Sitten Jkylään ja Pirkko tuli meitä kuutta innokasta opettamaan - en muista kaikkien nimiä, mutta lisäilen tähän kun bongailen blogeista (eli mukana ainakin Milliini). Pirkolla oli mukanaan kaksi rukkia ja paljon värttinöitä ja villoja ja vaikka mitä. Minulla oma rukkini ja värttinä ja muuta sälää. Tässä Pirkko selittää meille rukin osia. Sitä ennen käytiin lyhyesti kehräyksen historia. Kaikkein hyödyllisintä minulle oli kuitenkin katsella toisten kehräämistä - vaikka muutkin olivat vasta-alkajia, jotenkin siinä sivussa seuratessa on helpompi tutkia, että miten. Kun itse tekee, ei ole ylimääräistä silmäparia vain tarkkailua varten.
Alla Pirkon ihana ja piskuinen, mutta äärettömän hyvä ja tehokas Louet. Uskomattoman nopea ja taitava kehrääjä (sekä Pirkko että rukki, tosin minulle liian nopea)! Ihania lankanäytteitä mukana, tuli välittömästi hirmuinen hinku mennä maanantaiaamuna lääkäriin näyttämään kyynärpäätä (tennissellainen?) ja anomaan sairaslomaa, jotta voi kehrätä, kehrätä ja kehrätä. Onneksi kehräys ei aiheuta minkäänlaisia tuntemuksia kädessä. Päinvastoin, villan lanoliini parantaa minun kuivat kämmeneni.
Tiina testaili kaikkia rukkeja, tässä käsittelyssä minun Sonatani. Tämän kanssa ongelmana on ollut (paitsi ihan älytön kiroilu, pinnan lyhyys ja harjoittelun puute), jarruvieteri, jonka onnistuin venäyttämään heti kättelyssä. Olen jotenkin aina autoilijana kuvitellut, että jarru jarruttaa, siis jos jarrua on tarpeeksi, rulla pysähtyy. Ei se ihan niin menekään.... Pirkko keksi heti, että koko vieteri pois, ja jarrunaru roikkumaan rullan päälle (siihen oikeaan väliinsä) ja painoja toiseen päähän roikkumaan - katsokaa mitä osui näppeihin ja roikkui siellä killuttimina.... Ja ei, en ostanut kotimatkalla Prismasta tuollaista lasten avainnippua.... Testasin ja kaivoin työkalupakista muttereita painoksi. Toimii! Tosin Pikin ja Indyn mielestä nuo killuttimet-painot ovat vain ja ainoastaan heidän leikkimistään varten...
Kotimatkalla pyörähdin siis ruokakaupassa (hain mm. sen neulojapupumukin ja UNOHDIN sen kassalle.... pitää huomenna soittaa onko löytynyt). Kalatiskillä oli hieman jonoa, mutta hymyileväinen nuori nainen sanoi silti, että ihana villatakki (Norotakki tietenkin), onko itse tehty? No, on, ja jäimme juttelemaan. Hänkin on kipakkalainen (eli Jkylän neulojasakkiin kuuluva), Sanna, joka ei tänään päässyt, eikä pääse ensi lauantainakaan kun on töissä. Voi miten kiva yllätys törmätä tuossa tilanteessa sukulaissieluun!! Toivottavasti näemme vielä :)
Tässä tämän päivän tuotoksia. Kuten ehkä huomaatte, vasemmalla se aamulla kotona "kehräätty" ja oikealla se Pirkon neuvojen ja avun jälkeen aikaan saatu. Yksi rulla on vielä tulossa. Oli ihan pakko testata heti kotiin tultua, että osaanko vielä? Osasin, nautin, iloitsin! Pirkko, sydämellinen kiitos loistavalla opelle! Ja teille muille kiitos kun kestitte minun hehkutteluni ;)
