-että itikat Pielisjärven rannalla on pirullisia ja niitä on kamalan paljon.
-että ne samaiset itikat osaa tunkea sisään aittaan, jos joku huolimaton rakentaja on jättänyt aukon seinään.
-että navigaattorilla on sellaisiakin lempinimiä, joita ei lasten kuullen kehtaa ääneen sanoa.
-että Pösöön mahtuu kolmen naisen ja heidän normaalien viikonloppuvarusteidensa lisäksi kolme rukkia ja neulekone tykötarpeineen. Ihan hyvin. Mitä nyt jalat vähän puutuivat takapenkillä risti-istunnassa.
-ja ennen kaikkea, että pitkäveto (rukilla) on nopeaa, hauskaa ja kivaa!
Yllä siis vasemmalla ihan ensimmäinen pitkävetokokeiluni ikinä. noin 50 grammaa Hopeasäikeen BFL 80% silkkiä 20%. Onneksi kuva on pieni ja epäselvä, toi on varmaan kaameimpia kehruitani ikinä, mutta oppimisen riemu oli huikeaa! Vähän väliä piti hihkua ääneen vieressä kehrääville/neuloville/kälättäville ihmisille, että kattokaa!
Tämä on sitten se toinen pitkävetokokeilu. Yhä edelleen paksuus vaihtelee runsaasti, mutta kyllä tätä voi jo ihan hyvin neuloa. Ihanan ilmavaa ja pehmoista! Noin 100 grammaa Louhittaren Luolan Tuulian BFL 70 % silkkiä 30%. Tähän lienee paikallaan myös Etsy-linkki. Pitkävetokokeilut jatkuvat kaiken aikaa. Nautin suunnattomasti!
Pitkäveto on houkutellut miua jo pitemmän aikaa, kun se osaavissa käsissä näyttää niin uskomattoman vaivattomalta ja nopealta. Sitä paitsi, mittarimatoa (lyhytvetona myös tunnetaan) on tässä tullut harrastettua jo useampi vuosi. Ja lisäksi, olen ollut niin kateellinen niille kehrääjille, jotka osaavat tehdä paksumpia, ilmavia, pehmeitä lankoja. Minä kun vain kehrään ohutta ja tiukkaa. Mutta pitkävedolla miäkin saan aikaiseksi paksumpaa, ilmavaa ja pehmeää! Sellaista lapas- ja pipolankaa. Kunhan vielä oppisin käyttämään pipoja...
Viimeisenä se vanhin. Tämä oli vuosi sitten Tuulian kehruuklubin (Heavenly Fiber Club) yksi lanka, Voikukka, 70 % merino, 15 % bambu ja 15 % silkki. Tätä oli peräti 150 grammaa ja nyt hiukan harmittaa, että tein kaksisäikeistä, marmoroitua. Kun en miä marmoroinnista yleensäkään tykkää ja tässä on niin nätit värit. Ne värit olisivat pysyneet paremmin ominaan jos olisin ketjukerrannut. No, seuraavan kerran.
Lopuksi vielä mainos lisäopista. Jos joku ei vielä ole tietoinen, niin pari viikkoa sitten ilmestyi Minerva-kustannuksen kautta Kehrääjän Käsikirja. Ensimmäinen kehruukirja suomeksi sitten 80-luvun alun. Perusteellinen, kaunis, selkeä ja ihana! Takana taas tehokimppu Tuulia Salmela (se aiemmin jo mainittu Tuulia). Sain olla mukana tuon kirjan tekemisessä kuvausapuna - en kuvaajana, vaan kuvattavana! Älkää silti säikähtäkö, ei miun pärstää tuosta kirjasta löydy, vain kädet ;)
Kirjaprosessin seuraaminen oli kiehtovaa. Kirjan tekeminen on raakaa työtä, monia asioita tehdään moneen kertaan, ja vielä kerta kiellon päälle. Lopputuloksen saaminen käsiin suorastaan itketti, niin iso oli tunnekuohu ♥ Kirja on oikeasti ihana! Toivomme hartaasti jatko-osaa...
