnan...

Ps. Kuvat näyttävät paaaaaaljon paremmilta kun ne klikkaa isommiksi.

Angoraa

2011-10-20T21:35:00.000+03:00

Talvi tulee. Joka vuosi. Niinpä järkevän ihmisen tulee varautua. Olen tällä viikolla siivonnut etupihalta puoliksi mädänneet kasvit pois. Takapihalla kasvit olivat paremmassa kunnossa, joten sieltä on viety vasta puolet. Terassin kalusteet on roudattu varastoon. Olen setvinyt mistä saisin takkapuita (ystävä auttaa!). Olen ostanut syyskengät (ihkut punaiset!). Ja tietenkin olen neulonut lämmintä. Viime kevään retriitissä ostin Äiti-Puffalta ihanaa Pupu-puffaa. Tätä herkku on tarjolla Tamperen messuilla noin kuukauden päästä. Siellä on muitakin suomalaisia indie-värjäreitä, esim. Louhittaren Luola ja Hopeasäie. Siis, Pupu-puffaa (väri hymypupu), 40 % angoraa, 40 % merinoa ja 20 % nylonia. Nylon-vahvistuksesta huolimatta en millään raaskinut tuhlata tätä lankaa villasukkiin, vaan halusin jotain, jossa lämpö ja pehmeys tuntuvat suloisesti
.

Kauluri. Minulle ongelmallinen vaatekappale. Toisaalta ihanteellinen, koska inhoan syvästi kaulaan jostain pujahtavaa kylmää viimaa. Toisaalta, oksennusrefleksi on lähellä. Eli kaulurin pitää olla hiukan löysä - mutta ei kuitenkaan liikaa. Ei liian paksu ja ehdottomasti pehmeä. Tässä käytin vanhaa perinteistä sukkien mallineuletta ja tämä painaa vain 28 grammaa. Puikot? Muistaakseni 3,5 mm.

Hansikkaat. Rakastan aivan älyttömästi käsin kudottuja hansikkaita! Tietysti näissä pitäisi olla myös jokin ihana pitsikuvio selkämyksessä, mutta minulla on nyt menossa ilmiselvästi sileää ja selkeää, ilman krumeluuria kausi (toisaalta, viime postauksen glitter puhuu kovasti tätä vastaan...). Niiiiiiiin lämpimät ja suloiset - tahdon lisää näitä! Lankaa meni vain 35 grammaa eli periaatteessa tuosta vyyhdistä saisi vielä toiset... Ainakin tätä lankaa pitää saada lisää! Puikot 2,25 mm.

Kimaltelee

2011-10-15T17:42:00.001+03:00

Glitter - mikä ihana, mutta vaikea asia. En ole siinä mielessä romanttisen naisellinen nainen, etten tykkää hörhelöistä, vaaleanpunaisesta, pitsistä (paitsi neulotuista pitsihuiveista) tahi glitteristä sun muusta kimaltelevasta. Hm. Tuon mukaan en siis ole harakka, mutta kerään kyllä tavaraa kuin... hamsteri.

Kehrääminen on kuitenkin jännä juttu. Se on avartanut värimaailmaani huimasti ja nyt se toi elämääni myös glitterin. Alla olevassa langassa on fire staria, eli glitteriä. Se kimaltelee auringonvalossa niin hirmuisesti, että kuvaamisesta ei tullut yhtään mitään. Varjossa sai kyllä kuvattua, mutta värit heittävät häränpyllyä. Oikeastikin tuo on vaikea väri määritellä. Tietyssä valossa on selvästi siniturkoosi, toisessa valossa taas ihan selvästi vihreä. Kuitenkin aivan ihanaa kehrättävää!

CorgiHillFarmin Eire-nimistä kuitua 66 grammaa. 50 % merinoa, 25 % jakkia (eka kertani!), 25 % tussah-silkkiä. Ja se Fire star kaupan päälle.

Loma. Tämä päivä on mennyt nukkuessa. En edes tuntenut itseäni eilen kovin uupuneeksi, mutta jotenkin vaan olen valunut unesta toiseen. Lomasuunnitelmia on kuitenkin sen verran, että nyt olisi hyvä ryhdistäytyä ja tehdä jotain järkevää. Hauskaa, mutta järkevää.

Ssk, eiku Skk

2011-10-09T22:04:00.002+03:00

Kissaherrat olivat hoidossa ja kuulemma jompikumpi kuorsaa (kerroin kyllä, että se on Indy). Ruoka oli myös maistunut ja Hilman kanssa rellestetty.

Tämä herra tai mahdollisesti rouva sai viikonloppuna tarkkailla mahdottoman ihanaa ja samalla ehkä jonkun mielestä vähän hullua porukkaa. Mutta meillä oli tosi hauskaa!

Viikonloppu meni siis maailman parhaiden ystävien seurassa. Halasimme, neuloimme, ostimme lankaa ja villaa, kehräsimme, värttinöimme, söimme ja joimme, tuijottelimme tähdenlentoja, saunoimme, säikytimme akryylihain, joku sai kumiankasta päähänsä, kamikazelammas säikäytti kaikki, voimavarakouluttajaopiskelijat taisivat vähän järkyttyä, äimistelimme 19 litraa, nautiskelimme mm. tiramisua ja iPadit olivat ahkerassa käytössä (kuten myös visat...).

Vaikka mitään työpajoja ei ollutkaan, ohjelmaa tuntui järjestyvän ihan itsestään. Päivölässä samaan aikaan olleet Voimavarakouluttajat tarjosivat rentoutusta teemalla Voimaantuva naiseus... Anteeksi, jos loukkaan jotakuta, mutta - en uskaltanut osallistua, pelkäsin, että joku mainitsee munasarjat tms. ja räjähdän nauruun.

Nämä tällaiset viikonloput ovat parasta mahdolliset mielenterveysterapiaa. Paha vaan, että paluu maanpinnalle ja normaalille aikavyöhykkeelle huomisaamuna on karu. Mutta Tampereen messuja odotellessa voi katsella näitä (ja muitakin) kuvia, muistella ja nauraa Ravelryssä yhdessä näiden ja monien muiden ystävien kanssa. (Alin kuva kannattenee klikata suuremmaksi - siinä tiivistyy viikonlopun ydin.)

Kokousta

2011-10-05T21:57:00.001+03:00

Millainen on hyvä matka- tai kokousneule?
Pieni, isoa on hankala kuljettaa mukana ja pyöritellä sylissä.
Yksinkertainen, monisivuiset ohjeet ovat aina kadoksissa ja isot kaaviot vaikeita lukea esim. kokouksissa. Ja monimutkaista neuloessa unohtaa helposti muun, tai sitten muuta seuratessa unohtaa mitä piti neuloa ja mokailee lahjakkaasti.

Lauantaina oli veso-koulutuspäivä. Meidät vietiin linikalla naapurikuntaan ja sinne tuli opet vielä toisestakin naapurikunnasta. Oli pari työpajaa - ihan ok, vanhaa asiaa miulle, mutta kertaus tekee yleensä hyvää. Kaikkein kivointa ja hyödyllisintä oli jutella toisten koulujen opettajien kanssa. "Miten teillä on tää?" "Ai? Joo, toihan vois olla hyvä!"

Oli myös luento. Hyvän ruuan päälle erittäin prosenttilukupitoinen ja tylsä luento. Auditoriossa meitä oli kuulemma yli 150, mutta alle 200 opettajaa. Muutama nukkui ihan selvästi :) Ja neulojia laskin 13 - minä mukaan lukien. Tuo oikeanpuoleinen hansikas oli lauantain tuotos. Joko se on neulottu hiukan löysemmällä käsialalla kuin oikea tai sitten sitä on sovitettu liian monta kertaa, mutta se on aavistuksen isompi kuin toinen. Ei haittaa käytössä. Hanskapula on ollut akuutti ja vakava, nyt tuli vähän korjausta.

Malli: ihan perushanskat peukalokiilalla.
Lanka: Noro Aya, väri 19 (50 % puuvilla, 35 % silkki, 15 % villa), ihana pehmeä, mutta ei jousta kuten villa. Sopii näin syyshansikkaisiin hyvin. Menekki 50 grammaa. Muutama hassu metri jäi.
Puikot: 3 mmTästä langasta voisi olla kiva tehdä jokin kesäinen jakku...

PS. Kiitos, Edellisen postauksen lanka on todellakin ihanan aurinkoista.

Aurinkoa

2011-10-02T18:43:00.000+03:00

Eilen istuin auditoriossa kuuntelemassa varsin prosenttilukupitoista luentoa. Koska en osaa istua paikoillani hiljaa ja nätisti ilman neuletta, neuloin taaskin. Mutta tällä kertaa en tosiaankaan ollut ainoa! Kuulemma meitä kuuntelijoita oli vajaat 200 opettajaa, neulojia laskin itseni mukaan lukien 13! Sen mitä näin, useimmilla näytti olevan sukkaneule käsissä.

Se sininen lanka rukin rullalla edellisessä postauksessa ei ollut minun kehruuni, vaan Tuulian. Itse kehräsin tätä aurinkoa. Ihanaa, loistavaa, pehmeää, niin kaunista! Kuitu on 70 % BFL ja 30 % silkkiä (lempisekoitukseni), värjäys Tuulian, kerrattu navajolla, ja lankaa on 148 grammaa. Metrit on laskematta. Huivia taas ja jälleen kerran tekisi mieli - edellinen onkin sopivasti päättelyä ja pingotusta vailla. Laiskamatoa vaan ei ole huvittanut suorittaa kumpaakaan, vaan on aloittanut uuden neuleen, joka sekin on jo varsin pitkällä (no, kun neuloo pientä ja yksinkertaista).

Tartteisin ehdottomasti sukkia. Ohuita, kenkään meneviä, joka päivän sukkia. Äkkiä ja paljon. Huomasin nimittäin eilen illalla taas yksissä hiukan hiutuneen päkiän. Tietysti jos olisin järkevä, kaivaisin nyt samaa lankaa esille (on sitä) ja parsisin tai jäljittelisin silmukoita. Saisi vähän käyttöikää lisää. Kuitenkin miulla on kahdet (tarkalleen ottaen varmaan kolmet tai neljätkin) sukat kesken. Parissa A on toinen sukka jo yli kantapään. Parissa B on eka sukka päättelyissä, paria C ei kannata mainita kun lanka tuntuu nuhjaantuvan jo neuloessa (mitäköhän se oikein olikaan?) ja pari D on vissiin jo menettänyt puikotkin, pitäisi vetää takaisin kerälle. Mutta sukkapula on. Nyt.Toisaalta... Haluan kaivautua lehtipinooni ja etsiä sen yhden mallin, jota ihasteltiin elokuussa (vai oliko se heinäkuussa?) Milliinin luona ja tehdä heti ja nyt mallitilkun. Kunhan vaan saisi päätettyä lankavaihtoehdoista... Punaista vai vihreää?

Nautiskellen

2011-09-28T09:22:00.000+03:00

Perjantai. Aamulla pakkausta ja herrat hoitoon. Töistä suoraan lähtö, ajoa aika tarkalleen 400 km. Ihana nähdä ystävä pitkästä aikaa. Ilta juoruamista, lankoja, kirjoja ja ruokaa.

Lauantai. Peräkanaa ajelua tunnin verran. Perillä lauma äänekkäitä, mutta ihania käsityöihmisiä. Ensin aavistuksen verran jännitystä, sitten tutustumista ja sitten maailman rennoin ja ihanin ilmapiiri. Niistä on kaikki neuleretriitit tehty. Itse kehräsin melkein koko viikonlopun (tuloksen näette vielä tässä joskus), neuloinkin vähän. Oli myös työpajoja sekä kehräykseen että neulomiseen liittyen, mutta itse en osallistunut yhteenkään. Ei sillä, etteikö olisi kiinnostanut, mutta takana raskas matka ja työviikko - parasta vaan nauttia ilmapiiristä ja ihmisistä.

Paikalla oli tietysti myös asiaankuuluvia kauppiaita. Osa oli superhypertehokkaita enabloimaan jopa toistensa tuotteita ;) Niinpä mukanani Keski-Suomeen tuli pari vyyhtiä Louhittaren Luolan tuotteita ja tulevan takin verran Avocadoa (=Felted Tweediä). Toisaalta, kirppari- ja ota-ja-vie-pois -pöydissä onnistuin hävittämään kaiken mitä toinkin hävitettäväksi. Varsin sujuvaa toimintaa siis.

Tuli heti esittelykierroksen aikana mieleen, että taidan olla ainut, joka on kiertänyt kaikki nämä Suomen neuleretriitit? Joo, koukussa ja tukevasti ;) Seuraavahan on jo ihan kohta. Utajärven Merilän kartanolle tsiljoona pistettä ja papukaijamerkkejäkin roppakaupalla käsittämättömän hyvästä ruoasta (ja huom! Minä olen olen tosi nirso!).

Sunnuntaina sitten kotiin, taas kamala määrä kilometrejä. Kissatkin hain, tyhjensin auton ja romautin tavarat eteisen lattialle. Eilen illalla vihdoinkin sain ne siitä purettua. On ikävä ihmisiä, pulinaa, lankoja, villoja, ideoita, naurua. Viimeistään vuoden päästä uudestaan, jookos?

Tavaraa

2011-09-22T23:33:00.000+03:00

Jos olisin järkevä ihminen, olisin mennyt nukkumaan jo ainakin tunti sitten. Mutta kun en ole. Enkä tänään ole ottanut kuin puolen tunnin torkut päivällä. Ehei, minä mukamas pakkaan. Useimpien mielikuvissa pakkaaminen tarkoittanee tavaroiden keräämistä järkevästi matkalaukkuun (isoon tai pieneen). Miulla on tällä hetkellä täytön kohteena 31-litrainen muovilaatikko. Joo, neuleita (keskeneräisiä), villaa, puikkoja, pikkutarviketta peltilootassa, silmukkamerkkejä vielä pienemmän peltilootassa ton edellisen sisällä, villaa (ainakin kolmea eri sorttia, kun en millään voi tietää mitä milloinkin tekee mieli kehrätä), kamera, rukki, jatkojohto - iiiks, jatkojohto puuttuu, menen lisäämään.

Lisätty, vielä myös retkituoli, oma tyyny (tai kaksi, toinen nukkumiseen ja toinen tuohon retkituoliin peffan alle), teenkeitin, teetä, evästä (paljon, matka on piiiiiitkä). Joo ja tietysti vaatteet ja sen sellaiset, mutta ne nyt ehtii huomenna vielä. Tärkeimmät ensin, ettei mitään vaan vahingossakaan jää.

Kissat vaistovat aina heti, kun alan pakata. Tavaroiden etsiminen ja kasaaminen keoiksi lattialle (kasaan ensin ja tungen vasta valmiin kasan kassiin) on niille merkki, että taidetaan joutua hoitoon. Huomisaamuna saan sitten metsästää niitä ympäri ämpäri huushollia. Piki menee tosin aina lelulankaan. Houkuttelen sen lelulla esille. Indy on sitkeämpi tapaus. Hilma varmaan "ilahtuu", kun pojat saapuvat tuomaan vauhtia sen elämään viikonlopuksi.

Viikonloppuna on siis tiedossa kehräystä ja neulontaa kavereiden kanssa pohjoisessa. Ja yksi ilta-yö hyvän ystävän luona ♥ Ensi maanantaina voin olla aika ryytynyt, reissaaminen on aina rasittavaa, mutta toisaalta, se tekee kyllä niin hyvää. Saa ajatella jotain ihan muuta kuin tätä arkea. Saa jutella samoista asioista innostuneiden ihmisten kanssa niin paljon kuin jaksaa, eikä kukaan katso alta kulmain, että "kahjo".

Parasta on, että saan ottaa tämän viikonlopun uusiksi parin viikon päästä etelämpänä yhtä ihanassa seurassa :)

Viljapelto

2011-09-11T18:51:00.000+03:00

Aika. Oma aika. Väitetään, että perheettömällä ei muuta ole kuin aikaa, sitä kuuluisaa omaa aikaa. Väitän vastaan. Työ vie uskomattoman paljon (huolimatta toisesta kuuluisasta väitteestä "opettajan lyhyet päivät ja pitkät lomat" - tähänkään en usko pätkääkään), viime ja tulevalla viikolla myös iltaisin. Aikaa menee myös ihan normaaliin arjen asioiden hoitamiseen. Ja sivutyöhön. Nyt on onneksi projekti luovutettu eteenpäin eikä vähään aikaan tarvitse sitä ajatella. Olen siis pitänyt ensimmäisen täydellisen vapaan viikonlopun herra ties aikoihin. Löysän, pitkän, uneliaan viikonlopun. Vihdoinkin ehti neulomaan urakalla ja tuloksena:

Malli: Simplicitas (Ravelry), jälleen kerran, mutta kun aloitin tätä neuletapaamisessa, ei mukana ollut yhtään mallia ja osaan tän ulkoa sattuneesta syystä.
Lanka: Itsekehrätty, AllSpunUp:n BFL-silkki (80 % - 20 %), 119 grammaa. Grammaakaan ei jäänyt yli, päinvastoin, loppui kesken päättelyn. Niinpä piti keksiä eksoottinen kikkakolmonen, jotta sain pääteltyä loputkin silmukat. Huivin kärjessä (yläkuvassa näkyy ero, se on tuo vasemman puoleinen) on vajaan 50 silmukan verran vuosia sitten kehrättyä Corriedalea. Onneksi olen tällainen hamsteri luonteeltani ja olen säästänyt tuota jämänöttöstä. Vieläkin jäi, ja laitan talteen :)

Alunperin harkitsin laittavani tämän huivin myyntiin, kun tätä mallia miulla on jo kaksi (tosin toisen olen luvannut niistä lahjaksi), mutta enhän miä mitenkään voi antaa, saati sitten myydä, kenellekään huivia, jossa on osa ihan väärää lankaa ;) Joten ihan pakko on ottaa tämäkin omaan käyttöön. Eihän miulla vielä olekaan viljapellon väristä huivia.

Kiitos!

2011-09-05T21:25:00.000+03:00

Kiire. Oikolukua ihan hirveästi. Ainepinoja, palaveria siitä sun tästä asiasta. Aikuislukion asioita. Juoksemista paikasta toiseen. Onneksi nyt pitäisi helpottaa, tosin kansalaisopisto alkaa sitten ensi viikolla. Mutta nyt aion neuloa! Ja virkata, tekee ihan hillittömästi mieli virkata!Meitä on palkittu. Vihdoinkin muistan vastata näihin.

Nirppu palkitsi blogin tuolla ylemmällä. Kiitos!

Homman nimi on se, että pitää vastata tunnustuksen mukana tuleviin kymmeneen kysymykseen ja jakaa sitten tunnustus eteenpäin kymmenelle bloggaajalle. (Oon huono jakamaan, mutta kaikki ihanat lukijat voivat vapaasti viedä mukanaan!)

1. Suosikkiväri: Vihreä, poltettu oranssi ja punainen.
2. Suosikkieläin: kissa (yllättikö ketään?)
3. Suosikkinumero: 9
4. Suosikki alkoholiton juoma: vissyvesi ja tee
5. Facebook vai Twitter? Facebook mutta mieluiten Ravelry
6. Intohimosi: Neulominen, kehrääminen, lukeminen, kissat.
7. Saada vai antaa lahja? Oon molemmissa vähän huono, tosin antamisessa parantanut paljon viime vuosina.
8. Suosikkikuvio: Kaikki symmetrinen.
9. Suosikkiviikonpäivä: lauantai
10. Suosikkikukka: Pionit, tumman punaiset ruusut, voimakkaan punaiset daaliat, kanerva, näitä on ihan liian paljon!

Toinen palkinto on kissa-herroille Taimilta. Kiitos!
Lempiruoka: Indy on erittäin ruokarajoittunut, mutta rakastaa hyytelöpusseja - merkillä ei niin kauheasti ole väliä, mutta Latz, Applaws, Miamor muutamia mainitaksemme. Piki taas rakastaa rajusti raakaa possun sydäntä. Hätätilanteessa raaka naudanliha menee myös herkusta.

Lempiväri: Kaikki missä näkyy omat karvat hienosti. Siis suomeksi sanottuna vissiin kaikki mahdolliset värit ;)

Minne haluaisin matkustaa: Tuota... lasketaanko kävely omassa rannassa matkustamiseksi? Sen pitemmälle herrat eivät haluaisi mennä. Hilman luona on kiva käydä, mutta mieluiten niin, että emäntä on mukana (ja yleensä se ei ole, vaan julmasti hylkää meidän pahan maailman armoille!)

Pihalla

2011-08-28T20:22:00.002+03:00

Varmaankin viimeinen hellepäivä. Toisaalta onneksi, en yhtään tykkää kuumasta, mutta toisaalta oli kyllä aivan ihanaa eilen illalla. Lämmin elokuun yö helli ja hyvä ruoka, juoma ja seura vielä huipensivat. Tutustuin uusiin ihmisiin, tapasin tuttavia vuosien takaa, olin onnellinen.

Tänään ulkoilimme.

Jatkoa

2011-08-25T22:44:00.000+03:00

Samalla valkoisella ja superpehmeällä linjalla jatketaan. Edellisen postauksen lapasille kaveriksi kaulaliina. Siitä tuli kovin lyhyt, mutta lanka loppui. Tuon samojedi-Fine Falkland -langan pinnasta tulee niin kaunista, etten halunnut tätäkään "sotkea" millään hienolla mallineuleella. Siispä käytin ihan yksinkertaista 15 krs oikeaa ja 15 krs nurjaa. Huivin päissä on 5 krs ainaoikeaa, jottei se rullaisi. Yksinkertaista, nättiä ja nopeaa.

Lanka: itse kehrätty, menekki 95 grammaa
Puikot: 4 mm
Lyhyt tuo huivi tosiaankin on, mutta miehen kaulassa takin alla, eiköhän se mene. Toivottavasti. Tuo on niin pehmeä, että itse ainakin haluaisin saada sen ihoa vasten. Nämä tamineet on jo jätetty naapurin postilaatikkoon, josta rouva nappaa ne huomisaamuna mukaan, kun lähtevät miehen synttäreiden kunniaksi reissuun. Toivottavasti mies yllättyy iloisesti :)

Joku halusi taas kuvaan. Kiehnäsi kameraan ja miun käsiin niiiiin innolla. Piki on ehkä ollut tällä viikolla vähän paitsiossa, kun Indy on ollut kipeä. Se ei syönyt eikä juonut mitään su-ma, ja oli muutenkin kovin nuutunut. Ma ja ti käytiin lääkärissä tutkittavana ja nesteytettävänä. Mitään ei löytynyt, joten johtopäätös oli liikaa karvoja suolistossa tukkimassa. Herra sai parafiiniöljyä ja Levolaxia. Ne tehosivat ja eilen onnellinen emäntä siivosi laatikoista läjiä. Kissa itse myös vaikutti hirmuisen onnelliselta, kun olo parani. Se makasi eilisen illan miun sylissä - ja Indy ei tosiaankaan ole sylikissa - kehräten ja kerjäten leuan alta rapsuttamista.

Ihanaa!

2011-08-21T18:49:00.001+03:00

Mistähän aloittaisi? Kun ei muista tai ehdi blogata useammin, asiaa kertyy roppakaupalla. Ihan ensimmäiseksi syksyn kohokohta! Jos kuulut Ravelryyn, nyt kiitolaukkaa suoraan tänne. SKK eli Syksyn kuitupitoiset kokoontumisajot on viikonloppu neulomista, kehräämistä, iloa, naurua, ystäviä (uusia ja vanhoja), herkkuja ja villaa, yhdessä Päivölässä 7.-9.10.2011. Jos et vielä kuulu Ravelryyn (tai tuttavallisemmin räveltämöön), rohkeasti mukaan vaan. Ei saa antaa englannin kielen pelottaa, siellä on paljon suomenkielisiä keskusteluryhmiä, joissa voi kysyä apua ihan mistä vaan. Itse odotan tuota viikonloppua ihan älyttömästi! Kokemuksesta tiedän, että se on kuin olisi toisella aikavyöhykkeellä tai planeetalla. Kaikki puhuvat samaa käsitöiden kieltä. Syksyn paras viikonloppu!

Joku on varmasti siellä ruudun toisella puolella jo ollut pitemmän aikaa vakuuttunut, että tuo ei kyllä saa enää ikinä mitään valmiiksi. Siis mitään neulottua, sehän vaan kehrää ja kehrää. Sainpas! Tässä siis neulottuna se muutama postaus sitten kehrättynä näkynyt samojedi + Fine Falkland -yhdistelmä. Alunperin mietin jotain pintakuviota, mutta tämä pinta on itsessään jo niin herkullinen, että luovuin ajatuksesta. Koko on toivottavasti "aika iso miehen käsi" - tämän tarkempia ohjeita en saanut.

Taidan haluta itsellenikin ihan samanlaiset lapaset. Perjantai-iltana työpaikan illanvietossa neuloin näitä (kukaan ei ihmetellyt, ovat liian tottuneita jo ;) ja arvuuttelin muutamalla ihmisellä, että mikä lanka. Arvasivat angoraksi.
Puikot: 3,5 mm
Lanka: itse karstattu ja kehrätty samojedi + Fine Falkland (50 % kumpaakin), 103 grammaa
Ohje: ei ollut, ihan peruslapaset peukalokiilalla

Vauhtia

2011-08-10T21:21:00.000+03:00

Oho hups! En ole vielä ehtinyt päivittämään elokuussa. Työt alkoivat, tällä viikolla mukaan tulivat kollegat ja oppilaatkin. En ole tottunut metelin määrään, enkä noin sosiaaliseen elämään. Tai no, sosiaalisuutta tuli kyllä harrastettua viime viikonloppuna urakalla Etelä-Suomessa, kun meidän kehruuporukka kokoontui. Alla tuotos. Noin 70 grammaa (ei ole vielä pesty) Kainuun harmasta. Kolmisäikeistä ja tiukkaa sellaista. Tietenkin tuotoksena oli myös rutkasti naurua, vitsejä, ruokaa, herkkuja, skumppaa ja mansikkamargaritoja, ajokilometrejä (vain kyytiläisenä onneksi) ja univelkaa. Maanantain sitten vietinkin nukkumalla.

Mutta viikonlopun ansiosta, ja ehkä myös töiden ja kokouksissa istumisen, neulemojo tuntuu taas löytyneen. Tietenkään vanhat neuleet eivät kiinnosta pätkän vertaa (kahdet sukat olisi kyllä pakko saada valmiiksi - joskus), vaan olen aloittanut uuden huivin, huomisiltana meinaan aloittaa lapasia, ja tekisi mieli myös neuloa mallitilkkuja yhteen takkiin. Syksy ihan selvästi!

Herrat eivät oikein ymmärrä töiden alkamista. Ne eivät herää aamuisin kellon soittoon, vaan vaativat hellää rapsutusta ja silittelyä heräämiseen. Pakkohan niitä on sen verran herättää, että pääsen itse pois peiton alta ja sängystä. Herrat kun tapaavat nukkuessaan piirittää miut. Piki on iltaisin aivan mahdoton sylivauva, nytkin yrittää epätoivoisesti mahtua syliin läppärin lisäksi. Katzit eivät myöskään tule ovelle sanomaan hei, kun lähden töihin. Ne vaan piileskelevät olkkarin kauimmaisessa nurkassa - luulevat joutuvansa koppaan ja hoitoon. Tänään sentään Indy oli jo makkarin ikkunassa odottamassa kun tulin kotiin. Kyllä se siitä.

Kesän uudet lelut on todettu reissussa erittäin käteviksi. Sähkörukista eli miniSpinneristä muistelen maininneeni täällä ennenkin. On se vaan maailman ihanin vehje. Vaati tosin piiiiiiitkän sähköjohdon reissussa kuistilla kehrätessä, mutta toimi kuin enkeli. Toinen leluni on iPad, se vanhempi versio, koska en halunnut yhtä kameraa lisää taas. Akku on yllättävän kestävä, karttatoiminto reissussa mainio ja tiedonhaku asiasta jos toisestakin kälättävässä naislaumassa kätevää.

Hyvä

2011-07-31T19:45:00.000+03:00

Kuinka pienistä asioista tuleekaan niin onnelliseksi? Varpaiden kärkiä myöten onnellinen ja lämmin olo. Huusholli on kohtuu siisti (mitä nyt miljoona kissan karvaa). Oon viikonlopun saanut nauraa kissalauman (Hilma oli kylässä) toilailuille. Sää on viilennyt juuri sopivaksi, kissatkin jaksavat riehua taas. Pihalla kukkii suopayrtin ja päivänliljojen paljous. Maha on täynnä pannaria ja mansikkasosetta. Veli ja sen tuore vaimo kävivät kylässä. Kaikki on hyvin.

Edellisen postauksen Piki ja villat... Karstasin siis ne samojedit ja Fine Falklandin sekaisin myllyllä. Oikeasti olisi pitänyt karstata kahdesti, nyt olin laiska ja karstasin vain kerran - jäi sinne tänne samojedikasaumia. Toisaalta ne tuovat lankaan hauskaa elävyyttä, että eipä tuo haittaa yhtään. Kehräsin langan normaalia paksummaksi. Siis minulle normaalia paksummaksi. Useimmilla kehrääjillä lienee sellainen oma mukavuusalue tuon ohuuden/paksuuden suhteen, miä kehrään mieluiten ohuehkoa ja tämä on siihen verrattuna paksua, mutta ei mitään bulkyä vieläkään (en mitannut metrejä). Kaksisäikeistä, grammoja 202. Näiden neulontasuunnitelma on jo valmis, odottelen vain mittoja. Ja hyvä olisi myös löytää se neulontahinkukin. Se on ollut kateissa koko kesän.

Lääh

2011-07-25T19:44:00.001+03:00

Puuh. Kesä on...

...kaunis, mutta ihan liian kuuma meikäläiselle. Ei voi ulkoilla eikä voi syödä, kun on koko ajan vähän huono olo ja päätä särkee. Nyt just on hyvä olo, mutta jos viimeisen viikon systeemi jatkuu, päänsärky palaa viimeistään parin tunnin päästä. Toivottavasti ei.
...lyhyt. Se tuntuu loputtoman pitkältä silloin kesäkuun alussa. Juhannuksena alkaa jo ensimmäiset pahanilman linnut laukoa, että "kesä on nyt ohi", mutta eihän se silloin vielä. Nyt se melkein on. Ensi viikolla pitäisi mennä töihin. (Ja tajusin just nyt tätä kirjoittaessani, etten ole muistanut käydä siellä kastelemassa kukkia kertaakaan.)
...täynnä velvollisuuksia. Tai mukavelvollisuuksia. Kaikki normaalit ihmiset käyvät sukulaisissa, keräävät ja pakastavat marjoja ja sieniä, käyvät festareilla tai lavatansseissa, istuvat terasseilla, vuokraavat mökin jostain tai kiertävät maata muutoin, kyläilevät ja urheilevat koska hyvällä ilmalla on pakko olla ulkona. Miä en ole käynyt missään, vaan nauttinut aikatauluttomuudesta ja olemisesta. Tai kävinhän miä Lieksassa. Ja ulos en mene kun on kuuma.
...ihmisten mielissä sitten seuraavaan kesään asti. Miksi ei voi nauttia kuluvasta vuodenajasta vaan pitää koko ajan muistella, että kyllä kesällä oli niin paljon paremmin? Henk. koht. tykkään kaikista vuodenajoista, tosin kyllästyn niihin kun ne kestävät liian pitkään. Ehkä suurin suosikki on kuitenkin syksy, koska se on raikas, kuulas, värikäs. Kevät olisi paras, jos ei olisi loskaa. Talvi olisi paras, jos pakkanen pysyisi max. 20 asteessa ja lumi mahtuisi kolatessa jonnekin (sitä lunta kuitenkin pitää ehdottomasti olla!). Kesä olisi paras, jos lämpötila olisi max 25 eikä olisi semmoisia "lehmän henkäys" -ilmoja.

Herratkaan eivät tykkää helteestä. Indyllä on selvästi kuuma välillä. Se nukkuu makkarin ikkunan edessä lipaston päällä - siihen tuulee sopivasti tuuletusikkunasta. Välillä on myös suihkuteltu suihkupullolla, se on kiva leikki. Ulkona tosin voisi olla aina ja ikuisesti, siellä ei hellettä huomaa. (Kuva toukokuun alusta.)

Tämä toinen herra rakastaa lämpöä. Sen lempipaikka kuumimpinakin päivinä on ollut keittiön ikkunalauta. Laskoskaihdin on vedetty alas ja Piki tunkee itsensä sinne kaihtimen ja ikkunan väliin. Jostain välistä roikkuu tassu ja/tai häntä ja herra vetää tyytyväisenä unta pollaan useamman tunnin putkeen.

Piki on myös kunnostautunut päästäisen metsästyksessä. Se on saanut takapihalta, hihnassa ollessaan useamman päästäisen kiinni. Eikä meinaa millään luovuttaa saalistaan pois (, jotta emäntä veisi tunkiolle).

Videon pätkässä Piki näyttää rakkautensa naapurin Aksuun. Tai eihän herra uskaltaisi itse koiran lähelle mennä, joten korvikkeena koiruuden karvoja. Iso mötikkä on Fine Falkland -villaa. Jostain kumman syystä nämä villat on pakko säilyttää paperikassissa kattokoukussa.

Ystäviä

2011-07-19T20:20:00.000+03:00

On se kumma miten aika katoaa johonkin. Ensin tuntui, että on koko kesä edessä, nyt se on jo melkein ohi. Onneksi on vielä hauskaa tiedossa. Yksi kesän isoimmista hauskuuksista oli viime viikonloppuna. Ensin pitkä, mutta kaunis ajomatka Lieksaan ja tarkemmin sanottuna Lieksan Kristilliselle Opistolle. Siellä liuta käsityöhulluja naisia vietti mahtavan viikonlopun. Syötiin hyvin, juotiinkin vähän, naurettiin paljon, neulottiin, virkattiin, puhua kälätettiin, paistettiin lettuja (tai kalanperkeitä ;) ja kehrättiin ja ennen kaikkea houkuteltiin viattomia sieluja kehruun pariin ♥

Jos kuvaa tiiraa tarkkaan, näkee viisi erilaista rukkia. Kaiken kaikkiaan laskin 11 eri mallia. Kiitos kaikille ihanille seuralaisille!

Tämän sain aikaan viikonloppuna. Neuleitakin oli kaksi mukana. Toiseen en tainnut edes koskea, toista neuloin noin neljä puikollista. Ja aloitinhan miä uuden huivin, mutta siinä oli ihan liikaa ajatustyötä tuommoisessa isossa seurueessa neulottavaksi. Joten kehräsin. 119 grammaa BFL-silkkiä (80%-20%) AllSpunUp.Kehräytyi kuin unelma, yhtään haituvaista ei tarvinnut heittää hukkaan. Kuvassa vielä pesemättömänä. Tuon avulla levitin innolla sähkörukin ihanuuden ajatusta ympärilleni.

Punaista

2011-07-12T21:06:00.005+03:00

Organisointi- ja siivousurakka on saatu päätökseen. Paitsi, että villat ja langat eivät taaskaan mahdu niille tarkoitettuihin laatikoihin. Joko ostan lisää laatikoita tai sitten pistän supervaihteen päälle kehräämisessä ja neulomisessa. Katsotaan.

TdF on menossa. Siis Tour de Fleece. Siinä kehrätään Ranskan ympäriajon rytmiin. Tai sitten kukin kehrää omaan rytmiinsä. Jotain kuitenkin olen saanut valmiiksi. Viime kevään TSV-vaihdossa (Ravelryssä) sain tämän ihanan punaisen villan. Siinä oli toisessa päässä pari pientä suikaletta, jotka olivat tavallaan irrallaan ja hivenen huopuneita, mutta muuten vallan erinomaista kehrättävää.

Bfl (=Blue Faced Leicester) -villaa, noin 110 grammaa, 544 metriä, kaksisäikeistä. Väri kaunis semisolidi punainen. Alemmasta kuvasta varsinkin näkee, miten sävy vaihtelee kauniisti. FiberOptic.

Seuraavat villat odottavat vuoroaan olkkarin kattokoukussa. Joo, noin eksoottisessa paikassa, koska Piki haluaisi syödä ne.

Neulomista olen ajatellut paljonkin, mutta puikkoihin en ole koskenut aikoihin. Liian kuuma ja liikaa keskeneräisiä. Tekisi mieli aloittaa jotain ihan uutta ja unohtaa kaikki vanhat.

Blogger on uudistunut. Kivan selkeän näköistä, vaikka toiminnot ovat vielä hitusen hakusessa. Viestin (hassu termi, bloggaus, postaus olisi parempi) otsikko saisi kyllä olla vähän lähempänä itse kirjoitusta, jotta sitä ei unohda.

Organisointia

2011-07-06T22:33:00.001+03:00

Ensin vastauksia.

Taina. Ostan valmiita topseja. Olen liian kaupunkilainen, jotta jaksaisin aloittaa pesemisestä lähtien itse. Tai on mulla joitain karvoja, jotka pitäisi pestä ja karstata/kammata, mutta laiska olen. Enkä osaa värjätä, tykkään siksi ostella niiden topseja, jotka osaavat.

Routa. Kissaherroja sähkörukki on kiinnostanut vähän oudosti. Itse laite oikeastaan ei, mitä nyt Piki on vähän kiehnännyt (mihinpä se ei kiehnäisi). Kumpikin kuitenkin iltaisin tuijottaa kehrättävää säiettä ja nappaa sen mielellään hampaisiinsa. Tätä ei tehdä jalkarukilla koskaan!

Kaaoksen organisointi jatkuu. Tänään olen käynyt läpi vaatekaapit ja löytänyt säkillisen kirppistavaraa ja muovikassillisen roskia. Omituista kyllä, en löytänyt yhtään potentiaalisia matonkuteita - hamsterigeenini taitaa olla nukahtanut.

Eteisenkin raivasin. Maanantaina kävin Ikeassa ja mukaan tarttui tämä kankainen hyllykkö. Tämä on nyt sitten tämän hetkinen ratkaisuni kaikkien huivieni säilyttämiseen. Tuohon mahtuu yllättävän paljon huiveja. Isot hyllyt ovat vielä vajaita ja pienissä on kussakin toistaiseksi vain yksi huivi, vaikka useimpiin mahtuisi kaksi. Ja on siellä kahdessa pienessä lokerossa myös hanskoja. Muutaman huivin kyllä heitin menemään. Huonolaatuinen mohair on muuttunut takkuiseksi inhotukseksi.

Juuri nyt olkkarissa on organisointikaaos levällään. Levitin kaikki omistamani käsityölehdet pinoihin lattialle. Osa lähtee kierrätykseen, osalle pitää keksiä järkevä säilytyssysteemi.

Huomenna on pakko hyökätä myös työhuoneen ja vaatekomeron kaaosten kimppuun. Illalla ja viikonloppuna on vieraita tiedossa - eihän tämmöisen sotkuun kehtaa ketään päästää!

Pehmoista

2011-07-03T16:32:00.000+03:00

Leikkivä lapsi on terve, eikö niin? Leikkivä aikuinen on...? No, en aio kasvaa liian aikuiseksi ikinä, joten ehkä minäkin olen terve. Uusin leluni:

MiniSpinner Amerikasta. Eihän se mitenkään ollut halpa, mutta on se upea. Se on siis sähkörukki. Kuvassa näkyvän osan lisäksi on tietysti johto seinään ja jalkapedaali. Pedaalia ei kuitenkaan poljeta kuten perinteistä rukkia, vaan se toimii joko on/off -kytkimenä tai sitten ns. kuolleen miehen pedaalina (= rukki pyöri niin kauan kuin jalka painaa).

Rukki on kirsikkapuuta. kuvan ihan vasemmassa alanurkassa näkyy nopeuden säädin ja alhalla melkein keskellä jarrun säädin. Säätöjä piti pikkuisen hakea, mutta yllättävän nopeasti ne löytyivät.

Ensimmäinen kunnon kehruu Spinnerillä (ensin oli muutama kymmenen grammaa mukana tullutta koenyssäkkää) oli tämä. Mustaa alpakkaa ja valkoista silkkiä World of Woolilta. Tämä tuntui kehräytyvän ihan itsestään! Käsittämättömän ihanaa. Yllättävän tummaa siitä kuitenkin tuli, silkki ikään kuin upposi johonkin. Paketin päällä olevan etiketin mukaan villaa oli 100 grammaa, mutta jostain kummallisesta syystä mulla on valmista lankaa (kaksi säikeistä pitkästä aikaa) 129 grammaa. Mittasin metritkin, noin 578 metriä. Näin jälkeenpäin ajatellen, olisin voinut jättää tämän yksisäikeiseksikin, se näytti tosi hyvältä ja tuntui luontevalta.

Kiitos tapettikommenteista! Vihreä seinäkin on siis tapetoitu, ei maalattu. Tapetti löytyi ihan paikallisesta Värisilmästä kirjoja selailemalla. Se on ranskalaisen Casadecon valmistama. Ensimmäiset päivät oli vähän psykedeelinen olo tuolla kirjavuudessa, mutta nyt, kun olen tottunut, se näyttää päivä päivältä paremmalta. Erityisesti rakastan, kun aamulla herätessäni näen ensimmäiseksi tuon kauniin vihreän seinän ♥ Se nyt vaan on niin miun vihreä. Juhannusaattona (päivä tapetoinnin jälkeen), jalat oli kyllä kamalan jäykät - eivät ole tottuneet tuommoiseen urakkaan. Olkkarikin olisi kiva uusia... Jonain vuonna.

Lopputulos

2011-06-24T15:56:00.001+03:00

Ihmeiden aika ei ole ohi! Sain tapetoinnin valmiiksi ja siivottuakin tänään. Ensin tietysti tyhjensin huonetta. Käsittämättömän paljon kirjoja, vaikka eihän siinä yöpöydällä ollut kuin pari pinoa... Tällä hetkellä kaikki rojut, joita en halua takaisin makkariin ovat työhuoneessa, sen ovea ei kannata avata. No, siivoan ja raivaan sen joskus ensi viikolla.

Toisessa vaiheessa maalasin ikkunaseinän (ei näy kuvissa, jää kaapistojen väliin) valkoisella, kolmeen kertaan ennen kuin olin tyytyväinen. Tiedän olevani hyvä seinämaalari ja tykkään siitä hommasta.

Sitten piti hetki kerätä rohkeutta ennen kuin uskalsin tapettien kimppuun. Aloitin alemman kuvan kohdistettavasta tapetista. Tämä oli sitä sorttia, jossa liisteri levitettiin seinään. Ensimmäiset kaksi vuotaa oli silkkaa taistelua ja tuskaa, mutta sitten lähti sujumaan. Virheitä, mokia ja sotkuja löytyy paljon, mutta se joka uskaltaa niistä mulle sanoa joutuu tapetoimaan miun olkkarin! Että pysykääs hiljaa!

Kukkien vihreä on samaa kuin yksivärisen seinän, mutta jostain syystä se näyttää yksivärisenä paljon intensiivisemmältä. On se kyllä niin miun vihreä!

Herrat osallistuivat hyvin vähän. Kävivät haistamassa maalia - hyi, nenät nyrpistyivät nutturalle ja herrat siirtyivät metrin päähän tuijottamaan. Ne tuijottivat pensseliä ja telaa äärimmäisen tiukasti koko maalaamisen ajan. Nähtävästi maalaaminen on hypnoottista. Tapetointi sen sijaan ei kiinnostanut niitä pätkääkään. Ne nukkuivat tyytyväisinä sängyssä, raottivat silmiään jos vahingossa heitin talouspaperinyssäkän tai ylijäämätapetin palasen niiden päälle. Erinomaisia remonttikissoja siis.

Tänään olen listoittanut ja siivonnut. Talossa ei ole imuroitu viikkoon - jalkapohjissa oli aamulla hetken tassuttelun jälkeen inha kerros kissankarvoja. Nyt on putipuhdasta ja voi lähteä kavereiden luo syömään juhannuksen kunniaksi!

Ps. Kiitos kauniista kommenteista edelliseen postaukseen! Kukkien kuvaaminen on kivaa, ne pysyvät yleensä nätisti paikoillaan :)

Tätä

2011-06-17T11:29:00.001+03:00

Päähänpisto. Miten ois makkarin uudelleen tapetointi? Nykyiset tapetit - sinällään ihan nätit - ovat edellisten asukkaiden ajalta ja kissaherrojen mieleisikseen muokkaamat. Sateisena päivänä oli ihan kiva plarailla tapettikaupan kirjoja piiiiitkääään. Löysin pari kivaa, mutta kumpikin liian levottomia laittaa joka seinälle. Toiseen en löytänyt miun maun mukaista yksinkertaista kumppania, joten toinen oli sitten valittava. Tapetit tulevat ensi viikolla.

Sitä ennen pitäisi tietysti aloittaa tyhjentämällä makkari. Ei nyt ihan kokonaan. Pianoa siirtää sen verran, että sen taakse mahtuu tapetoimaan, yöpöytä pois ja sänky olkkariin (ei se muuallekaan mahdu). Lipaston päälle meinasin kantaa työhuoneesta kirjoituspöydän levyn. Se on jumalattoman painava, mutta nurin päin käännettynä loistava tapetointitaso.

Ihan ensimmäiseksi pitäisi kyllä tyhjentää pianon päällys ja se yöpöytä. Niillä seilaa tavaraa, jolle ei ole muutakaan paikkaa: epämääräisiä langanjämiä, keriä/vyyhtejä joista aion ihan kohta neuloa jotain (ja olen jo unohtanut mitä), kirjoja - pinoittain kirjoja jotka luen ihan just kohta, kissojen leluja, hiuslenksuja, ja vaikka mitä.

Just tuommoinen seilaava irtosälä ärsyttää tällä hetkellä mahdottomasti. Eilen raivasin olkkarin hyllyn päällisen. Tajusin jotenkin, että hei, mullahan on keittiössä se pikkuinen laatikosto, viime kesänä ostettu, ja vain ylimmässä laatikossa on jotain. Wollmeise-varastosta ne, jotka eivät mahtuneet olkkarin kahteen hyllyyn, muuttivat sinne. Nyt pitäisi vaan käydä toi muukin hylly läpi ja saavuttaa jonkinmoinen, aikuismainen järjestys.

Kohta aion polkea hakemaan pari sientä. Ei syötävää sientä, vaan ihan pesusientä tai venesieniä, jotta saan sitten raivattuani makkarin, leviteltyä tapetinpoistoainetta seinille. Pelkäänpä vaan, että noi tapetit on tosi lujassa miun pahviseinissä. Oon satavarma, että sieltä ei löydy alta maalipintaa, vaan joudun maalaamaankin. Tykkään kyllä maalaamisesta, mutta hartiat ja niska eivät ihan välttämättä halua maalata mitään seinien yläosia. Ikkunaseinä nyt on joka tapauksessa maalattava, mutta sepäs onkin huoneen pienin seinä - ikkunan molemmin puolin on kaappeja.

Mutta tällä projektilla ei ole minkään valtakunnan kiirettä. Sänkyä ei tarvitse siirtää pois ennen kuin maalaaminen alkaa, ja tunnetusti miä voin ihan hyvin elää kaaoksen keskellä. Kissaherrathan vaan nauttivat uusista ja kivoista leikkipaikoista! Sellaisen saa jo kun lakanoita vaihtaessa siirtää sänkyä 30 cm, jotta mahtuu taittamaan seinän reunasta lakanaa. Kuvitelkaa, kuinka huikean mahtavan upeaa herroista on jahdata tippuvia tapetin palasia - kunhan vaan eivät keksi syödä niitä... Tai sitten maalaus- ja tapetointivaiheessa.... Voipi olla emännän hermot koetuksella ja kissat liisterissä. Raportoin aikanaan.

Älkää vaan pidättäkö henkeänne odotellessanne.

Keltaista

2011-06-11T21:17:00.000+03:00

Kuuma. Hiki. Jäätelöä. Pirtelöä. Kissankarvoja. Tahmaiset kädet. Kukkapenkkejä. Itikoita. Yksi sammakko. Melkein uiva kissa. Rikottu kukkaruukku. Ukkosen odotusta.

Siinä tämä kesän alku. Töissä en ole käynyt niin paljoa kuin suunnittelin, koska en jaksa tehdä mitään näin kuumalla ja hommat hoituivat yllättävän nopeasti. Oma työpöytä pitäisi vielä käydä raivaamassa. Ajatuskin mapittamisesta inhottaa.

Sen sijaan olen vain ollut. Ehkä myös harrastanut ajatusten setvimistä, lepoa ja rentoutumista. Varmaankin tästä on ollut hyötyä, sillä normaalisti mulla menee juhannukseen, jotta saan työt ulos aivoista - nyt poikkeuksellisesti on jo näin ennen kesäkuun puolta väliä heinäkuufiilis. Heinäkuufiilis on just sitä mitä lapsuuden kesät olivat: huoletonta eloa ikuisessa auringonpaisteessa.

Tänään ajoin autosaunassa hyvän ystävän luokse kyläilemään. Emme ole nähneet liki vuoteen, mutta juttu jatkui välittömästi siitä mihin se viimeksi jäi. Miten joidenkin ihmisten kanssa onkin niin helppoa ja hauskaa puhua ihan mistä hyvänsä! Ei ole aihetta, josta ei voisi puhua. Toiseen voi luottaa täysin ja mielipiteet osuvat hyvin yksiin, joten nauruakin riittää. Toisaalta mielipiteet eivät ole liian identtisiä, väittely on kivaa!

Joidenkin kanssa taas on vaikea keksiä mitään sanottavaa, vaikka olisi tuntenut jo kauankin. Ihmiset ihan oikeasti taitavat kasvaa erilleen. Tai sitten homma ei ole sujunut missään vaiheessa muuten kuin sivistyneen kohteliaisuuden takia ja olosuhteiden välttämättömyydestä. Surullista, mutta elämä on. Ja hankalaa etsiä puheenaihetta, josta saisi sen verran pulistua, että ei vaikuttaisi ihan jurolta tuppisuulta, mutta varoa, ettei pulise liikaa, ettei vaikuta täysin naapurikylän juoruämmältä. Small talk! Sitähän se on. Mutta kun eihän sille ole edes suomenkielistä sanaa.... Yleensä oppikirjoissa se käännetään jutusteluksi, mutta kovin on laimea ja tyhmä sana minusta. Mutta mikä olisi parempi käännös tai väännös?

Puskassa

2011-06-02T20:45:00.001+03:00

Kesä on. Kuuma, kostea, ahdistava. Vain aamuisin ja iltahämärissä on kiva olla ulkona. Jos vain kykenee ignoroimaan itikkaparvet. Toisaalta, itikat on pikkulintujen muonaa, ja pikkulinnut ovat kissaherrojen lempiviihdettä. Niitä voi tuijotella lasin takaa tai vielä mieluummin pihalla vaikka kuinka kauan. Ulkona ei kertakaikkiaan voi nukkua, ei edes pikkuisia nokosia, koko ajan pitää olla skarppina.

Indy on tässä itse asiassa selin pihaan, mutta kun tossa päivänliljan suojassa on kivan viileää. Naapurin pihalla olisi vielä enemmän varjoa, mutta sinne ei saa mennä. Pihan toisella laidalla olisi myös kivaa varjoa, mutta kun herra nyt haluaa olla tässä. Herra onnistui tänään saamaan kiinni sitruunaperhosen - ja söi sen.

Toinen tutkailee maailmaa tarkkaan. Tänään kuuntelimme taloyhtiön toisesta päästä kuuluvia rakentamisen ääniä (terassi), pelottavaa, mutta päivän mittaan pelottavuuden aste pieneni. Piki onnistui tänään kiipeämään semmoisen puutarha-aidan (vihreällä muovilla päällystettyä metallialankahäkkyrää) yli marja-aronian avulla toisen naapurin puolelle. Piki on se noista kahdesta, joka ei millään suostuisi tulemaan sisälle (Indylle tulee nälkä nopeammin) ja jolla ei koskaan tunnu olevan kuuma.

Hiukan epäselvä kuva, mutta se vain tuntuu pehmentävän kuvaa. Jotenkin tässä kuvassa on Pikimäisyyden olennaisin tiivistettynä ♥

Eilen me keksimme ehtymättömän lelulähteen: harjaa kissa (tai kaksi) -> ota karvakasat talteen -> pyörittele hikisissä kämmenissäsi pallo(ja) -> anna kissoille leikittäväksi. Pallot saavuttivat huikean suosion!

Ai niin, tämä oli siis osamme Kissakuvahaasteeseen aiheesta ulkoilu.

Satoa

2011-05-30T19:28:00.001+03:00

Oho hups - viikko päivittämättä! Mutta kun ei ole ollut mitenkään erityisiä tapahtumia, eikä mitään kerrottavaa. Vesisadetta päivätolkulla. Nukkuvia kissoja, Hilma kävi tosin kylässä viikonlopun ja silloin oli juoksevia kissoja (Hilma ja Indy ajoivat toisiaan takaa urakalla, keskellä yötä tietenkin). Töitä - kevät vetää viimeisiään ja pitäisi vissiin siivota koululla, mutta niiden monistepinojen setviminen ei oikein innosta.

Kehrääminen on taas innostanut. Jacqui (Suzie Pro -mallinen rukkini on nimeltään Jacqueline) on ollut erittäin oikukas mademoiselle. Ensin se piti kamalaa mekkalaa, sitten puhalsin purkista puhdasta ilmaa laakereihin ja annoin sen levätä viikon - nyt se on sieltä ihan hiljainen. Kara pitää meteliä joidenkin rullien kanssa, mutta ei kaikkien. Olenkin suunnitellut merkitseväni kaikki rullani (raaputan johonkin A, B...) ja ryhdyn pitämään kirjanpitoa, miten kukin niistä käyttäytyy. Joo, totaalisen hurahtanut kehräämiseen.

Vaihdoin kevyemmän jarruvieterin, pitäisi tilata niitä lisää (kuten myös e-hook ja ehkä uusi rulla vertailukohdaksi). Tiputin öljyä toisen liipottimen palloniveleen, ja kas, sen viikon levon jälkeen rukki käyttäytyy taas ihmisiksi - vai pitäisikö sanoa rukeiksi?

119 grammaa ja noin 240 metriä (jo toinen kerta kun muistin laskea pituuden!) 100 % alpakkaa WoolGatheringsFibersilta, tilattu Etsystä. Tosi helppoa ja ihanaa kehrättävää, taivaallisen pehmeää. Värillä ei ole nimeä, mutta ihan ilmiselvästihän tuo on raparperiä :) Ja nyt tekee mieli käydä kaivamassa kesän ensimmäiset varret tuolta raparperipuskasta...

Kaunottaret

2011-05-22T21:31:00.001+03:00

Tiedättekö mitä tämä neuloja rakastaa yli kaiken? Sitä, kun joku lahjoo minua ihan itse neulotuilla neuleilla. Tai virkkauksilla, tai kehruilla tai omilla värjäyksillä. Vuodenvaihteessa bloggasin höyhenen kevyestä mohairhuivista, joka oli tilaustyö. Kuitenkin, miulta meni huivin neulomiseen niin hävyttömän kauan, että rahaa en kerta kaikkiaan kehdannut pyytää. Huivin saaja halusi jotakin antaa, joten sovimme sukista. Miähän olen villasukkien suuri rakastaja ja kuluttaja. Ja torstaina laatikkoon kolahtivat nämä!

Ottaen huomioon, että näiden neuloja ja minä olemme tavanneet kasvokkain vain kerran, nämä ovat aivan uskomattomasti miun näköiset! Tasan tarkkaan miun väriset (ei vaaleanpunaiset, vaan oranssihtavat) ja täydellisen oikean kokoiset. Aivan ihanat!

Neuloja on värjännyt langat itse: vihreät punasipuli ja lupiini, vaalein punainen krappi + pietaryrtti, toinen vaalea punainen krapin jälkiväri, keskipunainen krappijuuri ja tumma punainen punapuu. En voi käyttää näin ihania sukkia, ne on tossa vieressä sohvalla ja silittelen niitä... Kiitos ♥

Vihertää

2011-05-19T21:06:00.001+03:00

Pitkästä aikaa kehruuttaa ihan mahdottomasti. Tekee mieli hipelöidä villoja, tunnustella erilaisia kuituja, haaveilla niistä neulottavia huiveja, sukkia ja hansikkaita - puserolankojen kehrääminen ei oikein jaksa innostaa, vaikka niihinkin villat on... Mutta. Rukki temppuilee. Jacqueline alias Jacqui (merkiltään siis Majacraft Suzie Pro) pitää pahaa ääntä. Se on oikeastaan temppuillut jo pitkin talvea, jättänyt pitkiä lankalenkkejä ja kolissut milloin mistäkin. Ensin ajattelin sen johtuvan öljyn puutteesta tai ilmakosteuden vaihteluista (lähinnä talven kuivuudesta), mutta eipä tuo tunnu tokenevan. Nyt olen purkanut sen melkein osiin ja koonnut uudelleen, ja paikantanut ratlatuksen (tuo sana on kovin kuvaava äänelle) karan takan oleviin laakereihin. Laakerit eivät tunnu käteen liikkuvan paikoillaan, mutta sieltä ääni tulee. Laitanpa postia Majacraftille (ja pari videota äänestä) ja odottelen neuvoja.

Tuon rukin temppuilun takia tästä ei tullut niin tasalaatuista kuin olisin halunnut. Välillä tämä on ylettömän ylikierteistä ja kovaa, välillä juuri mitä pitäisikin. Siis 100 % Wensleydalea, Tuulia Salmelan taitavista värikäsistä. Aivan ihana kevään väri! 139 grammaa ja noin 300 metriä. Kerrankin muistin laskea metrimäärän langan ollessa vyyhdinpuulla. Kätevää! Taidan neuloa tästä sukat, sillä langan epätasalaatuisuuden takia en oikein viitsisi laittaa tätä huiviin. Tuleepahan samalla testattua Wensleydalen sukkatoimivuus.

Luen

2011-05-17T20:21:00.000+03:00

Ihana ukkosmyrsky posautti tv-antennin, joten nyt on aikaa lukea ja puhua/kirjoittaa lukemisesta. Kanavat nimeltä Liv ja Voice näkyvät, mutta niistä en pahemmin välitä. Kirjoista sen sijaan olen välittänyt koko ikäni. Olen suhteellisen kaikkiruokainen lukemisieni suhteen, mutta tietysti löytyy suosikkeja ja inhokkeja.

En pidä kirjoista, joissa minun lukijana pitää pelätä suhteettomasti, siksi Stephen King on ollut hyllyllä jo 20 vuotta. Hänen kirjansa aiheuttivat minulle aikoinaan painajaisia. En myöskään pitänyt tämän takia Sofi Oksasen Puhdistuksesta, vaikka se olikin äärimmäisen hyvin kirjoitettu kirja ja piti siksi minut otteessaan tiukasti loppuun asti - mutta en nauttinut siitä. Toisaalta en pidä lässyttävistä, huonosti käännetyistä, paikallaan junnaavista, tylsistä, ja vaikka mistä kirjoista. Useimmiten onneksi tietää jo takakannen luettuaan, että tämä kannattaa/ei kannata lukea. Mutta hutejakin sattuu.

Mistä sitten tykkään? Fantasiasta (eli aikuisten saduista?), yli kaiken. Mutta jotenkin semmoisesta lapsellisesta fantasiasta, eli ei mistään seksillä ylimaustetusta roiskinnasta, vaan positiivisesta "hyvä voittaa pahan" -fantasiasta. Kunnon seikkailuista, hitunen romantiikkaa auttaa aina asiaa. Dekkareista, mieluiten vanhan tyylisistä, perinteisistä. Myös historialliset romskut ovat parhaimmillaan mahtavia. Jostain kumman syystä tähän aikaan vuodesta (= koulun päättyessä) pitää aina, jok'ikinen vuosi, lukea Robert Gravesin Minä, Claudius.

Tässä, Indyn esittelemänä minulle ihan uusi kirjallisuuden laji: manga. Tiesin entuudestaan, että se on japanilaista sarjakuvaa, luetaan kirjan takaa aloittaen. Kuvittelin (väärästi) sen olevan vain semmoisia tietyn tyyppisiä lapsi/nuorihahmoja seikkailemassa pahaa vastaan. Näköjään päähenkilönä voi hyvin olla kissakin! Chi on pieni kissanpentu, joka löytää kodin, seikkailee ihmisten maailmassa (niin kuin kaikki enemmän tai vähemmän pöhelöt kotikissat tekevät). Tämä Konami Kanatan sarja on nähtävästi maailmalla kovin suosittu - nyt siis suomeksi ensimmäisen kerran. Tammi on julkaissut nämä kaksi ensimmäistä osaa ns. kioskipokkareina. Kirjojen paperista tulee heti nostalgisesti mieleen Akkarit (joita en ole lukenut varmaan 15 vuoteen) ja turvallinen lapsuus.

Kissahahmo on suloinen, tekstiä vähän - voisin kuvitella lukemaan oppineiden pikkuneitien tykkäävän kovasti näistä hellyttävistä ja herttaisista seikkailuista. Minua - aikuista ja kielenopettajaa - häiritsi kissan lässytys, mutta sekin oli kyllä selitetty kirjan takana (tai siis edessä). Mutta kokonaisuutena kivoja!

Toinen uutuus, jonka olen nyt viime aikoina lukenut, on Donna Leonin uusin dekkari Drawing Conclusions. Ei vielä suomennettu, ilmestyi vasta huhtikuussa englanniksi. Donna Leonhan kirjoittaa Venetsiasta ja siellä elävästä komisario Brunettista. Kirjoittaa englanniksi, loistavasti. En halua lukea suomennoksia, koska nautin näiden kielestä niin paljon. Brunetti-tarinoita on viime vuosina ilmestynyt yksi per vuosi - olenkin miettinyt, onko tahti liian kova? Laatu on ehkä hiukan kärsinyt... Tarinoilla menee aina puoli kirjaa päästä itse tarinan ytimeen, ja niiden loput ovat viime vuosina ärsyttäneet miua. Miksi? Juonipaljastus: loput ovat liian avoimia! Kuitenkin kieli on nautinto, elämän kuvaus ja pohdinta toinen suuri nautinto, ja ruokapuoli vielä kolmas. Ei voi mitään - yksi ehdottomasti suurimmista kirjailijasuosikeistani.

Ei lukemista: Indy huijasi onnistuneesti minua tänään. Tuli töistä kotiin kesken ukkosmyrskyn. Indy oli sängyn alla piilossa, tuli esille, mutta vaikutti apaattiselta, kyhjötti eteisessä miun hupparin päällä. Annoin herkkuja, kaivoin jopa karvapallolelun esille. Söi ja leikki, mutta jotenkin vähän vaisunoloinen. Menin päiväunille, herätessäni ukkonen oli häipynyt ja Indy normaali riehuva itsensä. Se taitaa pelätä ukkosta!

Aurinkoa!

2011-05-11T20:58:00.000+03:00

Mieliala, elämä ja onni ovat usein pienestä kiinni. Tänään mietin olevani harvinaisen onnellinen. Kyllä, tulevaisuus mietityttää, naama on punainen ja kutiaa, ja siihen saadut lääkkeet väsyttävät kamalasti. Mutta silti. Onnellinen olen.

Aurinko paistoi taas, eikä ollut mikään pakko mennä ulos tukahtumaan. Sen sijaan mentiin vasta viiden jälkeen kattien kanssa nautiskelemaan. Ilma oli kuin linnunmaitoa. Kissoista näkee miten ne nauttivat suunnattomasti. Ihan pikkiriikkisen harmitti, että Indy loikoili autuaana taas kukkapenkissä.

Postilaatikko oli täynnä kaikkea kivaa! Ja meinasin unohtaa käydä katsomassa koko laatikon. Oli IK:n kesänumero, josta bongasin heti monta kivaa ja mahdollisesti toteuttavaa. Oli uusin Potter DVD, jonka katson ihan kohta. Oli kivoja kissakirjoja, joista enemmän myöhemmin. Ja oli tämä:

Kanssaräveltäjä (=Ravelry.com) yllätti totaalisesti! Käsityöpussukka, ah niin kauniista Pariisi kankaasta! Sisäpuoli on nauhaan sointuvaa, soljuvaa yksiväristä. Täydellisen kokoinen pussukka, menee vähän isompikin työ. Kiitos!

Onnea oli myös mahdollisuus nukkua puoli päivää kun lääkkeet nukuttivat. Ja mahdollisuus auttaa ystävän ystävää. Ja herkkuruoka (olen oikeasti oppinut tekemään hyviä munakkaita). Ja jätski tietenkin. Onnea oli neulomisen ajattelu (vaikken viikkoon ole neulonut silmukkaakaan). Ja maisema tuosta omasta ikkunasta.

Jotenkin niin hyvä ja onnellinen olo.

Bongaa kuvasta kissankarva. Kaikkialle ne ehtiikin.

Pelottaa

2011-05-08T21:44:00.002+03:00

Aivan mielettömän upeita ulkoilukelejä on ollut - ainakin herrojen mielestä. Miä kärsin tähän aikaan vuodesta aurinkoihottumasta, mutta onneksi se häviää piakkoin. Toivottavasti. Herrat sen sijaan lähinnä kärsivät emännästä, joka vangitsee heidät sisälle. Tai pitäähän kunnon kaupunkilaiskatin käydä sisällä hiekkalaatikossa ja ruokakupilla, mutta muut ajat voisi viettää ulkona. Tosin nukkua ne eivät ulkona osaa. Niinpä tänään on oltu kolmisen tuntia ulkona, kahdessa erässä. Toisen jälkeen Indy jo käveli oma-aloitteisesti sisälle.

Lauantaina käytiin iltakävelyllä. Oli vähän pelottavaa Pikin mielestä, kun järveltä, vastakkaiselta rannalta kuului kovaa älämölöä. Ketkä lie juhlistivat kesän alkua. Indy sen sijaan nautiskeli täysin palkein vapaasta järvestä. Uimassa se ei sentään käy, mutta kävelee ihan vesirajassa, tassujen kastuminen ei haittaa yhtään. Ja nuuskuttaa. Järvenselältä tulee ilmiselvästi hyvin mielenkiintoisia tuoksuja.

Tänään Indy kyllä löysi muutakin mielenkiintoista ihan kotipihaltakin. Pesin eilen pihan puolen ikkunat. Täysin turhaa touhua. Keittiön ikkuna tuhrittiin sisältä jo eilen illalla kun yksi onneton kärpänen kiusasi Indyä. Mäiskis ja läiskis. Tänä aamuna siirryin teekupin kera terassille korjaamaan kokeita. Itse en huomannut mitään, mutta Indy löysi jossain vaiheessa kaksi jo eilen ikkunaa päin lentänyttä rastaan raatoa. Ja yritti viedä saaliinsa kiivaasti piiloon. En tiedä mitä se oikeasti olisi niille tehnyt. Ei ainakaan syönyt. Eihän Indylle kelpaa kuin Latz (hyytelö vain) ja Mjau (hyytelö vain), ja tonnikala ja sei. Todennäköisesti se olisi leikkinyt aikansa, sitten Piki ryöstänyt aarteen ja syönyt. Mutta ei päästy testaamaan kun ilkeä emäntä rei'itti sormensa Indyn hampaistossa (kuka nyt aarteestaan vapaaehtoisesti luopuu?!) ja vei tunkiolle moiset.

Ennen vappua Piki pelkäsi jälleen kerran. Mitähän tuo onneton vauveli ei pelkää? No, tällä kertaa naapurin teini poikaystävineen käveli polkua pitkin tuossa parinkymmenen metrin päässä, ja ne mokomat ilkesivät vielä keskustella samalla. Kamalan pelottavaa!

Peike

2011-05-01T19:04:00.001+03:00

Villa-pellava. Yhdistelmänä minulle uusi ja vähän hassu. Toivon, että käytössä tämä on lämmin kuin villa, mutta tyylikäs kuin pellava. Ainakin tämä yrittää olla aikuisen ja tyylikkäinen näköinen noin värin puolesta (eikä tavallisen villasukkamaisen riemunkirjava ;)

Malli: Gingko

Puikot: 3,5 mm

Lanka: virolainen villa-pellava, 137 grammaa

Suurensin mallia reippaasti, oikeasti tämän pitäisi olla shawlette, mutta kyllä tämä on ihan reilun kokoinen. Lanka oli kovaa ja karheaa neuloa, mutta tuloksena kiva tekstuuri. Huivi oli alussa tyyyyylsä, mutta loistava kokousneule. Reunan lehtikuvioita oli tosi kiva neuloa, kerrankin jotain mielenkiintoista myös nurjalla puolella.

Pingottamista jännitin etukäteen, kun en osannut arvailla pellavaosuuden käyttäytymistä. Työnsin huivin pesukoneeseen kylmään villapesuun, pingotin ja sehän kävikin helposti. Ainoa ongelma vain olivat pingotusavustajat... Ennen kuvaamista piti vähän korjailla herrojen aikaan saamia ylipitkiä lenksuja, mur.

Kevätjuhlahuivi? Mitähän sen seuraksi?

Olen nyt neulonut jo neljä huivia tämän vuoden puolella. Tai melkein viisi, viidennestä suurimman osan neuloin viime vuoden puolella, mutta se valmistui tammikuussa. Olisi ehdottomasti kannattanut ottaa osaa siihen huivi per kuukausi KALliin.

Seuraavaksi jotain väriä!

ps. Indyn nenä ja krookus -kuva oli nopea vahinkolaukaus. Yritin ottaa kuvaa krookuksesta ja Indy työnsi nenänsä väliin. Joskus käy tuuri.

Kevät...

2011-04-28T20:42:00.001+03:00

...tuoksuu...

...märältä maalta.

...kesältä, kun ensimmäisen kerran isot, raskaat vesipisarat lätsähtivät ~~kuumaan~~ lämpimään asfalttiin.

...hiirenkorvilta (tosin tämän haistaakseen täytyy työntää nenänsä niihin kiinni).

...kuivalta katupölyltä, köh.

...jäätelöltä, jätskikiskat ovat auenneet!

...metsältä - maailman paras tuoksu!

...maistuu...

...yhä edelleen katupölyltä, hampaissa narskuu.

...yhä vaan jäätelöltä, sitä on pakko saada.

...kärpäsille - kissat jahtaavat niitä ja hyttysiä urakalla, ja syövät maiskutellen saaliinsa.

...näyttää...

...väriläiskiä, vihdoinkin vihreää ja kukkia!

...järven - jäät lähtivät viimeisetkin eilen, nyt näen järven kauniin peilin tästä sohvalta.

...kevyemmälle, minulla on vuoden kevyin jakso.

...likaiset ikkunat - saan viikon päästä uudet verhot, mutta en taida jaksaa pestä ikkunoita kuin sisäpuolelta. Ja turhaahan se onkin, kun eräät karvaiset käyvät jatkuvasti läiskimässä lisää sotkuja.

...kuuluu...

...mustarastaan lauluna hämärissä.

...joutsenten kaameana kaklatuskuorona, joka kuuluu sisälle asti.

...nuorison levottomana pärinänä ympäri kylää.

...veden solinana pihaojassa ja järven laineina.

Vapaata

2011-04-22T13:49:00.001+03:00

Elämä on kyllä kummallinen juttu. Välillä se asia, josta saa kaikkein eniten iloa, ei huvita yhtään. Joo, miulla on taas neulominen jäissä. Johtunee huivista, jossa on kamalan pitkälti sileää, ja jonka lanka on joustamatonta villapellavaa, ja joka on vielä väriltään veikeää beigeä (siis värjäämätöntä). Pitäisi aloittaa jotain koukuttaavaa ja innostavaa, mutta kun edes se aloittaminen ei oikein huvita.

Toisaalta, lukeminen on harrastuksena kärsinyt käsitöistä viime vuosina. Ei ole ollut keskittymiskykyä eikä aikaa. Nyt näpeissäni on uusin Donna Leon, enkä voi päästää sitä käsistäni. Ehdoton lempikirjailijani. Olisi kyllä pari muutakin kirjaa odottamassa, mutta ehkä ne odottavat. Ensin pitää loppujen lumien sulaa takapihalta, sitten raivata piha ja terassi ja kantaa kalusteet varastosta. Rakastan lukemista terassilla herkkueväiden kera ;)

Suurin ajanviejä ja koukuttaja viimeisen viikon aikana on ollut Tallinan eläintarhan amurinleopardin pentu - sen elämää voi seurata pesäkameran kautta. Pentu on nyt tänään perjantaina kahdeksan päivää vanha. Emo, Darja on niiiiiin kissa. Aivan käsittämätöntä, miten iso villieläin pesee itseään, nukkuu, käyttäytyy kaikin puolin kuin noi kotikepardit. Kiehtovinta on kuitenkin häntä. Valtavan paksu ja pitkä, taipuisa, pehmolelu, ja tarvittaessa pennun ympärille kääriytyvä suoja ja jopa tyyny. Miä haluan tollaisen hännän!

Pentu on tietysti uskomattoman söpö, mutta myös aikamoinen päällepäsmäri. Jos ei tissi ole hollilla kun nälkä iskee, se pitää hirmuista mekkalaa. Ei mau'u eikä karju, vaan lähinnä örähtelee ja ynähtelee, mutta todella kovaa. Jokohan sen silmät pian avautuvat?

Edit. Kuvakaappaus lisätty lauantaina. Häntä käy siis mainiosti tyynystä.

Ulkoillen

2011-04-16T22:04:00.000+03:00

Kevät. Haisee ja tuoksuu. Tunkee jok'ikiseen aistiin ja huokoseen. Kastelee kengät ja saa kurkunpään karheaksi. Mutta avaa myös silmät ja korvat. Ja saa nuorison levottomaksi.

Tämä herra herätti minut tänä aamuna pari minuuttia yli viiden. Aivan järkyttävä rää'yntä, pomppasin ylös sängystä, syöksyin kohti ääntä varmana siitä, että jompikumpi kateista on satuttanut itsensä ja pahasti. Eikä mitä, herrat seisoivat huvipuistossa kaikki karvat pystyssä ja Piki mourusi julmetusti (anteeksi naapurit jos heräsitte). Terassilla oli vieras kissa. Piki häntäkarvojen saaminen pulloharja-asennosta takaisin normaalin luiruksi vaati aikaa ja rauhoittelua.

Ja ei, Piki ei ole musta, vaikka kamera taaskin niin luulee. Kamerat eivät tykkää Pikistä. Sisätiloissa ne yleensä tarkentavat herran viiksikarvoissa oleviin pölyhiukkasiin.

Mr. Valokuvauksellinen. Piki kääntää aina päänsä pois kun kuvaan, tai kävelee kohti kameraa. Indykään ei kuvaamisesta tykkää, mutta kamera sentään rakastaa Indyä. Ulkona Indyä voi huoletta kuvata mielin määrin. Herra ei huomaa mitään, kun ulkona on niiiiiiiin ihanaa! Ja ei Indy, järven jäälle eivät enää saa mennä edes kissaherrat. Ei, vaikka siellä olisi miten kivaa.

Niin, tässä se huvipuisto. Kärsinyt käytössä, osia jo vaihdettukin. Ja todiste, Piki on oikeasti suklaanruskea samettiturkki. Jostain syystä Pikin turkki on oikeasti paljon pehmeämpi kuin Indyn. Indyn taas on tuuheampi.

Huomisaamuna ne aloittanevat huutokonserttonsa viimeistään kymmeneltä, jotta varmistavat ulospääsyn puoleen päivään mennessä. Toistaiseksi sentään tyytyvät yhteen ulkoilukertaan per päivä.

Jatkuu

2011-04-09T19:44:00.000+03:00

Mitenkäs tämän nyt ilmaisisi? Jatkuu... eli taas vaihteeksi huivi. Lupaan kyllä lopettaa huivien neulomisen viimeistään sitten kun multa löytyy huivi kaikissa sateenkaaren väreissä (ei tule tapahtumaan, liilaa huivia en aio tehdä enkä käyttää, enkä pinkkiä). Säilytysongelma on tosin entistä akuutimpi.

Ensin oli siis villaa 100 % BFL. Sitten oli lankaa. Ja nyt on huivi. Ja taas samalla mallilla. Mutkun aloitin tämän retriitissä, enkä millään jaksanut etukäteen etsiä mitään mallia (saati sitten tulostaa ja muistaa ottaa mukaan) enkä siellä jaksanut etsiä kännykällä mallia, joten oli ihan pakko neuloa se jonka osaa ulkoa.

Puikot muistaakseni 4 mm, lankaa meni suurin piirtein kaikki mitä oli (ihan pikkuinen nöttönen jäi kissojen leluksi) eli varmaankin hitusen alle 100 g. Vaaka ei toimi yhä edelleenkään, ostan kohta uuden. Huivi voisi olla vähän isompi, mutta värit ovat kyllä ihanat!

Yritän kyllä ihan tosissani katkaista tämän huiviputken! Loin eilen fyssan koetta valvoessani silmukoita, mutta kun en mitenkään saa laskettua kahta kertaa samaa tulosta, en ole päässyt vieläkään käsiksi ensimmäiseen kerrokseen (villatakki siis). Ja sukistakin ensimmäinen on päättelyä vailla, ehkäpä ensi viikolla koevalvonnoissa. Mutta sitten täytyy kyllä tunnustaa... kerin juuri seuraavan huivilangan ;)

Hutkitaan

2011-04-05T20:05:00.002+03:00

Tällä kertaa räkä ei ole ehtymätön luonnonvara, mutta kröhä sen sijaan on. Voisiko sitä jotenkin hyötykäyttää?

Pitkästä aikaa herrat osallistuvat kissakuvahaasteeseen. Aiheena tutkiminen. Miulla vaan on iso ongelma: mikä kuva? Herrat osallistuvat kaikkeen mahdolliseen tutkimalla kaikkea mahdollista. Oli kyse sitten lakanoiden vaihdosta, kukkien kastelusta, postipaketin pakkaamisesta/avaamisesta, syömisestä (vaikka ihmisten ruoka ei kelpaakaan), suihkussa käynti (harmi ettei ole kuvaa kun jompi kumpi seikkailee suihkuseinämän päällä), kehräämiseen (rukilla!), saunan lämmittämiseen, siivoamiseen, jne. Herrat osallistuvat myös kaikkeen mitä pihalla tapahtuu, vaikkeivat itse olekaan pihalla - ainahan voi roikkua ikkunassa ja ~~kytätä~~ tarkkailla innolla.

Päädyin kuitenkin tähän vanhaan kuvaan, koska tässä ovat kumpikin ja vauhdissa, ja jotenkin niin itselleen tyypillisiä. Piki, tuo lautassilmäinen tuossa taustalla, ihmettelee kaikkea - ja pelkää. Paitsi uutta ruokaa se maistaa ensimmäisenä. Piki on monesti taustatarkkailija, joka menee suorittamaan jälkitarkastuksen kun Indy on rymistellyt paikalla ensin. Indy puolestaan menee tutkimaan kaikkea pää viidentenä jalkana sen pahemmin miettimättä. Ainoa mitä se oikeasti pelkää on uusi ruoka.

Kuvassa Indy yrittää tutkia pihaoven avaussysteemiä. Sinne olisi ehdottomasti päästävä kun oravat ja tirpat ovat siellä, ja tuore ruoho! Piki lähinnä tutkailee mitä kahjo velipoika touhuaa.

Tommosia ne aina ovat. Elleivät sitten vedä ravia ympäri taloa tai paini keittiön pöydällä. On ne vähän rauhoittuneet pentuajoista, nykyisin verhot pysyvät ikkunoissa jopa kuukaudenkin putkeen. Indy on muuttunut sitten viime syksyisen leikkauksen - se kaipaa hellyyttä! Iltaisin nukkumaan mennessä meillä onkin usein aikamoinen show kun kumpikin haluaisi nukkumaan kainaloon. Yleensä Piki pääsee ihan kiinni miun iholle, ja Indy tyytyy nukkumaan tassun ojennus etäisyydellä. Mutta jos akuutti hellyysvajaus iskee, Indy osaa nykyisin raapia peittoa jotta se saa rapsutuksia. Piki painaa samassa tilanteessa tassulla miun huulia.

Karkkia

2011-04-01T23:33:00.001+03:00

Retriitistä en ole saanut aikaiseksi kertoa sen pitempää raporttia, mutta tässä yksi tuotos. Oikeasti en ole aikoihin kehrännyt näin vähän, ei vaan jotenkin ole jaksanut nostaa rukkia sohvan eteen ja siinähän sitä ei voi normisti säilyttää, kun herra Piki tykkää nyöristä liikaa.

Tämä on 100% Wensleydalea, Tuulia Salmelan värjäämää. Muistaakseni ostettu viime kesän kehruutapaamisessa, ja heti piti nimetä tämä karkiksi. Kuvista varmaan tajuaa heti miksi... Navajokerrattu - se vaan nyt on miun lempparini, kun sillä saa säilytettyä värit suht vaivattomasti suht puhtaina.

Ylemmässä kuvassa oleva suklaanruskeahko karvakasa on Indy. Sekään ei siis oikeasti ole mustavalkoinen, vaikka siltä yleensä näyttää. Kuitenkin sen "musta" on mustempaa kuin Pikin.

Alunperin suunnittelin tästä sukkia, mutta tuli sen verran löysähkö kierre, että jos kuitenkin hanskat?

Tämän viikon olen neulonut, mutta nyt olisi ihan kehräysfiilis. Se on vaan tätä nykyä sellaista hommaa, että tulee välittömästi ikävä kehruukamuja ♥

Lämmin

2011-03-29T21:17:00.001+03:00

Neulomisvimma jatkuu, ja huivitus. Jostain syystä tekee myös hirmuisesti mieli neuloa itse kehrättyjä lankoja, onneksi niitä on kertynyt ja lisää saa. Toisaalta, pitäisi varmaan myös tehdä jotain noille ostolangoillekin...

Malli: Shaelyn sovellettuna. Ensin sovelsin vähän kavennuksia, tykkään kavennusten olevan symmetrisiä. Toinen sovellus tuli olosuhteiden pakosta. Huivi valmistui Keijo Tahkokallion luennolla (joka oli meille veso-koulutusta), ja olin unohtanut ohjeen kotiin. Niinpä reunus on ihan samanlainen kuin nuo muutkin pitsiosiot. Oikeasti sen vissiin pitäisi olla vähän erilainen.

Puikot: 4½ mm

Lanka: Syysomenakarviainen, itse kehrätty, Tuulian värjäämä. Ihan ensimmäinen Navajo-kerrattu lankani ikinä. Lankaa oli 102 grammaa, hiukan jäi yli, vaaka on yhä rikki, joten arvioisin kulungin jonnekin 90 gramman tienoolle. Koostumus: 100 % BFL.

Lämmin ja ihana. Toinen reuna vähän jo rullaa, koska tämä on ollut käytössä jo monta päivää. Olisi kyllä voinut olla aavistuksen verran isompi.

Yhdessä

2011-03-27T20:28:00.000+03:00

Yhdessä nauroimme ja lauloimme. Yhdessä kehräsimme ja neuloimme, joku virkkasikin, ja taisipa mukana olla yhdet pöytäkangaspuut. Yhdessä herkuttelimme urakalla. Ystävien kesken.

Niin, neljäs neuleretriitti. Kuvia on toki paljon enemmänkin, mutta en nyt vielä ihan jaksa miettiä ja muokkailla. Joskus. Liuhustakin on nyt parempia kuvia, käykää Ravelryssä katsomassa. Ostokset... Sanotaanko, että vaikutan jumiutuneen kahteen väriin. Pehmeitä ja ihania. Ja paljon.

Kissaherratkin ovat jo kotiutuneet, väsyneinä. Kylässä piti testailla 5-vuotiaan rakentamaa majaa, ihmetellä muuttunutta huonekalujen järjestystä ja yrittipä Piki päästä olutta maistelemaankin ;)

Terapiaa

2011-03-19T18:04:00.000+02:00

Kiitos kommenteistanne! Liuhu on ollut päällä tällä viikolla melkein joka päivä, ja rakastan sitä! Jäi viime kirjoitukseen kertomatta pari seikkaa. Ensinnäkin, nautin neuloessa tosi paljon tavasta, miten Liuhun helman ja hihojen levennykset on integroitu lehtikuvioon. Jotenkin se vaan tuntui tosi hienolta.

Toisekseen, se oli nopea neuloa! Hihojen erotteleminen oli ensimmäinen vaihe, jossa tuntui, että jee, tähän on kohta valmis! Toisen kerran kun hihat olivat valmiit. Helma tosin sitten kesti vähän kauemmin ja lopussa se painoi aika paljon. Painaminen ei haitannut yhtään neulomista, koska neuloin pyöröillä ja työ lepäsi sylissä. Mutta työtä ei oikein voinut ottaa enää mukaan matkaneuleeksi.

Niinpä tarvitsin toisen reissuneuleen. Sukat! Mulla on krooninen kenkäsukkapula. En mielelläni käytä ns. tavallisisa nilkkasukkia, vaan ainoastaan itse neulottuja villasukkia. Sukkien pitää siis mahtua kaikkiin tavallisiin kenkiin ja istua jalkaan kuin ~~hansikas~~ villasukka. Nämä istuvat. Täydellisesti.

Tiedän, että osa neulojista ei pidä Noron epätasaisuudesta. Minä taas rakastan sitä. Se on rouheaa, jotenkin luonnollista, elämän makuista. Ja nuo värit!

Malli: perinteinen, ranskalaisella kantapäällä. 60 s
Lanka: Noro Kureyon sukka (kulutus? Vaaka odottaa yhä liimaamista, nyt on sentään jo liima ostettu.)
Puikot: 2 mm

Näitä pitäisi tehdä paljon lisää, sillä kyllä mulla sukat kuluvatkin. En parsi. Heitän surutta pois. Sittenhän saa neuloa uusia ;) Onneksi lankaa piisaa.

♥

2011-03-15T20:18:00.001+02:00

Ei, se ei tosiaankaan ole sininen. Sinistä minulla? Ei. Lupaan hankkia vielä kuvaajan, joka saa värin näkymään oikein, siis vihreään taittuvaa petroolia. Tässä ylimmässä kuvassa se on melkein oikein - kiitos järkkärin ja valotusasetusten. Toinen kiitos vielä kuvankäsittelylle. Lainakuvaaja ei ollut koskaan ennen kuvannut neuleita, joten ei tajunnut ottaa vähintään 200 kuvaa, joista valita parhaat. En myöskään kehdannut ehdottaa tuota, koska yleisönä oli puoli opehuonetta.

Mutta se on ihana. Aivan järisyttävän ihana! Kuvaaja olisi tosin voinut käskeä kohentamaan ryhtiä (helmirivi on oikeasti ihan rintojen alla), harjaamaan hiukset ja kaivamaan jostain vähän puuteria (onneksi naaman voi rajata pois). Mukaan neulotuille kissankarvoille ei valitettavasti voi mitään - Indy levitti niitä tämän neulomisen aikana ihan kiitettävästi.

Se on siis aivan Täydellisen Ihana! Istuu, tuntuu mukavalta ihoa vasten (vaikka on sukkalankaa), väri sopii mulle (ja se EI siis ole sininen). Miä rakastan tätä! Tahdon neuloa toisen, heti!

Malli: Liuhu (Tuulia Salmela, TTS-metodi, myös Ravelryssä)
Lanka: Cascade Heritage Sock Yarn (arviolta 350-360 grammaa - jotkut yli-innokkaat idiootit tiputtivat vaa'an keittiön pöydältä ja just nyt se ei toimi).
Puikot: 3,75 ja 4,00

Lanka on todellakin miellyttävää ihoa vasten, ei liian kuumaa, koska miä olen kyennyt pitämään tätä nyt kaksi päivää töissä. Hihat ovat täydellisen pituiset, ne eivät pahemmin jää ovenkahvoihin kiinni. Neulominen oli hauskaa ja nopeaa, ja mikä parasta, ei sauman saumaa! Helmikerrokset koukuttivat pahasti (vaikka herrat tiputtivat helmirasian kaiken kaikkiaan neljä kertaa lattialle). Tahtoo lisää! Rakastunut!

Kiitos

2011-03-12T13:57:00.000+02:00

Kiitos kaikille kauniista kommenteista! En loukkaantunut tai suuttunut anonyymin kommentista - se lähinnä hämmensi ja ihmetytti, koska en ymmärtänyt sen syytä. Mutta itse asiassa hän teki minulle palveluksen. Olen puhunut (lörppö kun olen) asioista kyllä aina, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun oikeasti kirjoitin siitä. Se teki hyvää. Ja toivottavasti, kuten kommenteissa sanottiin, tästä oli apua vastaavaan tilanteeseen joutuneille/joutuville.

Viikko on ollut yhtä haipakaa taas vaihteeksi. Tekemättömiä töitä on ihan liikaa, mutta olen onnistunut nitistämään vähän sieltä ja vähän tuolta aikaa neulomiseen. Niinpä toivottavasti saan kohta jotain isoa valmiiksi. Ainakin ensi viikon kokouksiin pitää kehitellä uusi neule mukaan.

Talviurheilupäivä oli ja meni hirmuisessa tuulessa. Ylppärit alkavat ensi viikolla. Japani järkyttää.

Netkissa muisti meitä:

Tunnustuksen ohjeet: Jaa tunnustus viidelle blogille ja vastaa viiteen kysymykseen.

1. Koska aloitit blogin?
Tämän blogin 3.3.2008, edellinen oli Vuodatuksen puolella ja se alkoi 7.11.2005. (Ihan karmeita kuvia tuolla vanhassa! Jotain olen vissiin vähän oppinut sentään.)

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?
Käsitöitä (lähinnä neulomista ja kehräämistä), kissoja, työelämää, luontoa, kuvaamista, kaikenlaista tavallista elämää.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erilaisen muihin blogeihin nähden?
Herrat tietenkin! Ja onhan se miun näköinen.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Löysin blogit tuolloin 2005 marraskuun ihan alussa ja hurahdin heti täysillä. Totta kai omakin piti saada!

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Toivoisin olevani ahkerampi kirjoittaja, niin kuin silloin ennen.

Selitys

2011-03-05T09:42:00.000+02:00

Jokaisen elämä on henkilökohtainen, koetaan henkilökohtaisesti ja siihen suhtaudutaan kovin subjektiivisesti. Niinpä tämä allaoleva hämmensi minua kovasti:

Anonyymi on lisännyt kommentin tekstiisi "Viikko":
Tuli paha mieli äitisi puolesta. Aika loukkaavasti kirjoitettu.

Mikä siinä loukkasi? Olisi helpompi vastata, jos tietäisin tarkemmin. Mutta joka tapauksessa yritän vastata, kerron oman elämäni. Jos tämä loukkaa, en voi sille mitään, asiat vaan nyt ovat menneet näin, minusta riippumatta.

Lokakuun lopussa 1980 minä olin 10-vuotias koululainen. Maanantai-aamuna menin normaalisti kouluun ja tulin iltapäivällä takaisin kotiin. Sen jälkeen mikään ei enää ollut normaalia. Isä vei minut huoneeseeni ja jutteli vakavasti. Aamulla, äiti oli lähtenyt seitsemäksi töihin, taluttanut pyöräänsä tien yli meidän talomme kohdalla, ja pakettiauto oli tullut päälle. Autolla oli kesärenkaat (lain mukaan sallittua), vaikka lunta oli jo maassa ja liukasta. Äiti oli sanonut itse, kuskin auttaessa häntä kyytiin, että sairaalaan. Vielä tänä päivänäkään kukaan ei tiedä, tajusiko hän tilanteen vakavuuden vai ajatteliko hän vain menevänsä töihin. Mikran kulmalla hän oli menettänyt tajuntansa.

Tiistaina lääkäri totesi hänet aivokuolleeksi. Isän päätöksellä hänet irrotettiin koneista ja hän kuoli. Tämän minä kuulin jälkikäteen, odotin sairaalan pihalla autossa (tätä en ymmärrä, olisin halunnut olla mukana). Isä ja eno olivat hakeneet minut koulusta. Muistan vieläkin kuinka kävelin koulun ja pihan halki itkien ja kaikki tuijottivat.

Sairaalan kappelissa en siis ollut, mutta olin mukana kun äiti siirrettiin Tuomiokirkkoseurakunnan kappeliin. Isä oli ruumisauton kyydissä, minä olin mummon (äidinäiti) kanssa naapurin oranssissa Opelissa. Ruumisauto kiersi kotimme kautta. Muistan kuinka ihmiset seisoivat kadun varrella hattu käsissään. Auto ajoi sitten kappelille. Muistan kun nostin päätäni mummon sylistä Vaahterakadun kerrostalojen kohdalla. Näin kuinka luokkakaverini kävelivät koulusta kotiin ja tuijottivat. Työnsin pääni mummon syliin ja itkin. Olin niin vihainen maailmalle, miksi minulta vietiin äiti. Mummo sanoi sanatarkasti (en ikinä unohda näitä sanoja):"Jumala tekee aina hyvin, tälläkin on tarkoitus". Itkin entistä enemmän ja vihasin jumalaa ja mummoakin - äitinsä menettäneen 10-vuotiaan koko sydämen voimalla.

Äiti haudattiin. Hautajaisissa oli ihan hirmuisesti ihmisiä. Kaikkia en tuntenut, mutta kaikki tunsivat minut. Inhoan vieläkin laulua "Niin kaunis on maa", koska serkut lauloivat sen hautajaisissa. Kieltäydyin koskaan pitämästä toista kertaa hautajaisvaatteitani. Olin hautajaisissa vihainen pikkuveljelleni, kun se ei jaksanut olla surullinen koko aikaa (no, kuinkas 5-vuotias...). Elämä jatkui, vaikka välillä tuntui, että se ei vaan ole mahdollista. Itkin usein itseni uneen.

Mitä minä muistan äidistä? En paljoa. Muistan, että äiti istui nojatuolissa katsomassa telkkaria, ja minä tein kampauksia hänen hiuksiinsa. Muistan, että äiti antoi minun läträtä ja lotrata tiskeillä, vaikken oikeasti saanut niitä sitten tiskattua. Muistan, että äiti hiihti minun kanssani pikkulenkkiä siinä, missä nykyisin on joku palvelutalo ja menee ohitustie. Muistan, että äiti tykkäsi lukemisesta ja ompelemisesta. Muistan, että äidillä oli vihreä farkkupuku. Muistan, että äiti riiteli välillä isän kanssa ja itki vessassa. Muistan, että äiti teki hyvää perunavelliä. Muistan, että äiti heitti yhtenä uutena vuotena hajonneen nalleni roskiin ja minä suutuin. Äiti osti uuden nallen, mutta ei se ollut sama asia. Muistan, että joku talvi-ilta kävimme äidin kanssa K-marketissa niin, että miulla oli talvisaappaiden ja toppavaatteiden alla vain yöpaita (tummansinisellä pohjalla valkoisia palloja). Muistan, että äiti ompeli miulle keltaisen pikkukukallisen yöpaidan, mutta ei laittanut siihen sydäntä. Leikkasin saksilla reiän ja äiti paikkasi sen sydämellä.

Muistan siis hajanaisia mielikuvia, otoksia sieltä täältä, mutta en oikeasti muista mitä äiti ajatteli erilaisista asioista (politiikka, uskonto, työelämä, perhe...). En siis osaa kaivata äitiä henkilönä, kun en häntä enää tunne. Mutta silti ikävöin ja kaipaan äitiä niin paljon. On niin väärin, että muut voivat mennä äitinsä kanssa shoppailemaan, mutta minä en. Toisaalta, millaista se olisi? Tykkäisikö äiti shoppailusta? Mitä hän ostaisi? Mistä me puhuisimme? En minä tiedä.

Kaipaan äitiä käsitteenä. Kaikilla muilla on äiti. Tai no, ei kaikilla oikeasti, mutta siltä välillä tuntuu.

Ehkä anonyymiä loukkasi se, että sanoin, että äiti ei ollut akateeminen. Mutta kun näin olen käsittänyt. Ehkä olen väärässä. Isä kultasi äidin muistoa. Isä väitti aina, että hän itse oli surkea koulussa ja äiti loistava. Isän kuoltua löysin molempien koulutodistukset. Asia olikin ihan päinvastoin. Isä oli loistava, äiti sai ehtoja urakalla. Löysin myös papereita äidin ammatikoulutuksen ja työuran ajalta. Hän käsittääkseni piti työstään paljon, mutta papereista käy ilmi, että hänen ylennystään on mietitty ankarasti, epäilty pystymistä. Ylennettiin kuitenkin.

Äidin suvusta en niin kauheasti tiedä, mutta isän puolella (joka on siis läheisempi) ei ollut yhtään akateemista ennen minua. En lukiolaisena edes tiennyt mikä yliopisto on, ennen kuin ex-äitipuolen sisarukset selvittivät. He olivat minulle esikuvia tässä suhteessa. En tiedä, jotenkin vain uskon, että nuo esikuvat ja ex-äitipuolen kannnustus (myös isän toki), saivat minut lähtemään kauas maailmalle opiskelemaan. Kuvittelisin (en siis tiedä, en voi tietää), että jos äiti olisi elänyt, hän olisi kannustanut minua johonkin käytännöllisempään ammattiin. Ehkä minustakin olisi tullut sairaanhoitaja äidin esimerkin mukaisesti, muistan ainakin pikkutyttönä halunneeni sitä.

Olen pohtinut tätä vuosien varrella paljon. Ensin yksin pääni sisällä. Teininä, kun suutuin isälle milloin mistäkin, nappasin koiran hihnaan ja lähdin metsään kävelemään. Ja puhuin äidille asioista, selvitin niitä hänelle ikään kuin hän olisi kuullut ja ymmärtänyt. Mutta ei koskaan vastannut. Pikkuhiljaa tätä tapahtui yhä harvemmin, mutta kun tultiin siihen ikään, että kaverit alkoivat saada lapsia, äiti on taas pyörinyt enemmän mielessä. Haluaisin kysyä häneltä miljoonaa asiaa! Millaista oli, kun hän odotti minua? Millaista elämä isän kanssa oli? Mitä hän tykkäsi työstään? Mitä hän ajattelisi nykymaailman menosta? Mitä hän ajattelisi minun kehruuinnostuksestani? Harmittaisiko häntä, kun en ole saanut lapsia? Olisiko hän ylpeä minusta? En vaan voi kysyä. Ja itken taas.

Viikko

2011-02-27T19:01:00.002+02:00

Hups heijakkaa! Aikamoista vauhtia on viikko mennyt. Nimpparit oli ja meni - ei juhlittu. Koeviikko oli ja meni, kaikki kokeetkin olen jo tarkistanut. Hierojalle en ehtinyt (huomenna ehdin), kampaajalle en ehtinyt (huomenna varaan ajan). Debytoin suomentajana, TSV-vaihdon pakettini ehti perille ja oli onneksi mieluinen, ja pakkanenkin lauhtui vihdoin.

Serkkuni, jota en ole tavannut varmaan 25 vuoteen, soitti. Pitkä ja surullinen keskustelu sai ajatukset pyörimään päässä. Serkku pohti, että hän ei osaisi kuvitella elämäänsä, jos hänen äitinsä olisi kuollut kuten minun, kun olin 10-vuotias. Vaikka asia oli ja on vakava, minulta pääsi spontaani naurahdus, minä puolestani en osaa kuvitella millaista elämä olisi jos äiti eläisikin.

Se oli elämäni suurin solmukohta. JOS äiti ei olisi kuollut, olisinko minä tässä ja nyt? Jotenkin tuntuu, että en. Äiti, se mitä hänestä muistan, oli hellä, kiltti, rauhallinen, käsityöihminen, mutta ei akateeminen. Jotenkin uskon, että ex-äitipuolellani on ollut valtava vaikutus minun ammatinvalintaani. Ei minusta olisi tullut opettajaa ilman häntä. Jos äiti eläisi, olisin varmaan konkreettisemmassa ammatissa, käsitöitä harrastaisin ihan taatusti. Ehkä en myöskään olisi lähtenyt kotikaupungistani.

Näitä tilasin Etsystä (joka muuten ei vie vain pikkurilliä, eikä koko kättä, vaan koko kropan). Pari puuttuu kuvasta, koska ovat jo käytössä. Herkullisia, ihanan kiusoittelevia!

Lapastelua

2011-02-19T15:43:00.001+02:00

Viime aikoina on ollut vallan erinomainen tilaisuus suorittaa empiiristä lapasten käyttötestiä. Ja testimateriaalihan minulla riittää. Kuitenkin, tietyt lapaset ovat suosikkeja eli niitä tulee käytettyä vaikka muitakin olisi. Niinpä testiin osallistuivat useamman kuukauden ajan nämä suosikkilapaseni.

Testiolosuhteita on tänä talvena ollut kahdenlaisia.

1) julmettu pakkanen (viimeiseen viikkoon ei pakkanen ole laskenut alle 20).

2) lumityöurakat kolalla ja/tai lapiolla

Testattavat tuotteet:

1) punaiset raitalapaset

2) vihreät Felted-lapaset

3) Koukuttajalta saadulta alpakkalapaset

4) maustelapaset

Tulokset ovat hämmästyttäneet ainakin minua itseäni. Punaisissa lapasissa on käytetty siis vain kaupan lankoja, yksisäikeisiä ja uskomattoman pehmeitä. Mutta nämä lapaset eivät ole lämpimät! Eivät ole kyllä nukkaantuneetkaan ja ovat säilyneet ihanan pehmeinä, mutta ehdottomasti eivät pääse suosikeiksi.

Vihreät Felted Tweed -lapaset (aran-versio langasta) ovat säilyttäneet nukkapallerottoman ulkonäkönsä. Ehkä hitusen pinnan huopumista, mutta mielettömän lämpimät. Ja näillä on siis kolattu ja lapioitu lunta todella paljon. Välillä nämä ovat olleet likomärät lumesta ja hiestä, mutta ei kulumista eikä nukkaantumista. Rakastan tätä lankaa!

Alpakkalapaset ovat suloisen pehmeät ja kauniit. Ehdottomasti parhaimmillaan hyperpakkasilla noiden äsköisten vihreiden alla. Lyömätön yhdistelmä! Irrottavat nukkaa ja haituvia sormiin lumitöissä.

Maustelapasten langat olivat itsekehrättyjä. Lapasten pinnassa ei ole havaittavissa minkäänlaista kulumista tai nukkaantumista. Nämä kestävät jopa tuulta ja ovat ehdottomasti lämpimimmät yksinään. Toisen parin kanssa päällekkäin nämä ja nuo vihreät ovat yhtä loistava yhdistelmä kuin vihreät + alpakka.

Loppupäätelmä. Pakko kehrätä lisää lapaslankaa. Pitänee myös laatikoissa marinoituvista jo kehrätyistä langoista lapasia.

Kimaltelee

2011-02-13T21:18:00.001+02:00

Joku naapureista on ollut todella ahkera. Tällainen polku meidän talolta tuonne melkein rantaan isommalle polulle (joka ei ole ihan näin nätti). Kissa ovat tästä onnellisia, mutta tänään oli parhaimmillaankin -16, joten herrat eivät päässeet ulkoilemaan. Paitsi Indy noin kolme sekuntia kun se livahti takaovesta kun minä toin takkapuita sisälle.

Maisema meidän rannasta, noin 40 metriä takaovelta. En kävellyt ladulla, tossa suksisauvaosiolla vaan. Ja tässä kohdassa käännyin takaisin rantaan tarkoituksena päästä kuvaamaan talven töröttäjiä, joita on kyllä aika vähän kun lunta on niin paljon.

Kävi sitten näin. Kuvasinkin selälläni latvoja. Lunta umpihangessa oli yli polven, hankikannosta ei tietoakaan. Taivaltaminen takaisin polulle toi hien ja uupumuksen. Tämä on kyllä varmaan metsän kuningas.

Löysin yhden töröttäjän. Tykkään näistä tosi paljon. Ja noista sinisen sävyistä taustalla.

Nämä kuvat olivatkin viikonlopun isoin saavutus. En siivonnut, en kääntänyt, en tehnyt kotitehtäviä, enkä mitään. No, olin sentään lapsenvahtina ja pujottelin neuleeseen kahteen kertaan hirmuisesti helmiä. JA keräsin ne helmet kolmeen kertaan lattialta (2 x Indy, 1 x Piki).

Joko?

2011-02-08T21:15:00.000+02:00

Digihesarin tilaus loppui. Uusiako vai ei? Kesäksi viimeistään, siihen asti voin lukea töissä.

Ahdistuako vai ei? Mietin liikaa epävarmaa tulevaisuutta. Mutta kaipa se on nykyään vaan ihan normaalia.

Minkä väriset helmet? Ihan langan värisiä ei ole, enkä taatusti rupea odottamaan jos tilaan (eivätkä nekään kuitenkaan olisi oikean sävyisiä). Läpinäkyvät?

Missä miun 3,75 sukkikset on? Omistan sellaiset ihan satavarmasti.

Miksi lukeminen on nykyään niin vaikeaa? Mikään kirja ei tunnu hyvältä, oma keskittymiskyky ei riitä kuin äänikirjoihin (niissä kun voi samalla neuloa/kehrätä).

Antaako taas vaihteeksi palautetta? Vai jos vaan kysyisin kohteliaan ystävällisesti ensin... Olen hankala ihminen, tiedän.

Odotanko vai enkö? Laitanko paketin menemään ja sitten sen viimeisen osan myöhemmin?

Ostanko uuden maton? Jos niitä edes enää saa.... Mulla on siis 120 cm halkaisijaltaan pyöreä punainen matto. Se on aina ollut eteisessä, mutta nyt vaihdoin olkkariin ja se kaipaisi kaveria.

Näenkö ensi yönä unia? Päätellen viime aikaisista huiman kiireistä ja vauhdikkaista öistä, kyllä. Mielelläni jatkaisin sitä parin yön takaista unta, jossa menin naimisiin ihan charmikkaan miehen kanssa. Haluaisin tietää miehestä lisää ja olisi kiva myös saada selville, kenen kanssa ja missä vaiheessa olin tehnyt ne kaksi teini-ikäistä lastani ;)

Kevät

2011-02-03T21:22:00.002+02:00

On se. Ihan varmasti. Maailman parhaat kevään tunnistajat, kissat kertoivat näin jo sunnuntaina. Hirmuinen rääkyminen, mäy'yntä ja väyv-väyv. Pakko viedä herrat ensimmäiselle ulkoreissulle sitten lokakuun. Ja voi pojat meillä oli kivaa!

Joku erittäin kissaystävällinen sielu taloyhtiössä oli tehnyt harvinaisen mukavan tempun ja lapioinut meidän metsäpolkuamme piiiiitkän matkaa. Niinpä Pikikin käveli ihan itse, innoissaan (lumihangessa se lähinnä katselee surkeasti emäntää suoraan silmiin ja anelee syliin). Harmi vain, että oli niin "hanget korkeat nietokset", että syvästä polkusolasta ei oikein nähnyt maisemia. Eikä tirppoja, joita ei tosin kovin paljoa ollutkaan. Jopa meidän vanha kävelyseuralaisemme Varis tuntui kadonneen.

Jotain syötävää sentään löytyi. Ainakin maiskutuksesta päätellen. Jokainen lumen alta pikkuisenkin pilkistävä heinänkorsi piti käydä mutustelemassa. Kaipa jäinen heinä on hyväksi suolistolle?

Varjoja.

Nyt vaan kävi niin, että joka kerta kun vedän takkia niskaan epätyypilliseen aikaan (=en ole lähdössä töihin) kaksi karvatenoria syöksyy eteiseen vetämään duettoa mahdollisimman korkealta ja kovaa. No, ehkä viikonloppuna.

Lunta

2011-01-31T21:49:00.004+02:00

Suomen kesä on tunnetusti vähäluminen, samaa ei voi sanoa tästä talvesta. Perjantaina talon katolta kävivät ahkerat* miehet pudottamassa lumet. Ei sitä lunta kovin paksua kerrosta vaikuttanut olevan, mutta... Lauantaina kaivoin kuistin ja etupihan esiin. Pakko kaivaa, tai kevään tullen talo hukkuu. Savimaa + talo kuopassa = kiva, kiva.

Sunnuntaina aurinko paistoi ja kissat halusivat ulkoilemaan. Joku ystävällinen sielu oli jopa lapioinut meidän metsäpolkumme, eli kävimme kävelyllä. Indyn mielestä tosin ihan liian lyhyellä. Sen jälkeen ryhdyin ahkeraksi. Kaivoin tuon alla näkyvän solan (lumi ulottuu korkeimmalla kohdalla minua olkapäihin - olen 168 cm) ja siitä alas ojalle ja pikkusillalle polun. Sillan toista puolta kohti takkapuita en enää jaksanut. Huomenna?

Ovatkohan herrat jotenkin liian hemmoteltuja? Perinteisiin navettakissoihin verrattuna ihan varmasti, mutta noin niin kuin muihin kaupunkilaislemmikkeihin verrattuna? Perustelut:

-Meillä on Stockmannilta ostettuja leluja. Ja samoja on aikomus tilata netistä lisää.

-Meillä on kissoilla oma DVD - Attenborough ♥

-Herroilla on leluja enemmän kuin laki sallii - ne eivät enää mahdu mihinkään koriin.

-Jostain syystä kaupassa ei ole ollut Rainbow-seitiä paloina - nyt just ne vetävät naamariin seitifilettä...

-Meillä kissat saavat hyppiä pöydällä. (Ja hyppisivät vaikkei saisikaan, kun eivät noi osaa totella.)

-Herroilla on oma huvipuisto olohuoneen parhaalla paikalla.

-Jos sohvalla on kaksi löhöä kollia, eikä emäntä mahdu enää sekaan, se on nimenomaan emäntä, joka siirtyy lattialle.

-Piki nukkuu joka yö untuvapeiton alla, pää tyynyllä. (Tai no, tyyny = emännän käsivarsi.)

-Indy nukkuu joko Pikin vieressä, emännän jaloissa tai jos ei ole tarpeeksi pakkasta, työpöydällä viltin päällä. (Ei siinä työpöydällä muuta sitten koskaan tehdäkään.)

Mutta pitäähän työn raskaan raatajien saada jotain palkakseen. Työn? Emännästä on pidettävä hellää huolta.

*Niiden piti tulla klo 8-9. Jos tulivat (en tiedä, olin töissä), niin kauanpa homma kesti, sillä olivat vielä täydessä vauhdissa klo 14.30 kun tulin kotiin.

Edit. jostain syystä teksti tulikin kahteen kertaan. Poistin alemman, jossa ei ollut otsikkoa - ja niinpä katosi myös Altocumuluksen kommentti. Onneksi kopsasin sen talteen:"Kissoista en tiedä, mutta moni hoitaa koiriaan vastaavasti. Että älä huoli, ihan normaalia toimintaa. :) "

Pöhkö

2011-01-28T19:35:00.001+02:00

Herrat ovat olleet minun ilonani nyt jo reilut kolme vuotta. Ne ovat paljastuneet luonteiltaan ihan täysin erilaisiksi ja siksi (ja kokoeron vuoksi myös) epäilenkin, että ne ovat eri pentueista. Paikassa josta hain ne, oli nimittäin kaksi pentuetta parin viikon ikäerolla. Silloin Indyn äiti olisi Pikin isoäiti. Isä olisi todennäköisesti sama naapuriston kolli.

Piki on pienestä pitäen aina silloin tällöin katsonut telkkaria, erityisesti luonto-ohjelmia, mutta Indy ei ollut ennen joululomaa koskaan kiinnittänyt ko. vehkeeseen minkäänlaista huomiota. Mutta joululomalla jotain tapahtui. En tajua mitä, mutta jotain "drastic".

Herra rakastui telkkariin. Erityisesti tietenkin David Attenborough'oon ja muihin luonto-ohjelmiin, mutta pahimmassa tekemisen puutteessa myös lasten piirretyt ja jopa ohjelmien lopputekstit käyvät. Piirretyissä suosikkeja ovat ne joissa räiskitään eniten. (Karvalapsiinsa totaalisen hurahtanut emäntä tietysti tilasi mussukalle ihan oman Attenborough-DVD:n myöhästyneeksi joululahjaksi.)

Oravia pitää käydä jahtaamassa myös telkkarin takana. Jääkarhuja pitää ehdottomasti läiskiä ja läimiä - milloinkahan telkkarin pinta menee rikki tai koko rotisko tippuu alas? Välillä olo on jo niin tuskainen herralla, että pitää mäykyä kiukustuneena. Jos ohjelma ei ole ihan priimaa, sitä voi katsella sohvalta miun vierestä tai jopa sohvan käsinojalta. Ja telkkarin ohi tassutellessa pitää erittäin usein pysähtyä hetkeksi, istahtaaa pyrstölle ja toljottaa, onko ruudussa jotain mielenkiintoista. Jos ei, matka jatkuu taas Indyn tyyliin vauhdilla.

Herra Mahtitassu. Indy-pindy. Möhkö. Viiksivallu. Hurmuri-kurmuri. Isomaha. Kurraaja.

Punaista

2011-01-25T21:40:00.001+02:00

SE on täällä! TSVII:n paketti. Ravelryssä seikkailemattomille paljastettakoon, että TSV = Tiukkapipoinen ja sääntöpitoinen vaihto, joka järjestetään nyt toisen kerran. Olin muuten ensimmäinen, joka sai paketin!

Julma ja ymmärtämtön Itellooni oli kohdellut pakettia kaltoin, siinä oli iso reikä. Tuon mukana tulleen kortin perusteella kuitenkin päättelin, että vain heijastin oli mahtunut tipahtamaan kyydistä pois.

Paketilla oli teema: kaunis punainen - arvasinko oikein? Mukana oli huivi, Wollmeisen Ruby Thursdaystä neulottu ~~Helleborus~~ Herbivore (muistin väärin!, kiitos Hanna). Tätä en olekaan vielä itse neulonut, tykkään huivin muodosta, joka ei oikein paljastu tuosta kuvasta, mutta se on siis enemmän kuin 180 astetta, asettuu kivasti hartioille. Rakastan myös tuota väriä, se vaan on niin kaunis!

Lisäksi paketissa oli namia, oikein herkkua suklaata, jota en vielä ihan oikeasti ole maistanut yhtään, vaikka paketti tuli jo eilen! Yritän säästää sen johonkin oikein surkeaan hetkeen.

Teetä, Keisarin Morsianta. Hyvää perusteetä, jota minulla ei olekaan ollut aikoihin.

Maailman söpöin projektipussukka, söpöä kissakangasta. Sisäpuolta en kuvannut, mutta siellä on taas kissantassukangasta ♥ Pussukka on kivan kokoinen, isompi kuin muut pussini, joten luulisin työn alla olevan puseronkin mahtuvan sinne vielä aika kauan.

Villaa! Fiber Optic Yarns'lta - en yhtään muista olenko tilannut täältä itse joskus jotain... Koska halusit tietää sen laadusta, avasin pussin ja avasin lettiäkin vähän. Se on varmaan ollut aika kauan lettinä, eli on kohtuullisen tiivistä, mutta kun sitä avaa vähän, se aukeaa nätisti, ei tunnu yhtään huopuneelta. Ja rotuhan on siis BFL - klassikko, aina yhtä hyvä! Värin nimi on Ho ho ho! - viittaisikohan ehkä joulupunaiseen? Kaunis se on, ihana semisolidi, tahtoo ilmiselvästi sukkalangaksi.

Ja paras viimeisenä, se telepatia-osuus ;) Rakastamaani Rowanin Felted Tweediä. Et ikinä usko, mutta ostin tätä tismalleen samaa väriä, ja jopa värierää juuri ennen Loppiaista Helsingistä! Päässä pyörii pitkähkö takki.... Menitassa ei ollut kuin 450g, jonka kyllä tiedän riittävän varsin pitkälle, mutta silloin ostaessani ajattelin, että voisinpa ostaa vielä kerän enemmänkin. No, nyt sain ;) Kuvassa kerien väri näyttää liian pinkihtävältä - oikeasti ne ovat ihana lämpimän punaisia. Hassua, miten muiden tavaroiden värit ovat ihan oikein, mutta kerien eivät?!?

Kiitos ihanasta paketista! Värivalinta oli kertakaikkisen oiva.

Toinen

2011-01-22T21:41:00.001+02:00

Tästähän alkaa tulla perinne. Vuosi sitten tähän aikaan tein huivin tällä samalla mallilla. Ja nyt taas. Mutta tykkään tästä. Ensinnäkin, se ihka ensimmäinen ihan itse suunnittelemani huiviohje. Ja toisekseen, se sopii kirjaville ja/tai itse kehrätyille langoille. Ja se on nopea ja helppo - erinomainen kokousneule (vaikka itse kehunkin ;) .

Malli: Simplicitas, omaa tekoa (ohje tod. näk. tulossa jossain vaiheessa)
Lanka: 80% merino, 20% silkki, itse kehrätty, Tuulian värjäämää. Kulunki 95 grammaa. Huivin yläreuna on aika tasan 2 metriä, eli suhteellisen ohutta lankaa.
Puikot: 3,5 mm

Ulkovalossa on ihana kuvata, harmi vaan, mutta kaikki kivat telineet, joihin huivin voisi ripustaa kuvattavaksi ovat hirmuisten lumikinosten ympäröimiä. Pitänee kuitenkin yrittää.

Huivi on jumalaisen pehmeä, ihanan tuntuinen kaulassa. Vaikka se on ohut, se on myös ihanan lämmin. Ja värit... Niiiiiiin minua, ettei oikein enempää voisi olla. Rakastan!

Argh!

2011-01-19T21:32:00.000+02:00

Kiitos kommenteista - on mukava tietää, että maailmassa on samanlaisia kuin minä. Nuorena sitä jotenkin yritti mukautua muiden (kavereiden kai lähinnä) odotuksiin ja vaatimuksiin, mutta mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän olen oma itseni viis välittäen toisten mielipiteistä.

Päivän aihe. Pingottaminen. Se on ehdottomasti taianomaista hommaa.

Tarvitaan valmis neule (tai langanpäät saavat roikkua vielä, päättelen yleensä ne pingottamisen jälkeen), nuppineuloja tai mieluummin t-pinsejä (iiiiihania!), suihkupullo, mittanauha, sopiva tila, pitkää pinnaa ja mielenrauhaa, sekä ehdottomasti pari uteliasta avustajaa (mielellään karvaisia).

Aloitetaan. Mitenhän päin tämä mahtuisi tähän petarille? Aika iso huivi tuli taas, toisaalta niinhän oli tarkoituskin. Joo, laitetaan yläreuna tähän sängyn ulkoreunalle, helpompi tunkea nuppiksia kun voi istua lattialla (selkä ei katkea, ehkä).

Missä ne nuppikset? Ai niin, Piki-piilossa lipaston laatikossa. Avaan laatikon ja Indy-pindy syöksyy paikalle rakettina: palloooooooo!!!! Ei, sori, et saa palloa tällä kertaa, ne on viereisessä, lukollisessa laatikossa. Jos ensin mallailisi tän huivin tähän suurin piirtein ja sitten vasta alkaisi piikittelemään. PIKIIII!!! Nuppiksia ei saa ottaa suuhun, eikä rapsia kynsillä irti sängystä.

Seuraa rutkasti ähinää, puhinaa, kiroilua, nuppiksien uudelleen sijoittelua ja siirtelyä, lisää ähinää ja puhinaa. Sirottele joka väliin ärtyneesti kiljaistu PIKIIIII!!! ja pari kertaa myös INDYYY!!! Välillä myös heilumista mittanauhan kera, jotta huivi tulisi pingotetuksi suurin piirtein symmetrisesti.

Lopulta, huivi paikoillaan. Suihkupullo esille. Indy ryntää innoissaan huivin päälle tarjolle, leikitäänkö? Piki tuijottaa epäluuloisena, mutta myös huivin päälle sijoittuneena. Voisitteko mitenkään siirtyä, jotta saisin kasteltua ton huivin? Hetkellisen taistelun jälkeen herrat siirtyvät - märkinä.

Viimeinen vaihe. Petari päälle, lakana takaisin paikoilleen, jotta nukkuminen tulevana yönä olisi mukavampaa. Paitsi että ne huivin kulmat menivät sängyn kulmien yli... pakko jättää lakana roikkumaan peitteeksi kulmissa, jotta nuppiksilla olisi edes teoreettinen mahdollisuus säilyä paikoillaan seuraavan vuorokauden ajan. Aamulla vain kaksi nuppista löytyi lattialta, aika hyvä prosentti!

Toivottavasti pingottaminen on taas tehnyt taikojaan, mytystä on kuoriutunut kaunotar! Ainakin lanka on jumalaisen pehmeää ja väri niiiiiin minua.

Pohdin

2011-01-15T21:52:00.002+02:00

Pakkanen paukkuu nurkissa, aurinko paistoi tänään - ja mulla on täydellisen vapaa viikonloppu. Ei rästitöitä ja päätin etten edes ajattele opiskeluja. Niinpä piti sitten ajatella jotain muuta.

Miksi minä niin usein erotun sakista? Eilen olin opiskelemassa päivän, oli tosi kiva nähdä ihan livenä opiskelukavereita, olla semmoisten ihmisten keskellä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Tuolla minun tietotekniikkainnostukseni ei erottanut, vaan yhdisti. Mikä sitten erotti? Huomasin vaan jossain vaiheessa ihan vahingossa, että suurin piirtein kaikki muut (parikymppisistä viisikymppisiin, miehiä ja naisia) olivat pukeutuneet ah niin suomalaisesti mustaan tai harmaaseen - minä en. No, oli yhdellä nuorimmista pinkkiä ja yhdellä valkoinen fleece, mutta mulla oli suklaanruskea ja vihreäpilkkuinen sammarihame à la Kimperi, harmaa pusero ja sen päällä Summit-huivini eli oikein kunnon punainen. Enkä kestänyt talvikenkiä sisällä jalassa koko päivää, joten hiippailin oransseissa villasukissa. Erotuin sakista.

Mutta, kun menin sieltä takaisin töihin suunnittelemaan maanantain tunnit, enpä enää erottunutkaan. Ovatko opettajat jotenkin värikkäämpää porukkaa? Ehkä peruskoululaiset tartuttavat meihin jotain ;) Ainakin minuun tietynlaisen levottumuuden.

Jos luento on tylsä, neulon, koska muuten pyörisin ympäri kuin hyrrä ja häiriköisin muita urakalla. Jos luento on kiinnostava, neulon, koska muuten kyselisin lisää koko ajan ja häiriköisin muita. Jos multa kielletään neulominen luennolla - repeän. Tylsät pakkotilaisuudet, joissa oikeasti ei voi neuloa (koulun yhteinen kevätkirkko tms), no niissä ajattelen monesti neulomista tai kehräämistä. Käyn läpi mielessäni lankavarastoa, lasken jonkun pitsikuvion silmukkamääriä.

Silti erotun myös töissä. Olen se, joka ei osaa olla hiljaa. Kokouksissa, kun kysytään kommentteja, suurin osa on hiljaa, katselee kattoa. Minä tuskastun ja sanon sitten mielipiteeni. Ja vaikuttaa siltä, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän annan palautetta. Välillä oikein häpeän itseäni, enkö voisi vaan olla hiljaa ja antaa asioiden soljua ohitse? En voi.

Erotun töissä myös puheenaiheillani. Varmaan 90 % ajasta puhun vain kissoista tai käsitöistä. Ja loppuajan olen se iPhonen omistava datishörhö.

Tunnen välillä myös erottuvani suomalaisista, vaikka sydänjuuriani myöten suomalainen olenkin. En ole hiljainen (veli on, suku väittää, että miä perin kaikki puhegeenit). En ole blondi enkä sinisilmäinen (ulkomailla luullaan usein irlantilaiseksi). En ymmärrä telkkarin kotimaisia huumoriohjelmia (paitsi niitä vanhoja ja hyviä, kuten Tankki Täyteen - tosin sehän oli englantilaisen käsikirjoittama...). En juo olutta enkä kahvia. En tykkää makkarasta enkä kinkusta. Inhoan syvästi urheilua.

Mutta minä olen minä. Olen auttamaton sähläri (montakohan kertaa olen tiputtanut videoneukkarin mikin tai ravannut kesken tunnin opehuoneeseen hakemaan unohtunutta kirjaa), puhun ihan liikaa, kädet heiluu mukana puhuessa, puhun liikaa varsinkin tuntemattomille (ja mietin jälkikäteen, että miks taas tein niin), en osaa olla vihainen (menee aina nauramiseksi), itku on herkässä (toisaalta tämä on myös rikkaus), innostun helposti kaikesta, mutta joihinkin asioihin minua on vaikea taivutella (yrittäjyyskasvatus tursuaa jo korvista). En kestä vetkutusta ja vatulointia, vaan alan organisoida porukkaa ja hommia. Ja puhun liikaa kissoista. Mutkun ne on perhe ♥

Kiva

2011-01-09T21:55:00.001+02:00

Lumi on kivaa niin kauan kuin sitä ei ole liikaa eikä se ole märkää ja painavaa. Huomenna voi olla käsivarret kipeänä tämän päivän lumitöistä.

Opiskelu on kivaa niin kauan kuin ei ole tylsiä aiheita eikä deadlineja eikä viime tinkaa.

Neulominen on kivaa, kun on loputtomasti aikaa ja kiva pähkinä purtavana = miten saada huivin keskiosan ja reunuksen silmukkamäärät täsmäämään. Mieluiten vielä sillein nätisti, että huiviohjeessani olisi kaksi tai kolmekin eri kokoa tarjolla (mini, midi ja jätti). Kello on kyllä jo sen verran paljon, että aika loppuu just kohta.

Loma on kiva, mutta se loppuu aina liian pian. En ymmärrä miten selviän huomisesta kun olen tottunut ottamaan päivisin sohvanokoset pari kolme kertaa, tai aina kun siltä tuntuu silmäluomissa.

Kissojen uusi suosikkilelu Neko Kragonfly on huippukiva. Piki juoksee sen perässä kuin päätön kana, ihan hulluna ees taas, kunnes se saa Nekon kiinni, nappaa kitaan ja puree leuat tiukasti lukkoon. Koko ajan pitää urista, murista, mäykyä, maukua. Indy puolestaan ei juokse, vaan hyppii kuin kettu hangen päällä pikku elukoita metsästäessään. Molemmat etutassut läsähtävät Nekon päälle ja sitten varovasti kurkataan, että kuoliko se. Ja kumpikin tietää missä kaapissa Nekoa säilytetään - Piki yritti jo viime yönä oma-aloitteisesti saada sitä pois eteisen yläkomerosta. Herra roikkui kynsiensä varassa ison kaapin oven yläreunassa.

Höyhen

2011-01-02T15:42:00.000+02:00

Mikä se on se ihmeellinen fiilis tai kotitonttu tai bakteeri tai joku, joka saa mielenkiinnon lopahtamaan? Oli kyse sitten käsitöistä tai uudesta koulutuksesta tai kirjasta tai puutarhasta, niin uutta aloitan innosta puhkuen, täynnä energiaa. Sitten jossain vaiheessa kuuluu usein melkein korvin kuultava "plöts!" kun intoni lopahtaa. Ei tosin aina, mutta usein.

Tässä oli kaikki ihanuuden osaset. Unelmalankaa, taivaallisen väristä ja nätti (kohtuullisen aivoton mutta ei täysin) malli. Aloitus tapahtui joskus toukokuussa muistaakseni. Sitten tuli väliin Summit-huivi - äkkirakastuminen (joka sekin kyllä lopahti välillä). Sitten tuli kesä ja kamalat helteet, mohair huopui käsiin. Sitten alkoi koulu ja kamala kiire. Sitten tuli taas tuo samainen Summit (sen lopahdus häipyi) ja nyt vihdoinkin, tämä valmistui.

Alunperin ajatuksena oli tehdä huivi-pontso. Suorakulmion muotoinen huivi, jonka toisen lyhyen pään voisi kiinnittää napeilla pitkän pään reunaan, eli muodostaa pontson. Olen tehnyt tällaisen kauan sitten, tosin paljon paksummasta langasta ja silloin idea toimi. Nyt ei. Tämä on niin höyhenen kevyt, että pitäisi olla paperinapit. Lisäksi kaulus jää lörpöttämään rumasti. Niinpä tämä on nyt sitten vain huivi, tosin kaunis ja lämmin sellainen.

Malli: Neulottu poncho
Lanka: Silk Cloud (60% kid mohair, 40% silkki), yhteensä huikeat 37 grammaa
Puikot: 5 mm
Väristä huolimatta ei jää itselle, vaan on tilaustyö. Onneksi sovittiin jo alussa, että ei aikataulua, ja siltikin vähän hävettää ;)

Jälleen

2010-12-30T17:39:00.001+02:00

Jälleen on se aika vuodesta, että pitää miettiä mitä tuli tehtyä ja/tai mitä jäi tekemättä menneenä vuotena. Lupaukset tulevalle vuodelle eivät kuulu tapoihini, mutta nyt voisin luvata yrittää pitää parempaa huolta itsestäni ja opetella sen kuuluisan pienen sanan "ei".

1. Mitä sellaista teit vuonna 2010 mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Tein muita kuin neuleohjekäännöksiä (av- ja sarjakuva). Sain fibrolääkityksen. Ryhdyin opiskelijaksi työn ohessa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En koskaan lupaa mitään, joten en varmaankaan pitänyt. Ensi vuodelle se itsestä huolehtiminen. Ja kissaherroista.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei varsinaisesti läheinen, mutta pari työkaveria ja ystävää.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kyllä. Mamma eli isänäiti.

5. Missä maissa kävit?
En missään!

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2011, jota puuttui vuodesta 2010?
Turvallinen, terve ja takuuvarma tulevaisuus. Eli töitä ilman huolia tulevaisuudesta ja terveyttä itselle ja kissaherroille.

7. Mitkä vuoden 2010 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
11.2. Mamma kuoli. Syysloma - Indy leikattiin.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Selviytyminen vaikeista aallonpohjista, vaikka tarvitsin siihen paljon muiden apua. Toisaalta olen jotenkin ylpeä siitä, että uskalsin pyytää apua. Se ei ole koskaan ollut minulle helppoa.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Itku. Iloisin oma itteni on yhä kadoksissa jossain määrin.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Lihas- ja nivelkivut jaloissa ja käsissä. Jalan kipeytyminen kesällä niin, että käveleminen kävi mahdottomaksi.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Villat - lämmintä, pehmeää ja kaunista.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Kissojen ilman muuta!

13. Kenen käytös masensi?
Julkkisten. Mihin tämä maailma on menossa? Miksi tv:ssä ja lehdissä ihannoidaan ääliöitä, se on suurin sankari joka mokaa eniten? En ymmärrä. Kuka nostaisi ahkeruuden, opiskelun ilon kunniaan! Tämä on tismalleen sama vastaus kuin vuosi sitten, mutta ei mitään syytä vaihtaa.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen, vaatteisiin, lankoihin, villoihin, kirjoihin, kissojen hemmottelemiseen.... Tämä on toissavuotinen vastaus, mutta eipä tartte muokata yhtään!

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Omista söpöliini karvamussukoista. Ja kehräämisestä. Ystävistä. Neule- ja kehruutapaamisista.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2010?
Ei varmaan mikään erityisesti.

17. Oletko
a) onnellisempi vai surullisempi?
Hetkittäin ihanan onnellinen ja huoleton - kissojen kanssa. Useimmiten huolestunut, stressaantunut ja väsynyt. Tiedä sitten onko se sama kuin surullinen.

b) laihempi vai lihavampi?
Ehkä himpun lihavampi.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Samaa tasoa.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Käsitöitä. Lukemista. Liikuntaa. Remonttia. Oman itseni hemmottelemista.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Herkuttelua (olen varmaan Suomen mestari jäätelön ja suklaan syönnissä). Laiskottelua. Itkemistä. Kiukuttelua. Stressaamista. Turhien asioiden murehtimista.

20. Miten vietit joulun?
Kotona herrojen kanssa. Paitsi aattona kävin Hilma-kissan kotona kylässä.

21. Opitko jotain uutta?
Opiskeluissa olen oppinut vähemmän uutta kuin etukäteen kuvittelin. Ei johdu siitä, että olisin kaikkitietävä, vaan siitä, että homma on niin huonosti järjestetty.

22. Rakastuitko vuonna 2010?
Omiin rakkaisiin karvalapsiin kyllä yhä syvemmin, mutta ihmiseen, en.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään. Olen liian kiltti, tylsä ja vastuuntuntoinen...

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Top Gear. Brittidekkarit.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Mikään ei erotu huikeasti. Donna Leonit aina.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Ei uusia löytöjä. Kuuntelen loppujen lopuksi todella vähän musiikkia. Hiljaisuus on nannaa työpäivän jälkeen.

28. Mitä halusit ja sait?
En tiedä. Olla kotona, mutten tarpeeksi. Lankaa ja villaa ;)

29. Mitä halusit muttet saanut?
Miehen, lottovoiton. Kaunis ja hoikka supertyylikäs älykäs keskustelija - uusi minä.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Leffateatterissa en käynyt kertaakaan ja kotona katsotuista mikään ei nyt juuri muistu mieleen.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
40. Ystäviä kylässä.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Varma ja turvattu tulevaisuus. Edes vakivirka, joka minulla on, ei takaa mitään nykypäivänä. Onnellinen olotila.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2010?
Samanlainen kuin aina ennenkin: väriä, väriä, väriä, mutta kuitenkin jotenkin konservatiivinen. Runsaasti itseneulottua. Hameita ja villasukkia.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystävät, lukeminen, kehrääminen ja neulominen. Blogit ja räveltämö. Tietysti KISSAT!

35. Yleensä ottaen eniten ärsyttänyt asia?
Ihmiset, erityisesti kamala kiire. Oma saamattomuus. Töissä paperityöt, miljoona eri hanketta ja projektia (En enää edes erota niitä toisistaan. Esim. kun tulee spostissa kysely siihen ja siihen hankkeeseen osallistuneille, en muista olenko osallistunut.)

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Avioliittomyllerrykset.

37. Ketä ikävöit?
Sitä omaa prinssi uljas valkoista, jota ei siis ole näkynyt ;) Vakavammin puhuen joitakin kavereitani, jotka asuvat toisella puolella Suomea, ja näemme aivan liian harvoin. Ja tänä vuonna erityisesti Mammaa. Vieläkin on iso ikävä.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Heinäkuun lopun kehruumiitin ihmiset (osa uusia, osa ei) olivat ja ovat niin tärkeitä ja ihania!

Rentoudumme

2010-12-23T13:18:00.000+02:00

Joulussa tärkeintä on olla vaan. Rentoutua, röhnöttää lämpimässä paikassa (kuvassa patterin päällä) nautiskellen seurasta ja ruuasta. Plussaa on, jos on kauniit maisemat, hyviä leffoja tai brittisarjoja telkkarissa tai nautinnollisia kirjoja luettavana. Ja kissoja rapsuteltavana.

Tällä säällä (-27 juuri nyt) maisemien ihastelu tapahtuu mieluiten ikkunan sisäpuolelta ja takkatulen loisteessa. Auto ynähtelee epäilyttävästi ja olen kiittänyt sitä ihanaa myyjää, joka joulukuun alkupuolella kauppasi minulle lammaskarvakengät. Tietysti talon vuoraaminen langalla ja villalla ei ole sekään pahitteeksi.

Tästä kuvasta taidan ensi vuonna teettää joulukortit. Likaisen ikkunan läpi, pitkällä putkella. Mutta tuo valo! Rentouttavaa joulua ystävät!

Kirjat

2010-12-17T22:44:00.000+02:00

Ohjeet: Kopio tämä muistiinpanoihisi. Tägäytä muita kirjanörttejä, myös minut, jotta näen mitä olet vastannut. Lihavoi kirjat, jotka olet lukenut kokonaan; kursivoi kirjat, jotka olet aloittanut muttet ikina saanut päätökseen tai joista olet lukenut pätkiä. Luetuksi kirjaksi lasketaan myös, jos joku on lukenut kirjan sinulle.

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen

2. J.R.R.Tolkien - Taru sormusten herrasta

3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas

4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä

5. Väinö Linna - Täällä pohjantähden alla 1-3

6. Agatha Cristie - Kymmenen pientä neekeripoikaa

7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus

8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja

9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille

10. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

12. J.K. Rowling - Potter-sarja

13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

14. George Orwell - Vuonna 1984

15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

16. Elias Lönnrot - Kalevala

17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo

18. Sofi Oksanen - Puhdistus

19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu

20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

21. Richard Bach - Lokki Joonatan

22. Umberto Eco - Ruusun nimi

23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti

24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III

25. Dan Brown - Da Vinci -koodi

26. Enid Blyton - Viisikko-sarja

27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase

28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri

29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja

30. John Irving - Garpin maailma

31. Louisa May Alcott - Pikku naisia

32. Victor Hugo - Kurjat

33. C.S. Lewis - Narnian tarinat

34. A.A. Milne - Nalle Puh

35. Henri Charrière - Vanki nimeltä Papillon

36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia

37. Emily Bronte - Humiseva harju

38. William Golding - Kärpästen herra

39. Juhani Aho - Rautatie

40. Leo Tolstoi - Anna Karenina

41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli

42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001

43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa

44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani

45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

46. Isaac Asimov - Säätiö

47. Aapeli - Pikku Pietarin piha

48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha

49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa

50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

52. Albert Camus - Sivullinen

53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu

54. Hergé - Tintti-sarja

55. Miquel Cervantes - Don Quijote

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

59. Herman Hesse - Lasihelmipeli

60. Günther Grass - Peltirumpu

61. Jostein Gaarder - Sofian maailma

62. Leon Uris - Exodus

63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö

64. Ilmari Kianto - Punainen viiva

65. Franz Kafka - Oikeusjuttu

66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä

67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa

68. John Steinbeck - Eedenistä itään

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie

70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä

72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa

74. Giovanni Boccaccio - Decamerone

75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

77. Homeros - Odysseia

78. Peter Hoeg - Lumen taju

79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira

80. William Shakespeare - Hamlet

81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja

82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia

83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

84. Thomas Harris - Uhrilampaat

85. Raymond Chandler - Syvä uni

86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani

87. Deborah Spungen - Nancy

88. Stephen King - Hohto

89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla

90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat

91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran

97. Veijo Meri - Manillaköysi

98. Maria Jotuni - Huojuva talo

99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

100. Jan Guillou - Pahuus

Tästä puuttuu miun suosikkeja... Jos ajatellaan kotimaisia, niin Turms Kuolematon, Jotunin novellit, Minna Canth. Ulkomaisia ei kannata edes luetella, tulisi pitkä lista. Tai yksi on pakko mainita, Camus'n Rutto. Ja Robert Gravesin Minä, Claudius. Ja Canterburyn tarinat. Ja Shakespearelta mieluummin Kuningas Lear tai Othello. Ja ja ja ja... Kirjat ja lukeminen on miun elämäni suurin rakkaus (paitsi kissaherrat menevät edelle!), nyt on ollut niin väsy ja flunssan rippeiden riivaama, ettei ole muuta jaksanut tehdä kuin lukea. Ja roikkua Ravelryssä ;)

Valoa

2010-12-12T12:52:00.000+02:00

-20 astetta. Keijupölyä.

Joku ei jaksanut raivata pihaa talvea varten, niinpä pihalla on runsaasti talventöröttäjiä. Toisaalta, ne ovat kyllä tosi kauniita.

Tällä viikolla se sama joku ei ole jaksanut tehdä yhtään mitään. Koko viikolla olen ollut töissä 5 tuntia - muun ajan olen uinaillut sohvalla untuvatäkin alla Pikin hellässä hoidossa. Ärtsy flunssa siis. Piki kurisee ja kurraa, käpertyy kainaloon tai polvitaipeeseen. Indy käy vaan tarkistamassa, että tippuuhan ruokaa säännöllisin väliajoin. Tai, no, kyllähän Indy nykyään jopa nukkuu öisin miun olkapään takana ja eilen illalla se tuli vapaaehtoisesti syliin.

Kaunista. Enää 1½ viikkoa ennen lomaa. Jospas silloin saisi vihdoinkin neulottuakin.

Kaksi

2010-12-06T18:30:00.000+02:00

Ravelryssä tuli puhetta, että kaikille ei ole tuttu itsenäisyyspäivän kynttiläperinne. Kello kuudelta illalla ikkunalle laitetaan kaksi kynttilää. Meillä tehtiin aina lapsena niin. Nyt en voi...

No, ehkä kaksi karvaista korvaa. Ja kuistilla on kyllä kynttilät.

Pöh

2010-12-04T19:44:00.000+02:00

Asiakaspalvelu on kumma juttu. Vaikea hallita hyvin. Ei saa tuppautua, eikä ängetä, mutta pitää kuitenkin olla tarjolla. Ei saa olla ylisiirappinen, vaan sopivan ystävällinen.

Tänään kävin shoppailemassa tuolla isossa kaupungissa. Moni muu oli saanut saman idean ja väkeä piisasi. Mutta silti törmäsin parissa kaupassa niin loistavaan palveluun, että pitää yrittää lähettää palautetta ja kehua. Ihan vain katselin ja kiertelin kenkäkaupoissa, ajatuksena tutkailla, mitä sitten alesta voisin yrittää metsästää. Mutta Jkylän Zatza (se uusi, Forumissa, vaikka vanhassakin olen saanut hienoa palvelua) on huippupaikka - eli talvikengät lähtivät mukaan. Kunnon nahkaa, kunnon lammasta vuori ja vielä hyvät kävellä.

Kuvasin, pitkästä aikaa. Ja huomasin, että sekä tänä vuonna että viime vuonna, marraskuu on mennyt ohi ilman luontokuvia, koneella ei ole marraskuu-nimistä luontokuvakansiota kumpanakaan vuonna. Tietysti se on valon kannalta hankala kuukausi, mutta myös töiden ja väsymyksen. Ihan taatusti vuoden pisin kuukausi sanoi kalenteri mitä tahansa. Tosin tänä vuonna se meni aika sutjakasti.

Voisko joku tulla tänne just nyt ja heti ja pamauttaa jollain (ei liian kovalla) minua päähän? Mietin työasioita lauantai-iltana!!! Nyt kone kiinni (toiveajattelua, addiktoinut Ravelryyn), ja kehräämään tai neulomaan.

Tekisi

2010-11-28T21:49:00.000+02:00

Tekisi mieli...
-neuloa lapaset, pitsiä ja väriä.
-neuloa toisetkin lapaset, tilkkuja.
-neuloa kolmannetkin lapaset, makkarat.
-neuloa noista kolmansista hanskaversiot.
-neuloa tietynlaiset kiertäväpitsiset hanskat.
-kirjoittaa noihin edellisiin ohjeet, jos ne onnistuvat.
-neuloa alpakkatakki valmiiksi (kunhan ensin puran puolet pois).
-neuloa päähine, joka pysyy miun päässä litsaamatta hiuksia (kunhan ensin joku keksii tällaisen mallin).
-neuloa kamalasti ohuita sukkia (varastossa on vähän vajetta, mutta ei pahasti. Mutta kun tekee mieli).
-virkata pitsiä (vaikka ei ole kesä!).
-lukea neulekirjoja, ihan vaan lukemisen ilosta (heti kun keksin vapaa-aikaa).

Ei ole uusia kuvia, kun en tänään ehtinyt/saanut aikaiseksi mennä pihalle talvea kuvaamaan. Kissaherrat ovat kuvauksellisimmillaan aina aamuisin kun putsaan laatikoita. Ne kellivät vierekkäin saunan lämpimällä lattialla ja pesevät toistensa naamoja tai sisäkorvia.

Indy on sairastamisensa jälkeen päättänyt, että hellyys ei olekaan paha asia. Niinpä se yleensä kerran tai kaksi yössä herättää minut. Tassu (ja ehkä yksi kynsi) painaa vaativasti miun nenää (Piki painaa aina huulia) ja sitten huristaan ja pitää rapsuttaa joka puolelta. Ja tämä siis vain öisin. Eihän sitä nyt päivällä voi hellyyden kipeä olla, ties vaikka naapurit näkisivät ;) Herran vaaleanpunaisessa possunahkamahassa kasvaa tällä hetkellä ehkä sentin mittaista untuvaa.

Oho

2010-11-22T19:56:00.000+02:00

Oho. Viikko on vierähtänyt edellisestä kerrasta. Tekosyitä piisaa...

-Messut. Siis NE messut, Tampereella. Sain taas olla TitiTyyn onnellinen orja perjantaina ja lauantaina. Oli tosi kiva tavata tuttuja, hipelöidä ihania lankoja, nautiskella lankahyllyjen väriterapiasta, etsiä uusia ideoita, syödä hyvin, tyhjentää päätä.
-Työt. Tunnit koulussa vähenivät uuden jakson myötä, mutta sivubusiness on pitänyt erittäin kiireisenä. En ole ehtinyt edes neulomaan tahi kehräämään.
-Pääsin myös työn puolesta herkkuaterille (syksyn ensimmäinen jouluateria) ja teatteriesitykseen. Keuruun Vanhassa Pappilassa on sitten taivaallisen hyvää ruokaa. Erityisesti ne savumuikut! Teatteriesitys oli Teatteri Eurooppa Neljän Mieskuiskaaja. Ensi-ilta. Alkua olisi voinut tiivistää ja loppupuolella ilmennyt syvällinen viesti ei kyllä aina oikein istunut välillä kovinkin vauhdikkaaseen tunnelmaan. Koira oli paras!

Toivottavasti tahti tästä vähän rauhoittuu. Päässä surisee vaikka mitä uusia lapasideoita ja olisi kiva joskus vaan olla ja löhötä. Ja uusia kirjojakin olen tilannut (tai vanhoja, mutta mulle uusia).

ESS

2010-11-16T08:28:00.002+02:00

Neuleblogimaailmassa tunnetaan laajalti ilmiö nimeltä TSS = toisen sukan syndrooma. Ensimmäinen sukka valmistuu vauhdikkaasti ja innostaa tekijäänsä, mutta toinen venyy, vanuu ja vetkuttaa.

Tällä kertaa kävi kyllä ihan toisin päin. Törmäsin ensimmäisen kerran ESS:ään eli ensimmäisen sukan syndroomaan. Ensimmäistä tuli neulottua kaikkialla muualla paitsi kotona ja neulomisaika oli varmaan pisin ikinä - heinäkuun lopusta viime viikolle. Toinen sukka tulikin sitten vauhdilla viikossa. Ehkäpä toisen sukan pikajuoksuvauhtiin kannusti sukkavaraston inventaario: kyllä ne villasukatkin käytössä kuluvat.

Malli: ihan perus ranskalaisella kantapäällä
Puikot: 2,25 mm KnitPro
Lanka: Wollmeise Twin, väri Strohblume, 78 grammaa

Lisää!

2010-11-11T22:32:00.000+02:00

Kiitos ihanista kommenteista! Summit on ihana, se on ollut ahkerassa käytössä. Yllättävän lämmin noin reikäiseksi huiviksi, ja tietenkin jää koko ajan kaikkeen mahdolliseen (oven kahvoihin, tuoleihin, kaikkeen) kiinni. Saapa nähdä kuinka kauan tämä pysyy käyttökelpoisena. Tykkään kuitenkin ihan mahdottomasti!

Kerrankin sain kuvaajan! Kiitos Tuulia. Malli vaan ei ole kovinkaan tottunut esiintyjä, joten kengät on ihan väärän väriset, hiukset kampaamatta ja meikitkin unohtuneet kylppärin hyllylle.

Kuvaussessio suoritettiin talon etupihalla maanantai-iltapäivällä. Ohi kulki ainakin kahdet naapurit... Eivät kehdanneet edes tervehtiä, tuijottivat vaan ;) Onneksi mulla on omituisen maine jo ennestään.

Huivi on iso, joten sen asettelu on hieman haastavaa. Mutta tuo ihana, rehellinen punainen sopii niin loistavasti harmaan kanssa yhteen.

Ihme

2010-11-06T15:17:00.000+02:00

Ihmeiden aika ei ole ohi. Olen siis saanut jotain valmiiksi, jotain neulottua vielä! Tarjolla luokattoman huonoja kuvia - ulkona on lunta ja siksi ihan liian valoisaa, kylmä ja siksi kuvattava nopeasti, ei kuvaajaa ja siksi yritettävä pitää kamera jotenkuten suorassa halkopinon päällä ja toivottava, että sihtaus osuu edes sinnepäin. No, ei oikein osunut.

Pakollinen taidekuva. Malli iski minuun keväällä Knittyn ilmestyessä kuin metrinen halko. Pakko - saada - heti - ja - nyt! Halusin tietää miten näin erikoinen mallineule toteutetaan. Alku olikin jännä ja tuntui ihanan erilaiselta. Mutta kun kuvion oppi... tylsä, puuduttava.

Tätä on neulottu kuin Iisakinkirkkoa. Kauan. Mutta kuitenkin heinäkuun hellekautta lukuunottamatta aikalailla tasaisesti koko ajan. Ensin se ei edistynyt kun piti tuijottaa ohjetta koko ajan. Sitten tuli ne helteet. Sitten ei vaan huvittanut ja suurin osa huivista onkin neulottu kokouksissa, odotushuoneissa ja kokeenvalvonnoissa.

Malli: Summit (Knitty)
Lanka: Jaipur Silk Fino (100% mulperisilkki, 50 g = 300 m, Titityystä) 163 grammaa
Puikot: 3,5 mm

Halusin ison, jonka voin kietoa hartioiden ympäri ja heittää vielä "hännän" selän puolelle. Mutta unohdin jälleen kerran pingotuksen maagisen voiman... Tästä tulikin ison sijaan jättiläinen. Pingotus myös auttoi itse kuviossa. Neuloessa noiden aukkojen reunoihin jäi ärsyttävät lankalenksut, mutta ne katosivat pingottaessa. Pingottaminen tosin oli aika hermoja raastavaa touhua. Piki yritti ryöstää nuppareita minkä ehti ja Indy makasi neuleen päällä kohtuullisen leveästi. Huivi piti pingottaa kaksinkertaisena, muuten se ei olisi mahtunut petarin alle. Ennen pingotusta käytin tämän etikkakylvyssä, koska kesäkuusta neuleen mukana samassa kassissa kulkenut valkoinen ohjepaperi oli muuttunut hennon vaaleapunaiseksi. Kylpyveteen jäi myös hento punerrus, samoin (vanhoihin) pyyhkeisiin, joiden avulla puristelin ylimääräiset vedet pois. Mutta itse pingotuksessa ei väriä enää lähtenyt.

Lanka on jumalaista! Haluan lisää tätä, haluan puseron tästä, semmoisen kesäisen. Silkki on niin pehmeää, ihanaa neuloa. Mutta enpä ollut ennen pingottanut silkkiä. Se ei "veny" sillein kuin villa, mutta tottahan pitsi aukeni nätisti. Ihana!

Vauhtia

2010-10-31T19:39:00.004+02:00

Kiitos, Indy-muru on ammentanut voimia teidän toivotuksistanne ja Pikin hellästä hoivasta. Antibioottikuuri loppui perjantai-iltana ja nyt herra on taas voimissaan. Ihan rajuinta rallia ja painia ei vielä veljen kanssa harrasteta, mutta aika lujaa menee. Huomenna mennään tikkien poistoon.

Mistä huomasin sairastamisen? Herra oli nuupahtanut, ei syönyt eikä pahemmin juonutkaan. Ei tuottanut jätettä toisesta päästä laisinkaan. Se vaan ei ollut oma ittensä. Kyllä omistaja tietää. Hiukan mietityttää huominen, kuulemma tikkien poistossa ei rauhoiteta... Tuo on kohtuullisen voimakas kolli, vaikka se sairastaessa laihtuikin. We'll see.

Viime viikko tiivistettynä:

-Kaksi palohälytystä (Toinen harjoitus ja toinen videoneuvottelun kautta todistettu aiheutui sählymailasta. Oli muuten aika absurdi tunne, kun oppilas hävisi videoneuvottelukuvasta tuhatta ja sataa, ja palohälytin kuului taustalla... ).

-Yksi ihan itse ratkaistu videoneuvottelun näkymättömyysongelma - olin niin mahdottoman ylpeä itsestäni!

-Ensimmäinen mukillinen hehkuviiniglögiä - kohta on talvi!

-Liuta tehtyjä datanomitehtäviä ja toinen mokoma tekemättä.

-Aivan uskomattoman hellyydenkipeät kissaherrat, jatkuukohan Indyn kainalossa nukutut yöunet sitten kun tötterä ei enää tarvita?

-Kaksi ihanaa postikorttia laatikossa!

-Kaksi ihanaa puhelua ystäviltä!

-Ystävä yökylässä, parasta mahdollista pääntyhjennystä, terapiaa ja jaksamista, kiitos.

-iPhone opetusta työkaverille. Taas.

Ja mikä parasta, miä ehkä saan yhden neuleen valmiiksi! En vielä tänään, mutta piakkoin. On sitä neulottukin kuin Iisakin kirkkoa!

TLC

2010-10-26T09:10:00.000+03:00

~~Nallenpoika~~ Indy-poika sairastaa, häntä hellikäämme.
Lääkkehillä hoidelkaa ~~nalle~~ kissaystäväämme.

Uni paras lääke on, sitä nauttikaamme.
~~Nalle~~Kissaraukan kuntohon aamuksi jo saamme.

Ehkä ei kuitenkaan ihan aamuksi, puolikas leluhiiri ohutsuolessa ja kunnon leikkaus vievät vähän enemmän aikaa. Huomenna tulee viikko leikkauksesta. Hoitajakin on vihdoinkin lakannut pelkäämästä tötteröpäätä.

Potkua

2010-10-22T21:19:00.000+03:00

Retriitti oli ihana. Tämä viikko ei ole ollut kovinkaan ihana. Onneksi auringonvalo, toivo, loma ja uni auttavat.

BFL (=Blue Faced Leicester), noin 100 grammaa (vaaka on jossain hävyksissä), navajo-kerrattu, ihan viimeiset metrit kerrattu kotona, muuten kehrätty retriitissä. Värjäys Tuulia Salmelan taitavista käsistä. Ihana kehrättävä ja nuo värit!!! Jotenkin tässä on syksyn mahtava oranssi yhdistettynä syksyn pimeisiin öihin.

Jotenkin neulominen ei nyt suju. Mikään ei etene, mikään ei kiinnosta. Kehrääminen kiinnostaa taas ihan mahdottomasti. Jos lankaa tulee koko ajan lisää kehräämällä sekä jotenkin kummasti myös postilootan kautta, mihin ne kohta mahtuu...

Ja meillä kaikilla oli niii-iin muukaaavaa, oi jospa oisin saanut olla muuukaaaanaaaa!

2010-10-18T13:03:00.001+03:00

Ja minähän sain olla!

Majacraft Little Gem. Neuleretriitti 3:n toiseksi suosituin rukkimalli. Kun katsoo sivuprofiilikuvaa, ymmärtää miksi: kompakti, kokoontaittuva, vie vain vähän tilaa, mutta silti erinomainen rukki.

Tasapuolisuuden vuoksi (rukit ovat herkkiä otuksia!), jokaisesta retriitissä mukana olleesta rukista yksi kuva. Anteeksi kuvien huono laatu. Väsynyt kehrääjä ei oikein jaksanut keskittyä, eikä viitsinyt ottaa kamalan montaa kuvaa - näitä kun oli yhteensä 27 kpl!

Sivuprofiili - on se näpsäkkä!

Taustalla näkyy hieman kuljetuskassiakin.

Mukana oli myös yksi perinteinen ja iäkäs, mutta silti hyvin toimiva. Kiikkalainen siis.

Rukeissa on nykypäivänä väriäkin! Schacht Ladybug.

Hieman etukenossa, mutta loistava, testasin kesällä. Lendrum.

Tyylikäs! Schacht Matchless.

On se muuten kumma, miten mikä tahansa kuitu tai väriyhdistelmä näyttää rukin rullalla tosi hienolta ja upealta. Ihan niin kuin mikä tahansa pöytäviini maistuu Ranskassa tosi hyvältä. Kromski Mazurka.

Toinen erittäin kompakti, Majacraft Pioneer.

Ja toinenkin samanlainen (kuvan nimetty vahingossa väärin!).

Ja kolmas - nainen? Pidimme myös rukkiristiäisiä

Majacraft Rose. Jos mulla ei olisi Suzieta, niin tämä sitten.

Toinenkin Rose.

Se "junanvessa" eli S10.

Johon on helppo (jos osaa) lisätä väriä oman maun mukaan. S15.

Ja joka kestää isältä pojalle tai äidiltä tyttärelle, eli tämä on jo useamman vuosikymmenen maailmanmenoa nähnyt yksilö. S10.

Tumma vaihteeksi, Louet S50.

Minun exäni, Kromski Sonata. Ollut jokaisessa retriitissä mukana - eri omistajalla joka kerta ;)

Toinen Sonata, mutta vaalea.

Retriitin suosituin rukkimalli, Majacraft Suzie. Näitä oli vihreällä ja mustalla pyörällä ja tulossa on yksi punaisella.

Musta versio.

Villa sointuu pyörään. Vahingossa.

Toinen musta.

Ja vielä yksi.

Tähän rakastuin! Kromski Symphony. Mitenköhän tän saisi mahtumaan omaan huusholliin...

Louët Victoria. Myös erittäin kompakti ja kokoontaittuva.

Takana siis viikonloppu villaplaneetalla kehruuaikavyöhykkeellä viinin, herkkujen ja ystävien seurassa. Kiitos teille!

Sitä

2010-10-11T21:43:00.002+03:00

Eilen kylässä, luin äidin lehtiä 1-vuotiaan neidin kanssa. Neiti kommentoi:"Täti, tyttö, täti, tyttö...". Oli ihan pakko kysyä, mitä eroa on tädillä ja tytöllä? 4½-vuotias isoveli vastasi siskon puolesta:"Tytöt on pieniä ja tätit on isoja". Joo.

Isoveli myös selosti mulle suvereenisti Salama-kilpa-auton tarinan semmoisin sanavalinnoin ja juonenkääntein, että vau! Kuinka voi lapsella olla noin huikea sanavarasto!

Koulussa taas, opehuoneessa ope selitti tulevalle sijaiselleen jonkun tunnin ohjelmaa:"Meillä on kylmäsota." En voinut olla räjähtämättä nauruun noin sivustakuulijana.

Aikaa ei ole löytynyt (kiitos kommentoijille!), vaan se vähäkin on mennyt nukkumiseen. Eli neule edistyy kovin hitaasti. Lisäksi Piki The Sylivauva estää kaikenlaisen liikkumisen sohvalta pois iltaisin tehokkaasti. Eli jos en ole muistanut ottaa neulekassia mukaan sohvalle asettuessani, en sitä saa koko iltana.

Herroilta kissoilta voisi kysellä myös, miksi keittiön lattialla on valkosipulinkynsiä? Miksi miun satsumia käytetään jalkapalloina? Miksi ne nukkuu yöllä niin tiiviisti peiton päällä, etten saa käännyttyä enkä saa jalkoja peiton alta pois ja meinaan tukehtua kuumuuteen? Miltä tuntuu mennä ensi viikonloppuna piiiiiitkästä aikaa Hilmalle hoitoon?

Toivon

2010-10-06T21:54:00.000+03:00

Toivon, että miulla olisi enemmän aikaa. Vaikka yksi päivä viikonloppuun lisää, tai vuorokauteen ehkä neljä, viisi tuntia lisää. Ja nimenomaan vapaa-aikaa! Tartteisin sitä huushollin raivaamiseen, lukemiseen (miten sitä ennen ehti lukemaan monta kirjaa viikossa?), kirjastossa/kylässä käymiseen, liikuntaan, ulkoilemiseen, kissojen hellittelyyn (viikonloppuisin Piki liimautuu minuun kiinni), työpaikalla/kotona rojujen organisoimiseen, uusien (työ)asioiden suunnitteluun, ajattelemiseen, neulomiseen, kehräämiseen, uusien taitojen opettelemiseen, sukuloimiseen - ihan kaikkeen.

Tällä hetkellä, kaikki arkipäivät menevät: ylös, kahdeksaksi töihin, aikaisintaan viideltä kotiin, ruokaa, opiskelua/kääntämistä/blogit/räveltämö, huhhailua sohvalla neuloen tai lukien. Onneksi kohta on viikon hengähdys, syysloma.

Silkkihuivi. Haluan siitä ison, tosi ison, jotta toinen pää jäisi roikkumaan eteen, sitten löysästi hartioiden ympäri ja toinen pää olan taakse roikkumaan. Kaksi vyyhtiä silkkiä on jo neulottu, mutta vieläkään se ei ole tarpeeksi pitkä. Siihen menee ikuisuus, mutta uskon vaivan kannattavan.

Eilen tulleessa Kotiliedessä (19/2010) oli kiva juttu: Iloinen stressi & hyvä mieli käsitöitä tehden. "Käsityöt ylläpitävät mielenterveyttä sekä lisäävät tyytyväisyyden ja elämänhallinnan tunnetta. Ne antavat tekijälleen hiljaisen hetken, mielenrauhaa ja mahdollisuuden ilmaista itseään. Käsityöt voivat toimia myös pakokeinona ja kipujen lievittäjänä." Allekirjoitan sataprosenttisesti.

Höh

2010-10-02T21:29:00.000+03:00

-Mitä sä oikein teet?
-Huivia, silkistä.
-Mä en tajuu miten sä osaat tehdä tommosia.
-No, mulla on valmis ohje! Kato tässä.
-Ööh, eihän tästä tajua mitään...
-No, onhan se kuin eri kieli, mutta englanniks neulomisessa on tosi kivoja ja kätsyjä lyhenteitä, esimerkiks.... (Ja tässä vaiheessa keskustelukumppani pakeni paikalta.)

Siis tapahtui opehuoneessa miun hyppytunnilla perjantaina. En vaan jaksanut tehdä mitään järkevää ja hyödyllistä, joten neuloin.

Jo aiemmin tässä syksyllä yhdessä koulutuksessa tylsistynyt (?) fysiikan opettaja tutkaili samaista ohjelappua (joo, se huivi ei valmistu tällä menolla ikinä) ja oli samaa mieltä. Neuleohjeiden kieli on oma kielensä. Hänestä tosin se ei ollut pelottavaa, vaan kiehtovaa :)

Kissoista. Olen aina ollut sitä mieltä, että Piki on meidän kissavaljakon aivot ja Indy muskelit. Ja taas sain todistetta siitä. Piki on jo pitkään herättänyt minua tai miun huomiota painamalla tassulla (ei kynsiä) minua huulille, tai joskus poskelle. Indy on tänään tehnyt saman useamman kerran - se haluaa parempaa ruokaa ;)

Kyselen

2010-09-28T21:55:00.000+03:00

-Miksi tietyissä tilanteissa aina ne samat ihmiset toimivat, saavat aikaan, osaavat ja uskaltavat avata suunsa?
-Miksi toiset taas ovat aina hiljaa ja antavat muiden tehdä? Viisaitako?
-Miksi töissä on aina kiire?
-Miksi pitää elää kellon mukaan?
-Miksi en voittanut viime lauantaina lotossa?
-Miksi miun pää on niin hatara? Ois kiva omata vähän enemmän muistikapasiteettia.
-Eikö tiimityö mennyt jo pois muodista? En aio olla vapaaehtoinen.

-Miksi Pikin pitää herättää joka aamu viideltä? Toisaalta, sitten kun päästään talviaikaan, se ehkä herättää ihan oikeaan aikaan. Ehkä.
-Miksi Pikin vieno sievä ja vähän käheä ääni on muuttunut Indymäiseksi mouruamiseksi?
-Kuka se väittikään, että kissat eivät kuorsaa eikä piereksi? Kylläpäs.

-Miksi työkaveri tänään vastaan kävellessään ja miun kengät ja/tai sukat huomatessaan nauroi? Ehkä syynä oli miun ihkupihkut Naturalistat, joista pilkotti just niin sopivasti sukissa olleet naamat ja silmät (semmoset pöpö-sukat) ;)
-Miksi näen niin kummallisia unia? Viime yönä seikkailin taas Turun Yo-kylässä.

-Miksi värit on niin ihania? Kuvassakin puhdasta kultaa ja niin aurinkoinen, toivon väri, vaikka onkin kyse kuolevista lehdistä.
-Miten olenkaan osannut ostaa niin sopivaa lankaa? Se Wollmeisen Rhubarberista tehty Multnomah-huivi. Se sopii täydellisesti värien puolesta yhteen puuvilla-kietaisupuseroni ja sammarihameeni kanssa. Huomasin tänään.

Kiitos

2010-09-25T09:54:00.000+03:00

Kiitos kommenteista! Piki on vaan niin suloinen, se on oikea sylikissa, eikä mulla ole koskaan aiemmin ollut sellaista. Indykin on suloinen, omalla jäyhällä tavallaan.

Kiitos myös ystäville. Oon tällä viikolla saanut (s)postissa kaikenlaista pientä, tärkeää, kaunista ja kivaa. Minua on kuunneltu ja jaksettu, vaikka välillä taidan vaan ruikuttaa...

Postissa tuli myös synttärilahja. Joo, synttärit olivat tammikuussa, mutta ei sillä niin väliä ;) Tän kamun kanssa meille käy puolin ja toisin näin aika usein. Ja tämä lahja on niin mielettömän upea ja minun näköiseni, että vau!

Kaveri on siis itse tehnyt nämä, hopeasta. Kevyet kuin uni, ja jotenkin niin ihanan selkeät, yksinkertaiset, niin minua. Kaulakorua en osaa käyttää kuin juhlissa, koska mulla on aina nahkanauhassa ne perusroippeet roikkumassa kaulassa (rukki, aurinko, kissa ja Eiffel-torni). Mutta käsikoru ja korvikset ovat olleet heti käytössä. Tykkään aivan mahdottomasti!

Hellä

2010-09-21T20:22:00.001+03:00

Kissa on peto. Tai niin ainakin väitetään. Jos on, niin Piki on sitten hellyyspeto.

Sillä on sametin pehmeä suklaaturkki. Kuvissa näyttää mustalta, mutta koska karvojen juuret ovat vaaleita, niin valon tullessa oikeasta suunnasta, näkee, että suklaanruskea se oikeasti on. Ja samettia. Indyllä on paljon karheampi turkki, kovempi jotenkin. Ja tuuheampi. Piki taas palelee helposti.

Hellyyspeto. Illalla nukkumaan mennessä (tai yöllä käytyään syömässä/laatikolla/kurkkimassa ikkunasta ulos/riehumassa Indyn kanssa) se tulee viereen, kävelee päällä, kurraa kauheasti (mieluiten suoraan korvaan), painaa etutassulla hellästi (ilman kynsiä) miun huulia ja tahtoo peiton alle kainaloon. Jos mitään ei tapahdu, painetaan tassulla lisää, nyt hiuksia, ja tällä kertaa voivat kynnetkin tulla esille. Mutta siis kainaloon on päästävä, jopa kesähelteillä.

Jos otan sohvalla päiväunia, ei kainalo kelpaa. Silloin herra haluaa viltin alle polvitaipeeseen. Nyt vaatimusta tehostetaan kurrauksen ja tassulla painamisen lisäksi, vienoilla "miu!" -äännähdyksillä. Näitä ääniä ei muulloin kuulla koskaan. Tarvittaessa herra myös yrittää itse kuonolla töniä peittoa "nosta!".

Indy ei peiton alle suostu. Kainaloon joskus harvoin, ja silloin se on selvästi ylettömän voitonriemuinen kun Piki tulee myöhemmin paikalle ja huomaa paikkansa vallatuksi. Piki, tuo kissamaailman suurin arkajalka, on kuitenkin mestari hellyydessä. Kainaloon on päästävä maksoi mitä maksoi, joten se rojauttaa itsensä Indyn päälle - ja saa paikkansa jok'ikinen kerta :)

Piki on aina sanomassa hei eteisen lattialla selällään kun lähden jonnekin. Se on myös aina vastassa kun tulen töistä kotiin. Indy saattaa tuijotella huvipuistosta tai työhuoneen pöydältä unipaikaltaan, mutta harvoin se alentuu tulemaan ovelle kerjäämään rapsutuksia (tosin vanhemmiten yhä useammin). Piki tulee aina, häntä pystyssä, kysymysmerkiksi taipuneena, intoa piukassa, olematon maha heiluen hölkkäyksen tahdissa, maukuen käheästi. Niin hellä. Aina.

Vieläkin

2010-09-18T13:39:00.001+03:00

Kiitos huivien säilytysehdotuksista. Tällä hetkellä huivit ovat vallanneet yhden lipaston laatikon makkarissa sekä hattuhyllyn ja eteisen jakkaran. Eivät ne mahdu mihinkään ja se huivi jota juuri tänään haluaisin pitää on aina kadoksissa. Tuo Ikean systeemi näytti hyvältä, mutta ehkä miun on pakko mennä Tampereen Ikeaan kaikki huivit mukanani ja testata... Tommonen kankainen kenkäsäilytysroikkumus mulla on vaatehuoneessa ja siinä on kaikkea mahdollista sälää. Pitäisi mitata eteisen kaappi, että mahtuisiko sinne toinen... Kiitos!

Ja jotta saisitte kehruukärpäsen pureman, tässä lisää. Piti oikein Etsystä tarkistaa omista ostoksista, että mitä tämä pitikään sisällään, olen nimittäin sanonut vähän kaikenlaista yhdistelmää kun en ole muistanut. Merinobambua, linkistä näkee hyvin, millaista tämä oli ennen kehruuta, villat nimittäin kokevat uskomattoman muodonmuutoksen prosessissa, 101 grammaa. Etsystä ostettu viime keväänä. Kaksisäikeiseksi kehrätty. Suurimman osan aikaa tämän kehrääminen oli nautinnollista, mutta siinä missä oranssia väriä oli eniten (se oli tumminta), oli joitakin tiukasti huopuneita kohtia, jotka piti vaan repiä pois.

Oikeasti tässä on kaksi vyyhtiä, tästä nimittäin meinasi tulla ensimmäinen kehruu-ufoni. Ensimmäisen vyyhdin (vajaa puolet) kehräsin kesäkuussa. Sitten tulivat helteet ja mistään ei tullut. Sitten oli kehruuviikonloppu, jossa ajattelin kehrätä tämän loppuun, mutta villa unohtuikin kotiin vahingossa. Sitten iski edellisen postauksen raparperi väliin. Nyt sitten vihdoinkin.

Jälkimmäinen vyyhti tuntuu hiukan tiukemmalta ja tasaisemmalta, mutta toisaalta, se ei ole vielä saanut asettua rauhassa paria kuukautta. Kumpaakaan ei ole vielä pesty, se tapahtuu just kohta. Miksi kaikki miun kehruut haluaa huiveiksi?

Joku tunki itsensä kuvaan. Laiska kuvaaja käytti omia koipiaan kuvausalustana. Mutta keittiössä on aika hyvä valo näin päiväsaikaan.

Kaunista

2010-09-14T19:23:00.001+03:00

Taas. Joo. Tiedän. Mutkun... Mieliala on ollut taas semmoinen, että ilman tätä en jaksa. Tämä rauhoittaa, pienentää härkäset takaisin kärpäsiksi.

100% Shetlannin lammasta. Värit Tuulian taitavaista käsistä. Kehruu allekirjoittaneen käsistä. Navajo-kertaus. Väriensä takia ristitty raparperiksi. 153 grammaa.

Tajusin kuvia ottaessa, että tämän värit muistuttavat tosi paljon syysomenakarviaisen värejä. Sen värit olivat ehkä hiukan kirkkaammat, tämän pehmoisemmat.

Tykkään hirmuisesti. Tämä haluaa isona huiviksi ihan itselle. Ei mulla ole vielä tän väristä huivia. Josta pääsemmekin aasinsillan kautta polttavaan kysymykseen: Miten/Missä te ihmiset säilytätte huivejanne? Mulla ne eivät mahdu mihinkään mitenkään järkevästi.

Ahkerat

2010-09-12T22:05:00.000+03:00

Me ollaan ahkeroitu koko viikonloppu. Miun tuotokset näette kunhan kuivuvat (ja loput ensin valmistuvat). Herrojen tuotokset... No, kuvat puhukoot puolestaan.

Pikistä ei ole kuvaa, mutta herran maailma järkkyi taas. Emäntä mokoma kehtasi normaalin viikkosiivouksen yhteydessä vaihtaa makkarissa sängyn ja yöpöydän paikkoja päittäin! Ensin piti pelätä ja pörhistellä sängynraahausääniä. Sitten piti istua piiitkäään makkarin ovella tutkailemassa, että uskaltaako sisälle ollenkaan? Uskalsi. Tosin la-su yönä piti vielä pähkäillä (=kurrata, käydä herättämässä emäntää, polkea ja leipoa, kiertää ja kaartaa, etsiä sitä oikeaa asentoa) loputtomiin, kun emäntä nukkuikin naama seinään päin! Pikin kun pitää päästä aina kainaloon ja sängyn entisessä paikassa siitä kainalosta oli hyvät näkymät eteiseen.

Tänä viikonloppuna kumpikin on myös tehnyt kulinaarisia seikkailuja. Indy maistoi Ihmisten Ruokaa! Snelmannin kalkkunaleikkelettä. Tähän mennessä ainoa syötävä Ihmisten Ruoka sen mielestä on ollut kesäkurpitsasiivu (juustohöylällä) oman ruoan päällä. Piki on vertaillut jäätelömerkkejä. Ben & Jerry's Chocolate Brown Fudge (tai jotain sinne päin) todettiin suht syötäväksi, mutta Aino vadelma ja mustaherukka on parempaa.

Uljas

2010-09-10T19:21:00.003+03:00

Piki kiittää kauniisti saamistaan kommenteista. Kun kehrään ja se kampeaa itsensä syliin, sekin kehrää ensin. Etsii hyvää asentoa, pyörii ja kierii, ja vähän leipoo siinä samalla minua. Lopulta se asettuu paikoilleen ja katselee närkästyneenä, että lopeta tuo rukin polkeminen ja keskity minuun! Vieraille se on arka (paitsi eräälle ;) mutta minun kanssani se on pohjattoman hellyydenkipeä. Herätti tänä aamuna viideltä kurraten ja leipoen ja vaatien ehdottomasti huomiota. Hömelö ♥

Tää on kyllä ihan kauheaa. Vuosi sitten tähän aikaa teimme kovaa vauhtia Kipakoiden kalenteria. Ideat eivät irronneet multa millään, kaikki oli työn ja tuskan takana. Nyt, kun ei ole laisinkaan aikaa käsitöille, pää meinaa räjähtää ideoista. Hanska-aatteitakin on jo kolmet päässä (kaksiin on langat) ja tarvitsisinkin syksyä varten uusia hanskoja, mutta kun ei vaan ehdi neulomaan. Ainoat pienet ryöstetyt neulomishetket ovat kokoukset. Kerrankin niitä saisi olla vähän enemmän - tai ehkä ei sittenkään.

Tänään huomasin, että miun kokoushuivissa on aika monta virhettä... En pura. Ei niitä pingotuksen jälkeen kuitenkaan huomaa kukaan muu kuin minä. Jos huomaa, ko. henkilö on päässyt kummallisen lähelle kovin pitkäksi aikaa. Ainoa, joka niin lähelle voisi mahdollisesti päästä, olisi se Prinssi Uljas valkoisella hevosellaan... Enkä ole ollenkaan varma, kiinnittävätkö Prinssi Uljaat huomiota neuleiden virheisiin? Jos kiinnittävät, oletan heillä kuitenkin olevan sen verran hyvät käytöstavat, etteivät moisista uskalla ääneen sanoa ;) Tai jos sanoisi, niin jos hän todella olisi oikea Prinssini, en varmaankaan kykenisi suuttumaan ollessani kauan kaivatun prinssin lumoissa.

Ihan selvästi liian vilkas mielikuvitus ja liikaa aikaa ajatella.

Muru

2010-09-06T22:12:00.000+03:00

Surkealaatuisia kännykuvia. Mutta kun oli ihan pakko ottaa, eikä voinut mitenkään nousta tai edes liikahtaa, jotta olisi ylettynyt kunnon kameraan. Muru.

Kuvan villa on hovitoimittajani Tuulian padasta, raparperia ja se ei ihan mahdu yhdelle rullalle. Nyt tartten vain aikaa kehräämiseen, hinku ja himo löytyivät jo.

Lämmintä

2010-09-04T16:12:00.000+03:00

Syksy. Tekee mieli kietoutua villaan päästä varpaisiin. Tai, villasukathan mulla on ympäri vuoden. Haluaisin niin saada jotain valmiiksi, nopeasti, paljon, ihanaa. Mutta helteillä alkanut letargia, saamattomuus ja yleinen "jos miä teenkin sen huomenna... tai ens viikolla" -tauti tuntuvat vain jatkuvan. Siksi nopeaa ja helppoa. Ja silti meni melkein viikko.

Malli: se perinteinen vinoraita
Langat: Punainen: Manos del Uruguayn Wool Clàsica ja kirjava: Punta Yarnsin Merisoft. Yhteensä 88 grammaa.
Puikot: 4,5 mm bambusukkikset à la Addi

Ihanan pehmeät, lämpimät, täynnä syksyn värejä. Punainen lanka on väreiltään tasaisempi, mutta ei sekään ihan yksivärinen. Se kuitenkin rauhoittaa tuon toisen kirjavuutta. Voisin tehdä toiset... Mikä ihmeen aivojen kiero niksautus se on, että Lapaskuussa sukatuttaa ja Sukkasadon aikaan lapastuttaa?

Hups

2010-08-31T19:34:00.000+03:00

Hups. Elokuussa en saanut valmiiksi yhtään ainutta neuletta. Jotain on kyllä tulossa toivottavasti piakkoin.

Äh. Pitää vissiin tyhjentää keittiön pöytä rojusta. Hieroja käski tehdä "keittiönpöytä-venytyksiä" :)

Hups. Kehuin tänään kaikki opetusryhmäni. Mutta kun ne nyt vaan on niin ihania.

Argh. Herrat olivat leikkineet puutarhureita. No, se on taas tekosyy käydä kukkakaupassa hakemassa jotain kaunista.

Hups. Tämän ja ensi viikon kaikkina arki-iltoina on jotain ns. ylimääräistä menoa.

Hups. Olin unohtanut lukea yhdet aineet.

Argh. Olen bongannut ihan liikaa kieli(oppi)virheitä julkisista ja virallisista teksteistä viime aikoina. Olen myös laittanut palautetta näistä ja saanut itse spostia takaisin, että "he kirjoittavat omalla tyylillään, siten kuin he puhuvat englantia". I'm sorry, but I strongly disagree!

Hups. Ei olis saanut, mutta kun yksi kaunis nuori nainen tänään aivasti, purskahdettiin muun ryhmän kanssa spontaanisti nauruun. Se oli niin pieni, vieno, sievä "miu"!

Hrrrr. Ulkona tarttee takin tai villapuseron. Ainakin aamuisin.

Hups. Tilasin villaa. Ja vähän lisää villaa.

Hehkuu

2010-08-28T19:14:00.001+03:00

Joo, hehkuttaa, monestakin eri syystä.

Opiskelut, joista kerroin edellisessä, tarkoittavat datanomin tutkintoa verkon kautta opiskellen. Lähipäiviä on tämän viikon aloituksen jälkeen vain yksi silloin tällöin. Alku oli toisaalta tosi innostavaa, minusta ei tullut kanaemoa, vaan äänitorvi (minkäs sitä luonteelleen voi). Toisaalta vähän tuntui turhauttavalta. Emme päässeet itse asiaan kiinni pahemmin ja aikataulut heittivät härän pyllyä. Olisikin ollut niin päin, että liikaa asiaa ja aika loppuu, mutta ei. Liian vähän asiaa ja olisin ehtinyt esim. tiistaina töihin iltapäiväksi ihan hyvin. Mutta ehkä se tästä vielä totisemmaksi ja ahkerammaksi puurtamiseksi muuttuu.

Hehkuttaa nämä värit. Vihreä on lempparini, mutta näin syksyisin tekee aina mieli punaista. Jotenkin se lämmittää kun ilmat viilenevät. Tosin tällä viikolla ei ole ollut kylmä (kuten kaikki muut väittävät), vaan ihanan viileää! Nautin. Ja haluan neuloa! Erityisesti haluan neuloa jotain nopeasti valmistuvaa. Kaikki puikoilla olevat on niin hitaasti edistyviä, että ei kannata odottaa valmista tämän vuoden puolella. Onneksi sukkasato alkaa. Vaikka oikeasti nyt just ei kyllä sukatuta, vaan lapastuttaa...

Viikolla on monesti harmittanut kun ei ole kameraa aina hollilla. Kaksi kertaa näin kurkia pellolla. Yhtenä aamuna oli upeasti usvaa ja höyryä nousemassa kohti aurinkoa ja taivasta. Tänään oli joutsenpari poikasineen Huttulan mutkassa.

Hehkutan myös pieniä asioita! Joskus 3 millimetriä voi olla ratkaisevaa. Sain torstaina oikeaan kenkään korokepohjallisen, vuorokauden päästä oikea lantio koski, kuin olisin käynyt oikein rankassa jumpassa, siis sillein terveesti ihanan kipeä. Tunnen käveleväni suorassa! Vasemman jalkaterän ja pohkeen tuikkiminen ja kihelmöinti ovat melkein kadonneet. Kolminkertainen eläköön-huuto erinomaiselle jalkoihin erikoistuneelle fysioterapeutille. Nyt kun saisi vielä nuo muut kivut pois...

Alku

2010-08-24T08:07:00.001+03:00

Eilen jännitys katosi. Näin porukan Koskela-salissa ja naps, enää ei jännittänyt yhtään. Nuorin on parin vuoden takainen ylioppilas, vanhin ehkä 55. Todella laaja elämänkirjo ja -kokemus, harvinaisen sekalainen sakki. Just siis miun maun mukkaan! Toisaalta nautin ihan mahdottomasti. On aivan käsittämättömän ihanaa olla itse opiskelija, esittää tsiljoona kysymystä ja vain antaa asioiden virrata päässä tarvitsematta huolehtia 20 muun ihmisen tarpeista ja oppimisesta koko ajan. Toisaalta, en voi olla miettimättä, miten itse hoitaisin homman - ainakin tiiviimmin. Tai ehkä tarkoitus oli aloittaa kevyesti, jotta porukka ei pelästy ja häivy saman tien.

"Alla sammalmatto..."

Hihkun siis innosta, mutta kyllä hiukan pelottaa miten selviän töistä ja opiskelusta ja löydän jostain vapaa-aikaakin (varsinkin loppusyksystä). Tampereen messuille on ihan pakko päästä tyhjentämään pää, vaikka tietysti just silloin perjantaina on lähipäivä :( Jotain muutakin täytyy keksiä syksyn aikana pään tyhjentämiseksi.

Saanen (ei vielä selvitetty tarkalleen) aika paljon hyväksilukemisia entisistä opinnoista ja kursseista, mutta joudun lukemaan yhden kurssin fysiikkaa! Iiks! Lukiossa (86-89) mulla oli kaksi pakollista kurssia kemiaa, mutta ei ollenkaan fysiikkaa ja nyt kärsin, vaikka vika ei olekaan minun. Ehkä miä selviän siitä, kaverit täällä netissä auttavat ja myös työkaverilta voi kysyä. Hankalaa on se, että koska tämä on ns. yleisopintoja, tämän oletetaan olevan suoritettu ennen opintojen aloittamista (lukiossa) ja siksi tähän ei järjestetä opetusta. Saanen siis kirjan käteeni ja käskyn selvittää asiat.

"Päällä puinen katto..."

Neulominen sujui kivasti luento/tutustumisosuudessa. Ainakin kaksi naista kyseli, että mitä neulot, mutta kukaan ei tuntunut häiriintyvän mitenkään.

Kotimatkalla jouduin ukkosmyrskyyn - salama iski edessäni tiehen todella komeasti ja saman tien räsähti. Pomppasin suurin piirtein auton kattoon. Vettä ja rakeita taivaan täydeltä, mutta ei kauaa.

Jännittää

2010-08-20T21:42:00.002+03:00

Tämä viikko meni paljon nopeammin kuin viime viikko. Silti liian hitaasti. Tänään oli ensimmäinen päivä kun en nukkunut päiväunia töitten jälkeen - ehkä minä taas totun töissä käymiseen. Enimmäkseen se on oikein kivaa, mitä nyt paperityöt ja muutama hankala ja inhottava asia kiusaavat. Joskus huvittaakin. Joskus ihan opehuoneen kesken, joskus oppilaiden toimesta. Lukiolaisen paperista löytyi tällä viikolla tämmöinen lauseen loppu: "...he/she can sit in the same". Täh? Uudemman kerran täh? Sitten välähti. "...hän voi samaistua". Sama + istua = samaistua tod. näk. Google translatorin mielestä ;)

Ensi yöksi on luvattu sadetta. Kuulostelen koko ajan milloin, oi milloin. Kaipaan sadetta. Kaipaan sen tuomaa mielenrauhaa. Jotenkin olen aina rauhallisempi, tyynempi sateella kuin auringossa. Paitsi ehkä marraskuun pimeydessä kun valon pilkahduksesta ei ole toivoakaan. Mutta silloinkin odotan lunta, en aurinkoa niinkään.

Tämä herra rakastaa aurinkoa ja lämpöä. Viime aikoina yöt on nukuttu tiiviisti emännän kainalossa ja peiton alla. Päivät ovat menneet riehakkaasti - eilen laitoin puhtaat matot lattialle (kesäisin meillä ei ole mattoja - perinne lapsuudesta), ja herroilla on riittänyt leikkimistä ja ruttaamista ja vauhtia. Ne matot vaan on niin jänniä.

Ensi viikolla pääsen pitkästä aikaa itse opiskelijan asemaan. Odotan jo innolla. Ostin uusia lyijykyniäkin. Pelkään pahoin olevani kovin kriittinen opiskelija. En tykkää tyhjäkäynnistä (palkattomalla virkavapaalla), en tykkää odottelusta tai hidastelusta (luonteeltani turhan sukkela), haluan kysyä kaikesta (pohjattoman utelias), pelkään ajautuvani porukan kanaemoksi (20 vuotta muita vanhempi - tosin kaikkia en nähnyt haastattelussa) ja taatusti neulon koko ajan (se ehkä pitää minua vähän hiljaisempana ja rauhallisempana). Eli olen ihan niin kuin omat oppilaani ;) Jännittää.

Luonto

2010-08-15T19:06:00.000+03:00

Syksy. Vihdoinkin. Eilen oli vielä tukahduttavan kuuma ja kostea. Tänään, vaikka mittari näytti 23 astetta ja taivas oli pilvetön, sää tuntui kirpeältä ja kuulaalta. Syksy. Rakastan.

Nämä alemmat kuvat ovat viikon takaa, lauantailta. Silloin kun oli kesän kuumimmat ja tukalimmat hetket. Kun Venäjän metsäpalosavut yltivät tänne Keski-Suomeen asti.

Vielä on ruska kaukana, mutta silti rakastan luonnon tarjoamia värielämyksiä. Kissojen kanssa kuvaaminen ei ole kovin helppoa. Indy kiskoo eteenpäin kuin höyryveturi, paitsi jos pusikosta kuuluu mielenkiintoista rapinaa. Piki taas jäisi mielellään pohtimaan maailman menoa yhteen ja samaan paikkaan puoleksi tunniksi.

Neuleinto palasi syksyn mukana tänä aamuna :)