17. huhtikuuta 2010

Miten?

Kiitos, Indy kävi tohtorissa, sai antibioottikuurin ja vaikuttaa tervehtyvän huimaa vauhtia. Tänään on jo vedetty rallia ja painittu ensimmäisen kerran viikkoon.

Kun ei ole aikaa neuloa tai kehrätä, pitää muita hommia tehdessä haaveilla ja suunnitella. Miten sitä vaan muistaisi sitten kun sitä aikaa on, että mitä halusikaan tehdä? Kerään malleja Räveltämön jonoon ja wishlistille, laitan selaimen muistiin sivuja, tallennan ilmaisohjeita koneelle, laitan lehtiä ja kirjoja kotona eri pinoihin... Mutten silti muista kuukauden päästä mitä olin ajatellut tehdä!

Parhaaksi konstiksi on osoittautunut tämä:


Niin? Siinähän ne työt jonottaa puikoille pääsyä! Toisinaan kyllä joku röyhkeä kaunotar kiilaa eteen ja pääsee ohitse jonon, mutta noin niin kuin periaatteessa.

-Utunan ruostekaunokainen haluaa huiviksi äkkiä - mutta mallia ei ole.
-Wollmeisen Kurpitsa haluaa sukiksi ja malli oli vielä aamulla joku Sock Innovationista, mutta sitten luin eilen tulleen Taito-lehden ja luulen, että jommat kummat helmisukat pääsevät puikoille, koska ostin viime viikonloppuna messuilta helmiä...
-TitiTyyn alpakatkin haluavat huiviksi, niistä piti tulla Knittyn Summit, mutta sitten jonossa seuraavana olevaa silkkiä tulikin taloon lisää, joten alpakka joutuneen väistymään jonosta.
-Pupulanka on jumiutunut jonoon, koska se ei kerro miksi se haluaa... Taitaa joutua peräti pois jonosta seuraavan siivouksen yhteydessä.

Millä te muistatte suunnitelmanne? Vaiko sillä niin väliäkään ;)

17 kommenttia:

Reetta kirjoitti...

Minä ainakin teen kaikkia suunnitelmia ja listoja, jotka sitten katoavat ja unohtuvat. Sitten joskus myöhemmin, kun listat tulevat jostain vastaan, ajattelen, että tässä järjestyksessäkö nämä pitkin tehdä. Välillä teen myös kaikkia sääntöjä, että en voi tehdä tuota, ennenkuin tämä on valmis. Silloin listat ovat helppoja, kun tekee jotain sellaista, jonka pitäisi valmistua tiettyyn päivään mennessä.

Tinttara kirjoitti...

Mulla on muistikirja, johon kirjoitan ylös kaikki ideat. Siis kaikki mikä vähänkään viittaa kädentaitoihin, niin muistikirjasta löytyy.

pirle kirjoitti...

Suunnitelmat pyörivät vain päässä, vaihtuvat alinomaa. Yleensä tarve tekee sen, että johonkin puuhaan ryhdyn. Sen takia tuntuukin oudolta, että keskeneräisiä on läjäpäin...

(kommenttilootassasi ei ole aina sanavahvistuksen sanaa; missä vika?)

Taija K kirjoitti...

Minä myös listaan Räveltämöön töitä, mutta sitten myös aina poistelen sieltä, kun ei enää kiinnostakaan.
Suunnitelmat vaihtuvat ja muuttuvat useimmiten kuitenkin, niin en pidä suurta väliä sillä, jos unohdan suurimman osan. Kaikkea ei voi tehdä, mitä suunnittelee, niin hyvähän se vain on, jos osa unohtuu.

Just nyt on tilanne, että suunnitelmia on niin paljon, ettei tahdo aivot riittää. Silti on kova hinku saada Haruni ensin valmiiksi. Helppo osuus siitä on nyt neulottu. Tai ei kai se vaikeaa tästä eteenpäinkään ole, mutta alkukaavion oppi ulkoa ja saattoi vain posottaa. Enää ei taida onnistua. Kerroksella alkaa jo olla - ja lisää tulee - niin paljon silmukoitakin, että se nurja kerros kestää ja kestää ja keeesssttttääääääääääääääää.....

Koukuttaja kirjoitti...

Mä en suunnittele kuin korkeintaan yhtä seuraavaa työtä, muuten tulee kiire ja ressi. Tällä hetkellä on vaan ajatus, että ehkä jotkut sukat jostain langasta, mutta en ole pohtinut tarkemmin. Jokaiselle taloon tulleelle langalle on kyllä mietitty käyttökohde, mutta lähinnä ylätasolla, eli ei mitään tiettyä mallia. Nekin suunnitelmat saattavat muuttua matkalla. Ravelryn jonossa mullakin on jotain suunnitelmia, mutta sinne päätyvät vain houkuttelevimmat, muuten tulisi ylitarjontaa ja aika herkästi karsin pois sieltä sellaisia juttuja, jotka ei enää puhuttelekaan.

Ja meinasin kirjoittaa, että selaimen bookmarkeihin en tallenna ikinä mitään ohjeita, kun en muista niitä sieltä ikinä katsoa (en vaan tule käyttäneeksi koko bookmarkeja juuri koskaan, kun käyn päivittäin vain muutamilla sivustoilla, jotka ovat selaimen välilehdissä jo suoraan auki ja blogilinkit hoitaa blogilista), kunnes kävin kuitenkin katsomassa, mitä siellä on. Olihan siellä jotain. Esmes pari ohjetta, joita en muista edes koskaan ennen nähneeni, joten ovat olleet siellä jo tovin :)

morso kirjoitti...

Jotkut langat selvästi on joku tietty asia, ja kun aikaa löytyy, tulee tehdyksi. Joskus suunnittelen jotain kuukausikaupalla, piirrän, mietin värit loppuun asti valmiiksi, tekniikat. Kun pitäis ruveta toteuttamaan, ei löytdy sitä tärkeintä lankaa tai jotain muuta, ja sitten huomaan, että homma oli niin loppuun suunniteltu, että se jää kokonaan tekemättä. Pitäis kyllä prtää ne muistikirjaan eikä töissä kokousten asialistojen taakse.

Nyt kyllä yksi "loppuun suunniteltu" on alkanut päässä elää, ehkä löytyi oikea pohjalanka (jos se suostuu huopumaan sopivalla tavalla). Siitä alkuperäisestä vähän eteenpäin kehitellen, kuvioita yksinkertaistaen voisi syntyä jotain. Usein innostun näkemistäni malleista, mutta en koskaan jaksa neuloa ohjeesta, joten ne myös yhtä usein jää tekmättä. ;)

Mari kirjoitti...

Mulla on koneella yksi tiedosto, josta pääsee suoraan työpöydän kuvakkeelta. Sinne kirjaan aina ylös, kun törmään neulemalliin, jonka voisin toteuttaa. Olen tehnyt listan eri lankamerkkien mukaan, tai no siinä taitaa olla vain Novitan langat, koska en juurikaan muita käytä, mutta listalle voi siis päästä joku sellainenkin malli, joka ei ole Novitan langalle, jos se vain vastaa tiheyttä. Sitten kun on X määrä jotain lankaa kaapissa, niin käyn vain katsomassa listastani mallin, johon se lanka riittää. Tosin nyt on sitten päästy jo siihen tilanteeseen, ettei lankaa minulla enää ole kuin n. 3,5 kg, joten pyrin kohta kääntämään tilanteen toisin päin, että ensin valkkaan mallin listasta ja sitten lähden ostamaan siihen sopivat langat. :) Kyllä minulla päässäkin pysyy aika hyvin ne suunnitelmat, toisin sanoen minun ei tarvitse kuin vilkaista jotain lankakerää, niin muistan, mitä olen siitä alunperin suunnitellut. Eikä välttämättä tarvitse edes vilkaista sitä lankaa, vaan pelkästään listaa lankavarastostani - sellainenkin minulla on olemassa ja lankamäärät muistissa gramman tarkkuudella - tai oikeastaan kun tuota lankaa on nyt enää noin vähän, niin muistan ulkoa, mitä minulla on ja mitä niistä aion tehdä. :) Joskus omien ajatusteni selkiyttämiseksi saatan kirjottaa ihan muistivihkoon lähitulevaisuuden käsityösuunnitelmani, sitä varten on olemassa sitten erillinen muistivihko. Niin, ja käsilaukussa minulla on lista neuleista, jotka haluaisin tehdä, mutta joihin ei ole vielä lankaa ostettuna. Listassa lukee siis neuleeseen tarvittava lanka ja väri ja määrä, paljonko tarvitaan. Kun osun vaikkapa hyvään lankatarjoukseen, voin kurkata listasta, paljonko otetaan, ettei tule hamstrattua ylimääräistä. :)

Katri kirjoitti...

Muistikirja voisi olla hyvä idea. Neulon sen verran vähän (kun ei ristipistoilta enempää aikaa jää :-), että johonkin ne ideat ja toiveet pitäisi kirjata. Lankoja on hankittu yhtä sun toista projektia varten, mutta en ole tainnut niiden mukaan saada edes laitettua mallia, jotta sitten myöhemmin muistaisin mihin tarkoitukseen langat olikaan hankittu...

Kiva kuulla että Indy voi paremmin. Eläinlasten sairastelu ottaa koville emännälläkin, kävin itsekin eilen hauvan kanssa lääkärillä. Ei mitään suurta, mutta ikävää pientä vaivaa kuitenkin.

Maartsi kirjoitti...

Välillä ahdistaa, kun on niin paljon ihania lankoja ja malleja, joihin haluaisi päästä käsiksi, mutta omatunto soimaa, jos ei entisiä saa valmiiksi. Käyn ajoittain läpi lankalaatikoita, neulekirjoja ja Ravelryn suosikkeja, niin palautuu mieleen, mitä onkaan suunnitelmissa.

Pikku Possu kirjoitti...

Olen jo vähän aikaa seurannut blogiasi, mutten ole tainnut aiemmin kommentoida.

Minulla on ideakirja, johon laitan ylös kaikki ideat oli ne sitten ompelua, neulontaa, virkkausta tai jotain muuta. Saatan piirtää pieniä kuvia selventämään ideaani, tai laittaa valmiiksi langan/kankaan muistiin mistä olen ajatellut idean toteuttaa. Tai sitten minulla ei vielä ole materiaalia ideaan, jolloin kirjoittelen vain ajatuksen muistiin.

Tuolta kirjaa sitten selailen ja nappaan toteutettavaksi idean joka sillä hetkellä innostaa eniten. En siis yritäkään tehdä niitä järjestyksessä, korkeintaan joskus valikoin vuodenaikaan sopivan työn jos tarvetta sellaiselle on. Kun idea on toteutettu, viivaan sen ylitse ja voin valita seuraavan työn.

Joskus kyllä päähän putkahtanut idea on niin innostava, ettei se ehdi sinne kirjaan asti vaan alan heti hommiin ja teen työn valmiiksi. Mutta jos tuollaista ideaa ei ole, selailen kirjaani. Tuossa kirjassa on jo aika monta sivua täynnä ideoita, kaikkia en varmaan koskaan toteuta, mutta tekemistä niissä riittää silti :D

Lisäksi laittelen kirjanmerkkeihin netistä kivoja sivuja muistiin, ja poistan niitä kun olen joko saanut niistä tulleet ideat toteutettua tai ideat muuten tallennettua kirjaan/koneelle. Pelkkiä kuvia joista saan jonkin idean tallennan myös koneelle omaan kansioonsa, jota voin myös selailla kun mietin mitä seuraavaksi tekisin :D

ellie kirjoitti...

Olen yrittänyt listata ravelryyn, laittaa ohjeita pinoon, laittaa lankoja esiin samalla tavalla kun sulla, mutta lopputuloksena on aina kiilauksia, ohituksia ja jonosta poistumisia.... Joten ei kai silla käuheesti väliä. :)

Maahiska kirjoitti...

Voi kiitos hienosta linkistä, Utuna on minulle aivan uusi tuttavuus!!! :)

juuli kirjoitti...

Minulla on aika monta eri paikkaa, on neulemuistio, johon piirrän ja kirjoitan neuleideoita (sekä valmistuneet neuleet kuukausittain listattuna ja grammat punnittuna).
Lisäksi on ravelryn jonot ja ladatut ohjeet sekä kirjanmerkit. Tietysti lehdet täynnä keltaisia post-it lappuja...
...ja aina kestää tosi kauan löytää joku kiva ja sopiva ohje niille langoille joita talossa jo on.
Löysin kommenteista muutaman kivan idean miten voin järkiperäistää omia ideajonojani.

Outi kirjoitti...

Ihania lankoja jonossa! Mä kirjaan sekalaiset muistiinpanot muistikirjaan, joka alkaa pursuilemaan lippuja ja lappuja joka välistä. Välillä käännän puhtaan sivun ja kirjoitan "viimeisimmän listan". Samaan muistikirjaan laitan keskeneräisiin töihin liittyvät muistiinpanot, kulutetut grammat/valmistuneet työt, ostoslistoja, tarvikelistoja, milloin mitäkin. Ravelryssä on jonossa ne muutamat, mitkä tulevat toteutettavaksi lyhyemmällä aikavälillä eli yritän pitää jonon kohtuu lyhyenä. Välillä kyllä karsin sitä ja suosikkilistaani, kun en vaan muista, että miksi ihmeessä joku juttu on päätynyt to-do-listalle:)

Pirjo kirjoitti...

En muista suunnitelmiani millään. paljon tulee mieleen ja paljon tehtävää, mutta sitten jokin kiilaa ehdottomasti kärkeen. Ei kai haittaa? Muistikirja - nyt olisi itseasiassa oikein nätti muistikirja, johon voisi ruveta merkkaamaan hienoja ohjeta...

Susu kirjoitti...

Mukavaa kuulla että Indy on jo tervehtymään päin!

Mulla on sekalaisia suunnitelmia pilvin pimein ja välillä yritän kehitellä jonkun muistiinpänosysteemin, mut ei ne koskaan toimi...

Päivikki kirjoitti...

Hyvä systeemi. Miekin olen miettinyt, miten toimia, mutten ole keksinyt mitään. Ohjefriikkinä uusia ohjeita tulee jatkuvasti kiilaamaan entisten ohi. Nyt yritän hillitä tätä tulvaa olemalla mahdollisimman vähän Räveltämössä.

Lähetä kommentti