30. joulukuuta 2010

Jälleen

Jälleen on se aika vuodesta, että pitää miettiä mitä tuli tehtyä ja/tai mitä jäi tekemättä menneenä vuotena. Lupaukset tulevalle vuodelle eivät kuulu tapoihini, mutta nyt voisin luvata yrittää pitää parempaa huolta itsestäni ja opetella sen kuuluisan pienen sanan "ei".

1. Mitä sellaista teit vuonna 2010 mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?
Tein muita kuin neuleohjekäännöksiä (av- ja sarjakuva). Sain fibrolääkityksen. Ryhdyin opiskelijaksi työn ohessa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?
En koskaan lupaa mitään, joten en varmaankaan pitänyt. Ensi vuodelle se itsestä huolehtiminen. Ja kissaherroista.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Ei varsinaisesti läheinen, mutta pari työkaveria ja ystävää.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Kyllä. Mamma eli isänäiti.

5. Missä maissa kävit?
En missään!

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2011, jota puuttui vuodesta 2010?
Turvallinen, terve ja takuuvarma tulevaisuus. Eli töitä ilman huolia tulevaisuudesta ja terveyttä itselle ja kissaherroille.

7. Mitkä vuoden 2010 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?
11.2. Mamma kuoli. Syysloma - Indy leikattiin.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?
Selviytyminen vaikeista aallonpohjista, vaikka tarvitsin siihen paljon muiden apua. Toisaalta olen jotenkin ylpeä siitä, että uskalsin pyytää apua. Se ei ole koskaan ollut minulle helppoa.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?
Itku. Iloisin oma itteni on yhä kadoksissa jossain määrin.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?
Lihas- ja nivelkivut jaloissa ja käsissä. Jalan kipeytyminen kesällä niin, että käveleminen kävi mahdottomaksi.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Villat - lämmintä, pehmeää ja kaunista.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?
Kissojen ilman muuta!

13. Kenen käytös masensi?
Julkkisten. Mihin tämä maailma on menossa? Miksi tv:ssä ja lehdissä ihannoidaan ääliöitä, se on suurin sankari joka mokaa eniten? En ymmärrä. Kuka nostaisi ahkeruuden, opiskelun ilon kunniaan! Tämä on tismalleen sama vastaus kuin vuosi sitten, mutta ei mitään syytä vaihtaa.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Elämiseen, vaatteisiin, lankoihin, villoihin, kirjoihin, kissojen hemmottelemiseen.... Tämä on toissavuotinen vastaus, mutta eipä tartte muokata yhtään!

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?
Omista söpöliini karvamussukoista. Ja kehräämisestä. Ystävistä. Neule- ja kehruutapaamisista.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2010?
Ei varmaan mikään erityisesti.

17. Oletko
a) onnellisempi vai surullisempi?
Hetkittäin ihanan onnellinen ja huoleton - kissojen kanssa. Useimmiten huolestunut, stressaantunut ja väsynyt. Tiedä sitten onko se sama kuin surullinen.

b) laihempi vai lihavampi?
Ehkä himpun lihavampi.

c) rikkaampi vai köyhempi?
Samaa tasoa.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Käsitöitä. Lukemista. Liikuntaa. Remonttia. Oman itseni hemmottelemista.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Herkuttelua (olen varmaan Suomen mestari jäätelön ja suklaan syönnissä). Laiskottelua. Itkemistä. Kiukuttelua. Stressaamista. Turhien asioiden murehtimista.

20. Miten vietit joulun?
Kotona herrojen kanssa. Paitsi aattona kävin Hilma-kissan kotona kylässä.

21. Opitko jotain uutta?
Opiskeluissa olen oppinut vähemmän uutta kuin etukäteen kuvittelin. Ei johdu siitä, että olisin kaikkitietävä, vaan siitä, että homma on niin huonosti järjestetty.

22. Rakastuitko vuonna 2010?
Omiin rakkaisiin karvalapsiin kyllä yhä syvemmin, mutta ihmiseen, en.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?
Ei yhtään. Olen liian kiltti, tylsä ja vastuuntuntoinen...

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?
Top Gear. Brittidekkarit.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?
En.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Mikään ei erotu huikeasti. Donna Leonit aina.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Ei uusia löytöjä. Kuuntelen loppujen lopuksi todella vähän musiikkia. Hiljaisuus on nannaa työpäivän jälkeen.

28. Mitä halusit ja sait?
En tiedä. Olla kotona, mutten tarpeeksi. Lankaa ja villaa ;)

29. Mitä halusit muttet saanut?
Miehen, lottovoiton. Kaunis ja hoikka supertyylikäs älykäs keskustelija - uusi minä.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?
Leffateatterissa en käynyt kertaakaan ja kotona katsotuista mikään ei nyt juuri muistu mieleen.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?
40. Ystäviä kylässä.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?
Varma ja turvattu tulevaisuus. Edes vakivirka, joka minulla on, ei takaa mitään nykypäivänä. Onnellinen olotila.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2010?
Samanlainen kuin aina ennenkin: väriä, väriä, väriä, mutta kuitenkin jotenkin konservatiivinen. Runsaasti itseneulottua. Hameita ja villasukkia.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?
Ystävät, lukeminen, kehrääminen ja neulominen. Blogit ja räveltämö. Tietysti KISSAT!

35. Yleensä ottaen eniten ärsyttänyt asia?
Ihmiset, erityisesti kamala kiire. Oma saamattomuus. Töissä paperityöt, miljoona eri hanketta ja projektia (En enää edes erota niitä toisistaan. Esim. kun tulee spostissa kysely siihen ja siihen hankkeeseen osallistuneille, en muista olenko osallistunut.)

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?
Avioliittomyllerrykset.

37. Ketä ikävöit?
Sitä omaa prinssi uljas valkoista, jota ei siis ole näkynyt ;) Vakavammin puhuen joitakin kavereitani, jotka asuvat toisella puolella Suomea, ja näemme aivan liian harvoin. Ja tänä vuonna erityisesti Mammaa. Vieläkin on iso ikävä.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?
Heinäkuun lopun kehruumiitin ihmiset (osa uusia, osa ei) olivat ja ovat niin tärkeitä ja ihania!

23. joulukuuta 2010

Rentoudumme


Joulussa tärkeintä on olla vaan. Rentoutua, röhnöttää lämpimässä paikassa (kuvassa patterin päällä) nautiskellen seurasta ja ruuasta. Plussaa on, jos on kauniit maisemat, hyviä leffoja tai brittisarjoja telkkarissa tai nautinnollisia kirjoja luettavana. Ja kissoja rapsuteltavana.


Tällä säällä (-27 juuri nyt) maisemien ihastelu tapahtuu mieluiten ikkunan sisäpuolelta ja takkatulen loisteessa. Auto ynähtelee epäilyttävästi ja olen kiittänyt sitä ihanaa myyjää, joka joulukuun alkupuolella kauppasi minulle lammaskarvakengät. Tietysti talon vuoraaminen langalla ja villalla ei ole sekään pahitteeksi.


Tästä kuvasta taidan ensi vuonna teettää joulukortit. Likaisen ikkunan läpi, pitkällä putkella. Mutta tuo valo! Rentouttavaa joulua ystävät!

17. joulukuuta 2010

Kirjat

Ohjeet: Kopio tämä muistiinpanoihisi. Tägäytä muita kirjanörttejä, myös minut, jotta näen mitä olet vastannut. Lihavoi kirjat, jotka olet lukenut kokonaan; kursivoi kirjat, jotka olet aloittanut muttet ikina saanut päätökseen tai joista olet lukenut pätkiä. Luetuksi kirjaksi lasketaan myös, jos joku on lukenut kirjan sinulle.

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen

2. J.R.R.Tolkien - Taru sormusten herrasta

3. Väinö Linna - Tuntematon sotilas

4. Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä

5. Väinö Linna - Täällä pohjantähden alla 1-3

6. Agatha Cristie - Kymmenen pientä neekeripoikaa

7. Fjodor Dostojevski - Rikos ja rangaistus

8. Anne Frank - Nuoren tytön päiväkirja

9. Douglas Adams - Linnunradan käsikirja liftareille

10. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

11. Antoine de Saint-Exupéry - Pikku Prinssi

12. J.K. Rowling - Potter-sarja

13. Gabriel García Márquez - Sadan vuoden yksinäisyys

14. George Orwell - Vuonna 1984

15. Veikko Huovinen - Havukka-ahon ajattelija

16. Elias Lönnrot - Kalevala

17. Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo

18. Sofi Oksanen - Puhdistus

19. Astrid Lindgren - Peppi Pitkätossu

20. Mihail Bulgakov - Saatana saapuu Moskovaan

21. Richard Bach - Lokki Joonatan

22. Umberto Eco - Ruusun nimi

23. Tove Jansson - Muumipeikko ja pyrstötähti

24. J. & W. Grimm - Grimmin sadut I-III

25. Dan Brown - Da Vinci -koodi

26. Enid Blyton - Viisikko-sarja

27. Anna-Leena Härkönen - Häräntappoase

28. Ernest Hemingway - Vanhus ja meri

29. Goscinny - Uderzo - Asterix-sarja

30. John Irving - Garpin maailma

31. Louisa May Alcott - Pikku naisia

32. Victor Hugo - Kurjat

33. C.S. Lewis - Narnian tarinat

34. A.A. Milne - Nalle Puh

35. Henri Charrière - Vanki nimeltä Papillon

36. Alexandre Dumas - Kolme muskettisoturia

37. Emily Bronte - Humiseva harju

38. William Golding - Kärpästen herra

39. Juhani Aho - Rautatie

40. Leo Tolstoi - Anna Karenina

41. Frank McCourt - Seitsemännen portaan enkeli

42. Arthur C. Clarke - Avaruusseikkailu 2001

43. J.D. Salinger - Sieppari ruispellossa

44. Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani

45. Kurt Vonnegut - Teurastamo 5

46. Isaac Asimov - Säätiö

47. Aapeli - Pikku Pietarin piha

48. Leo Tolstoi - Sota ja rauha

49. Mauri Kunnas - Koiramäen talossa

50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää

51. Nikolai Gogol - Kuolleet sielut

52. Albert Camus - Sivullinen

53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu

54. Hergé - Tintti-sarja

55. Miquel Cervantes - Don Quijote

56. Eduard Uspenski - Fedja-setä, kissa ja koira

57. Mark Twain - Huckleberry Finnin seikkailut

58. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi

59. Herman Hesse - Lasihelmipeli

60. Günther Grass - Peltirumpu

61. Jostein Gaarder - Sofian maailma

62. Leon Uris - Exodus

63. Lucy M. Montgomery - Pieni runotyttö

64. Ilmari Kianto - Punainen viiva

65. Franz Kafka - Oikeusjuttu

66. Guareschi Giovanni - Isä Camillon kylä

67. Lewis Caroll - Liisan seikkailut ihmemaassa

68. John Steinbeck - Eedenistä itään

69. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie

70. Paulo Coelho - Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

71. Jules Verne - Maailman ympäri 80 päivässä

72. Risto Isomäki - Sarasvatin hiekkaa

73. Jaroslav Hasek - Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa

74. Giovanni Boccaccio - Decamerone

75. Oscar Wilde - Dorian Grayn muotokuva

76. Milan Kundera - Olemisen sietämätön keveys

77. Homeros - Odysseia

78. Peter Hoeg - Lumen taju

79. Arthur Conan Doyle - Baskervillen koira

80. William Shakespeare - Hamlet

81. Eino Leino - Helkavirsiä-sarja

82. Stieg Larsson - Miehet, jotka vihaavat naisia

83. Yrjö Kokko - Pessi ja Illusia

84. Thomas Harris - Uhrilampaat

85. Raymond Chandler - Syvä uni

86. Jean M. Untinen-Auel - Luolakarhun klaani

87. Deborah Spungen - Nancy

88. Stephen King - Hohto

89. Laura Ingalls Wilder - Pieni talo preerialla

90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat

91. Aino Suhola - Rakasta minut vahvaksi

92. Aleksandr Solzhenitsyn - Vankileirien saaristo

93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

94. Timo K. Mukka - Maa on syntinen laulu

95. Juha Vuorinen - Juoppohullun päiväkirja

96. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran

97. Veijo Meri - Manillaköysi

98. Maria Jotuni - Huojuva talo

99. Juha Itkonen - Anna minun rakastaa enemmän

100. Jan Guillou - Pahuus


Tästä puuttuu miun suosikkeja... Jos ajatellaan kotimaisia, niin Turms Kuolematon, Jotunin novellit, Minna Canth. Ulkomaisia ei kannata edes luetella, tulisi pitkä lista. Tai yksi on pakko mainita, Camus'n Rutto. Ja Robert Gravesin Minä, Claudius. Ja Canterburyn tarinat. Ja Shakespearelta mieluummin Kuningas Lear tai Othello. Ja ja ja ja... Kirjat ja lukeminen on miun elämäni suurin rakkaus (paitsi kissaherrat menevät edelle!), nyt on ollut niin väsy ja flunssan rippeiden riivaama, ettei ole muuta jaksanut tehdä kuin lukea. Ja roikkua Ravelryssä ;)

12. joulukuuta 2010

Valoa

-20 astetta. Keijupölyä.

Joku ei jaksanut raivata pihaa talvea varten, niinpä pihalla on runsaasti talventöröttäjiä. Toisaalta, ne ovat kyllä tosi kauniita.

Tällä viikolla se sama joku ei ole jaksanut tehdä yhtään mitään. Koko viikolla olen ollut töissä 5 tuntia - muun ajan olen uinaillut sohvalla untuvatäkin alla Pikin hellässä hoidossa. Ärtsy flunssa siis. Piki kurisee ja kurraa, käpertyy kainaloon tai polvitaipeeseen. Indy käy vaan tarkistamassa, että tippuuhan ruokaa säännöllisin väliajoin. Tai, no, kyllähän Indy nykyään jopa nukkuu öisin miun olkapään takana ja eilen illalla se tuli vapaaehtoisesti syliin.

Kaunista. Enää 1½ viikkoa ennen lomaa. Jospas silloin saisi vihdoinkin neulottuakin.

6. joulukuuta 2010

Kaksi

Ravelryssä tuli puhetta, että kaikille ei ole tuttu itsenäisyyspäivän kynttiläperinne. Kello kuudelta illalla ikkunalle laitetaan kaksi kynttilää. Meillä tehtiin aina lapsena niin. Nyt en voi...

No, ehkä kaksi karvaista korvaa. Ja kuistilla on kyllä kynttilät.

4. joulukuuta 2010

Pöh

Asiakaspalvelu on kumma juttu. Vaikea hallita hyvin. Ei saa tuppautua, eikä ängetä, mutta pitää kuitenkin olla tarjolla. Ei saa olla ylisiirappinen, vaan sopivan ystävällinen.

Tänään kävin shoppailemassa tuolla isossa kaupungissa. Moni muu oli saanut saman idean ja väkeä piisasi. Mutta silti törmäsin parissa kaupassa niin loistavaan palveluun, että pitää yrittää lähettää palautetta ja kehua. Ihan vain katselin ja kiertelin kenkäkaupoissa, ajatuksena tutkailla, mitä sitten alesta voisin yrittää metsästää. Mutta Jkylän Zatza (se uusi, Forumissa, vaikka vanhassakin olen saanut hienoa palvelua) on huippupaikka - eli talvikengät lähtivät mukaan. Kunnon nahkaa, kunnon lammasta vuori ja vielä hyvät kävellä.


Kuvasin, pitkästä aikaa. Ja huomasin, että sekä tänä vuonna että viime vuonna, marraskuu on mennyt ohi ilman luontokuvia, koneella ei ole marraskuu-nimistä luontokuvakansiota kumpanakaan vuonna. Tietysti se on valon kannalta hankala kuukausi, mutta myös töiden ja väsymyksen. Ihan taatusti vuoden pisin kuukausi sanoi kalenteri mitä tahansa. Tosin tänä vuonna se meni aika sutjakasti.

Voisko joku tulla tänne just nyt ja heti ja pamauttaa jollain (ei liian kovalla) minua päähän? Mietin työasioita lauantai-iltana!!! Nyt kone kiinni (toiveajattelua, addiktoinut Ravelryyn), ja kehräämään tai neulomaan.