Kaikkea

Kiitos, lämmin kiitos teille kaikille. Vielä on Mamma elossa, mutta ajan kysymyshän tämä on. Sunnuntai-iltana valitti kovista vatsakivuista ja todettiin hematooma jossain vatsalihaksissa tai jotain. Ei voi leikata kun ei kestä nukutusta. Joten, kipulääkitystä ja punasoluja. Ei enää jaksa olla kuin hetken kerrallaan hereillä.

Tietyllä tapaa tiedän lopputuloksen ja toivonkin jopa sitä. Odottaminen on kamalaa. On kokouksia ja koulutusta ja vähän sitä sun tätä, ja kaikkialle pitää sanoa, että tulen, mutta sillä varauksella että... Mutta silti, vaikka tietää, että tämä on hyväksi ja oikein, itkettää aina vähän väliä. Onneksi töissä on sentään ollut tosi mukava olla. Varsinkin maanantaina kässäopen sijaisena.


Viime viikonlopulta kuva. Kyllä sitä pitää hajurako olla... Ja poikien pitää päästä lähelle Hilmaa, kun se on niiden idoli :)

Iloisiakin asioita! Sain tänään Fazerin sinisen postissa! Ravelryn kulttuurivaihtoparilta. Tosin tavasin ensin moooonta kertaa väärin, että "kulttuurikaheli" ja pohdin ankarasti, että onko mulla kulttuurivaihdossa sama pari kuin kahelivaihdossa? Se vasta kahelia olisikin ;) Kiitos, lempparisuklaata!

Huudan tässä samalla täysillä herroille. Huushollin viherkasviosasto on vähän ankeanlainen, joten hain tänään yhden uuden, aaroninparran, kun se on myrkytön. Mutta herratkin rakastavat sitä... Eli noin 1/4 jäljellä enää... Taidan hakea saniaisen tilalle, niistä herrat eivät tykkää.

Tapasin tänään myös Marjon, tilkkusukkien uuden omistajan. Sukat olivat kuin olivatkin sopivat - jännitin sopivuutta ihan hirveästi! Kiva tavata muutenkin :)

Syvää

Välillä on pakko pysähtyä ja miettiä. Vaikka ei kyllä haluaisi, mutta kun. Kävin eilen Mikkelissä. Vein Mammalle nimipäiväruusun (huomista ajatellen). Ihan järjissään, henki pihisee ja vinkuu happiviiksistä huolimatta. Välillä puoliunessa ja siksi hieman pökerryksissä - kukapa sitä jaksaisi puoliunessa pysytellä selvillä keskustelun käänteistä. Neljän hengen huone. Yksi mummoista oli vielä heikommassa kunnossa, lääkärikin kävi katsomassa. Juuri kun tein lähtöä Mamma kysyi - niin mammamaiseen suoraan tapaan - "Joko se mummo kuoli?" Hymyilytti väkisinkin tilanteen korniudesta huolimatta. Ja niin hymyilytti kahta muutakin huoneen asukkia. Mamman vieressä oli tosi puhelias rouva, näki minun neulovan ja siitähän se juttu lähti. Ja kissoistakin puhuttiin. Kalle-kissalla on kuulemma niin ikävä emäntää, että ei meinaa uskoa, että autosta nousee vain tytär. Eikä suostu nukkumaan kammarissa. Kolmas mummo oli nuorempi, mutta hänkin jo eläkeläinen. Hänkin kissaihminen (miten dementoitunut mies pärjää kotona kissan kanssa?) ja neuloja. Pari tuntia hurahti nopeasti. Mutta ei Mamma tuolta enää kotiin tule.

Kävin sitten Mamman kotona tyhjäämässä jääkaapin, kastelemassa kukat (onneksi ovat sitä sorttia, että pärjäävät harvalla kastelulla - en raaski vielä heittää poiskaan) ja hakemassa postin. Huomenna pitää alkaa soitella ja peruuttaa mm. lehtitilauksia ja kääntää posti mulle.


Entä sitten, toivottavasti vielä piiiiiitkän ajan päästä, kun minä olen yhtä vanha ja heikko? Onko miulla silloin vielä kissoja? Kuka huolehtii niistä? Entä miun koti? Kuka käy hoitamassa postit, kukat? Asunko vielä tässä - jos kyllä, kuka hoitaa kesällä nurmikon leikkuun ja talvella lumityöt? Mitä sitä ajattelee itse kun makaa sairaalassa päivät pitkä pystymättä tekemään mitään... Kuka käy miua kattomassa? Kukkia saa tuoda (tummanpunaisia ruusuja), mutta mieluiten ne rakkaimmat lankakerät terapiaksi.

edit 22.15: Sairaalasta soitettiin. Kovin on heikkona.

Yritys

Pitäisiköhän muuttaa? Siis ei blogin paikkaa, vaan ihan oikeassa elämässä. Mulla, yksinäisellä ihmisellä on kolme huonetta ja keittiö + sauna (joka toimii varastona) ihan vaan ittelleni. Siis yhdelle hengelle. Tai oikeastaan yhdelle 19 hengelle... Minä ihmishenki ja kissoillahan on yhdeksän henkeä per viiksipari ;) Mutta tämä tavaran määrä! Ja sekamelska (muuttaessa tulee aina karsittua tavaraa ja siivottua/järjestettyä ihanasti). Syksyllä kun tämä Wollmeise-huuma alkoi, laitoin pari ensimmäistä vyyhtiä olkkarin hyllyyn väriterapiaa antamaan. Nyt se hyllykkö tursuaa lankoja, ei pelkästään Wollmeisea, vaan kaikkea mahdollista, joka on niin nättiä, ettei voi piilottaa laatikkosäilytykseen...

Ja kirjoja. Taas tuli tilattua yksi lisää. Syytän räveltämöä... Mulla on varmaan kymmenen kertaa enemmän neulekirjoja kuin paikallisessa kirjastossa, joka sekin on ihan huippu paikka. Lisäksi vielä ihan liikaa ompelukirjoja, joita en koskaan käytä, koska ne kirjat eivät näköjään opeta minua ompelemaan. Ja onhan niitä kankaitakin. Ja nekään eivät opeta ompelemaan...

Ja puikkoja, koukkuja, neuloja, mittanauhoja, säilytysrasioita, vaikka mitä! Tilpehöörin määrä on ihan järkyttävä. Ne varmaan lisääntyvät keskenään aina kun käännän selkäni.


Positiivista tässä on se, että olen onnistunut pääsemään eroon melkein kaikista inhokkilangoista. Samoin kirjoista liki kaikki miellyttävät joko silmää tai pistävät vipinää neuletossuihin. Ja kaikki välineetkin ovat ehdottoman tarpeellisia. Niinpä, jos ydinsota tai muhkea asteroidi sattuisi iskemään maapalloon ja estämään jatkohamstrauksen, olisin varsin hyvin varusteltu pitkäänkin kuivaan kauteen - muistakaa myös rukki ja kaunis villavarastoni ;) Lisäksi, jos helmikuusta tulee niin huikean kylmä kuukausi kuin lehdissä on ennusteltu (ei vielä näytä siltä), talokin on villaeristetty kohtuullisen hyvin. Tietysti lisänä on vielä kissankarvaeristekerros.

Yritin siis raivata, imuroida, pestä lattioita ja pyykiä pölyjä tänään.

Valmis?

Suutarin lapsilla ei ole kenkiä. Niinpä tällä neulojalla ei kohta ole ehjiä lapasia... Mutta nämä, kuvasta päätellen valmiit lapaset, eivät suinkaan ole minulle itselleni. Eivätkä nämä ole valmiit ;) Jos vaan ideani toimii, näistä tulee vielä toivottavasti sopivan kahelit....


Lanka: Katia Tupa, vajaat 100g eli kaksinkertaisena.
Puikot: 4 mm
Malli: ei ole, ihan peruskiilallinen lapanen. Tasan sopivat mulle - toivottavasti uhrilla on saman kokoinen käpälä.

Olin tänään elämäni ensimmäisillä vaatekutsuilla, me&i. Ensinnäkin - englanninopettaja saa raivarin tuosta nimestä. Saan tosin raivarin myös joka kerta Mäkkärin mainoksen kuullessani/nähdessäni, joten älkää siitä välittäkö. Ihan kivoja, hyvälaatuisen oloisia vaatteita, mutta enimmäkseen lapsille - miksiköhän minut oli kutsuttu sinne? Oli siellä vaatteita "äidillekin". Mutta ne oli kaikki joko mustia tai pinkkejä. Eli ei mulle. Mutta oli kiva nähdä ihmisiä (muitakin kuin työkavereita) pitkästä aikaa.

Nyt leikityttämään herrat uuvuksiin. En tosiaankaan aio herätä huomisaamuna puoli viideltä hellyyden kipeän kissaherran huomionosoituksiin.

Värejä

Hillittömän epäselvä kuva. Mutta kun kerrankin oli luonnon valoa sitä oli käytettävä hyväksi. Jo syksyllä johonkin huushollin uumeniin kadonnut kameranjalka ei ole suostunut löytymään, ei harmainta hajua missä se voisi olla... Oon jopa miettinyt, että oliko se mulla silloin elo-syyskuussa metsässä mukana? Jäikö sinne mättähälle?

Mutta uusimpia herkkujani yritän tässä esitellä. Kaksi taaimmaista on pitsilankaa, ensimmäiseni, tykkään tunnusta! Takimmainen on Grashüpfer ja edempänä Ruby Thursday, jota mulla on myös sukkalankana, itse asiassa juuri puikoilla, kunhan vaan ehtisi.



Etummaiset ovat 100% merinoa. We're Different -paketti, eli eivät välttämättä ihan normivärisiä, mutta minusta niin kauniita! Taaempi ja tasavärisempi näyttäisi olevan alemman etiketin mukaan Merlot ja etummaisempi ankaran tiirailun jälkeen, Jultomte. Todella napakymppi ostos.

Sain eilen myös kirjan, Tuulian yhä uudelleen ja uudelleen suositteleman Amos Aldenin The Big Book of Handspinning. Iso nimensä mukaisesti, ei yhtään värikuvaa, vain piirroskuvia ja tiukkaa tekstiä. Tosin kirjoituksen ote on kivan ironinen.

Mulla on probleema. Huomenna 2½ tuntia äidinkielen prelin valvomista. Äidinkielen opettaja itse lupasi, että saan neuloa tai tehdä muita omia hommiani. Neulonko keskeneräistä sukkaa - olisi kyllä ehdottoman tarpeellista, kaikki sukat yrittävät hajota yhtä aikaa. Toisaalta voisin aloittaa lapasia itselleni - huomasin tänään reiän peukussa. Kolmanneksi voisi väkertää salaista projektia, mutta se vaatisi lankavaraston mukaan ottamista ja se ei kyllä taida olla hyvä ajatus. Neljänneksi voisi lukea tuota Aldenin opusta.... Liian vaikeaa päättää.

Ai niin. Lukion ENA2 kurssilla tänään:

-Ope, mikä on sonni englanniksi?

-Bull tietysti.

-Eiks se oo härkä???

-Eiks ne oo sama asia? Tai ainakin suurin piirtein?

Varpaat

Elämä on välillä vaikeaa. Odottaminen kaikkein vaikeinta. Onneksi on myös ihania odotettavia - Helsingin käsityömessut ja TitiTyy! Ja toisena Neuleretriitti! Niiden ja maailman parhaimpien ystävien avulla jaksaa. Kiitos kaikille jotka olette halineet tai muistaneet Facebookin, blogin tai Räveltämön kautta. Odotamme vielä.

Onneksi on myös karvalapset :) Niin pehmeät, suloiset, rakkaat. On ne vähän taas söhlänneetkin. Indy tiputti keraamisen (tyhjän) tuikkualustan lattialle ja se meni tietysti rikki. Yhteistyössä eilen illalla vetivät taas vaihteeksi olkkarin verhon alas. Jompikumpi on käynyt katkomassa muutenkin puoli kuolleesta joulukaktuksesta pari oksaa. Tänään saatiin elämään huikea ja mielenkiintoinen elämys, kun avasin keittiön tuuletusikkunan muutamaksi minuutiksi. Hirvittävän mielenkiintoista!


Pitkällä putkella sohvalta kuvattu. Hieman epäselvä, mutta kattokaa noita varpaita! Mahtaa olla jännä uni kun pitää noin venyttää. Ja suklaaturkki erottuu vähän. (klikkaa isommaksi!)


Sorry kun herätin!
Edit: Tämä jälkimmäinen kuva paljastaa mielestäni loistavasti miksi mustia (tai melkein mustia, suklaanruskeita) kissoja on pidetty huonona enteenä. Suuta ei näy. Kissa näyttää mykältä. Mutta jos ois haukottelukuva... Tosin Englannissa musta kissa on hyvän onnen merkki :)

Näin

Kiitos!!! Tilkkusukat on kivat, kyllä minä vielä joskus teen lisää, mutta kehittelen samalla jonkun systeemin niihin langanpäihin. Vaikka kyllä sekin homma meni kun kuunteli samalla taas Stephen Fryn ihanaa lukemista.


Mamma joutui tänään sairaalaan. Sekavuutta, harhoja, pissatulehdus ja nestettä keuhkoissa. Itse asiassa hän kävi siellä kaksikin kertaa, ensimmäinen lääkäri antoi reseptin pissatulehdukseen ja laittoi sekavan, yksin asuvan 85-vuotiaan takaisin kotiin! Taksikuski hälytti ambulanssin uudelleen, kun ei saanut talutettua Mammaa sisälle.

Juttelin Mamman kanssa puhelimessa kun hän oli päivystyksessä, vaikutti suht selkeältä, mutta kovin väsyneeltä. Äsken soitti osastolta hoitaja ja kyseli taustatietoja kun "kaikkea ei tunnu lukevan papereissa". Miljoona bravoo-huutoa tälle ihanalle hoitajalle! Samoin kiitokset Mikkelin kotihoitajille - ovat käyneet viime aikoina Mamman luona monta kertaa päivässä ja huolehtineet kyllä todella hyvin.

Itsestäni huomaan, että en nykyisin kestä pienintäkään vastoinkäymistä. Väsyn, kiukuttelen, itken ja masennun, vaikka ei tämä edes ole kovin vakava tai odottamaton asia tässä vaiheessa. Onneksi on iloisiakin asioita, joita odottaa innolla! Ja kissaherrat ovat hirmuisen hellyyden kipeitä ja kiehnäävät kyljessä koko ajan.... tai onkohan niillä ruokakupit tyhjät? Pitäisi punnita ne. Piki ainakin on lihonut.