23. toukokuuta 2010

Kansainvälistä

Suomi on kuulemma kaunis, ihana. Ihmiset ystävällisiä ja kielitaitoisia. Sää aivan mahtava (onko tämä tällainen helle normaalia?). Millaista talvisin on? Ruoka todella hyvää (mitään "pahaa" ei ole tullut vastaan). Kertakaikkiaan upea reissu.

Näin kommentoivat HZG-lehden lukijamatkalaiset. Hollantilaisia käsityöharrastajia lehden päätoimittajan kera. 25 innostunutta naista. Suurin osa puhui mainiosti englantia, joten vain hetkeä ennen Hilja-laivaan astumistamme minuun iskenyt paniikki ei päässyt valloilleen. Risteilimme ensin Päijänteellä (Heh, edellisen kerran olen ollut sisävesilaivalla risteilemässä 70-luvun lopussa!) ja tietysti neuloimme. Hollantilaisista kohtuullisen moni kävi kyselemässä, että miksi me kaikki neulomme pyöröillä? Useamman kerran illan aikana.

Päädyimme Savutuvan Apajalle, jossa innokas isäntä ja showmies esitteli paikkaa, kertoi vitsejä ja johdatti lopulta meidän perinteisen suomalaisen ruokapöydän ääreen. Upea paikka, juuri sopiva meille.


Illan mittaan valuimme ihanaan kesäaurinkoon pihamaalle. Neuloimme, juttelimme, nautimme. Otettiin paljon kuvia, pohdittiin niin käsityö- kuin luontosanojakin eri kielillä (rentukka on sitten kingcup ja marsh marigold). Suuri toive on, että voi kun joku käsityölehti tai matkatoimisto innostuisi järjestämään vastaavia matkoja myös suomalaisille harrastajille! Suomeen ja muualle maailmaan. Aivan varmasti löytyisi asiakkaita.

3 kommenttia:

Reetta kirjoitti...

Matka vaikutti mielenkiintoiselta, luin tuosta linkistäsi matkaohjelman läpi (loistavalla hollaninkielentaidollani :) ja se vaikutti oikein monipuoliselta. Mukavaa, että matkalaiset eivät pyörineet vain Helsinginseudulla vaan näkivät vähän laajemman kattauksen Suomea.

Anonyymi kirjoitti...

Moi

Kuule, surffaa Taitoloma Arja Koistinen (?), Siilinjärvi tai Kuuslahti tms. Arja taitaa olla nyt porukan kanssa Viipurissa pellavamatkalla. Hän on uskoakseni valmis monenlaiseen - en tiedä, eleleekö hän blogimaailmassa, mutta ainakin käsitöissä...

Mari

Lennu kirjoitti...

Oi että oli ihana kuulla tästä!! Just siivosin sähköpostejani tässä yhtenä päivänä ja mietin, että toteutuikohan tämä reissu! Vaihdoin pari sähköpostia toista vuotta sitten tuon samaisen päätoimittajan kanssa ja yritin ohjata yhteyksiin oikeiden ihmisten kanssa, kun alkoivat silloin suunnitella matkaa.

Minä en ole koskaan risteillyt Päijänteellä, vaikka olen joka ikinen kesä siellä mökkeillyt :) Aina on ollut haaveissa ja ehkä jonain päivänä :) Ihanalta kuulostaa tuo teidän risteily!

Lähetä kommentti