25. joulukuuta 2009

Tunnelmia

Joulu on kyllä isoista juhlista se, joka aiheuttaa eniten tunnekuohuja. Aamulla Indy nähtävästi hönkäisi jotain väärään kurkkuun ja yksi. Tietenkin just ennen lähtöä... En voinut lähteä ennen kuin näin sen syövän ja yskimistä ei enää kuulunut.

Kangasniemi-Mikkeli välin ajoin jonkin säiliöauton perässä. Tai minulta meni yli kymmenen kilometriä ennen kuin näin mikä siellä edellä meni, lumipölypilvi oli hirmuinen. Onneksi kukaan hullu ei lähtenyt ohittamaan.

Mikkelissä kävimme siis Mamman kanssa kyläilemässä kummisedän luona. Jotenkin oli niin mukava, lämmin fiilis. Mamma oli hiljainen, mutta selvästi iloinen saadessaan vähän actionia normaaliin sänky-telkkariarkeen. Ei sillä kotona paljoa tekemistä ole ja uloskaan ei yksin pääse. Kuulin kylässä, että Mikkelin kaupungin vanhainkoti Pankalampi (jossa mummokin aikoinaan oli) lopetetaan nyt vuodenvaihteessa! Ei ole enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin kotihoito tai sitten jos ei pärjää, niin sairaala. Jopa tippapotilaat kuulemma yritetään pitää kotihoidossa... Mietityttää.

Kylään vein emännälle Kipakat-kalenterin, hän kun tykkää kaikenlaisista käsitöistä. Kalenteria sitten selasivat kummini aikuiset lapsetkin. Tyttö kysyi ihan viattomasti, että ootkos niitä neuleblogi-ihmisiä? No, oon... Eli nyt sitten blogia lukevat sukulaisetkin ;) Poika puolestaan kysyi, että tunnetkos sen Tikrun, se on vissiin suunnitellut jonkun hupparinkin? Repesin, "jonkun hupparin"... No, tämä pikkuserkku on siis Tikrun veljen hyvä kaveri. Maailma on pieni.

Takaisin ajaessa just ennen Luusniemi-Pajula risteystä oli keskellä peltoa kolme komeaa jäälyhtyä (saaviinko lie tehty?) ohiajavien ilona. Tosi kaunis näky!

Omat pakettini avasin jo ennen lähtöä. Ja Ravelryvaihdossa sain näitä ihanuuksia:


La Digitessa -sukkien ohjeen, Wollmeisea värissä Ruby (oikeasti tummempi kuin kuvassa), todella kaunis! Suklaatia (jota en ole vielä maistanut, kun suklaata jostain syystä on aika paljon) ja aivan uskomattoman ihanaa villaa! Shetlannin lammasta ja silkkiä. Tämä tahtoo välittömästi juhlavaksi huiviksi! Kiitos Micki!