13. tammikuuta 2012

Aurinkoa II

Aurinkoa ei viime päivinä ole pahemmin näkynyt taivaalla, päinvastoin. Lunta on tullut oikein antaumuksella, lumitöitäkin on saanut tehdä ihan niin paljon kuin on huvittanut. Toisaalta, kivaahan se on. Ei ole liian kylmä, ei mahdotonta tuulta (paitsi tänään) eikä edes älyttömän liukasta. Tykkään tällaisesta talvesta!

Kuitenkin, tarvitsen aurinkoa, valoa, väriä! Niinpä olikin ihan pakko ottaa käsittelyyn Aurinko-vyyhtini. Ihanaa pehmeää BFL-silkkiä Tuulian värjäämänä. Kehräsin sen aikoinani kolmisäikeiseksi Navajo- eli ketjukertauksella. Näin värit pysyivät suht selkeinä, eivätkä sekottuneet toisiinsa. Koskapa tänä nyt on liukuvärjättyä, en voinut kuvitellakaan mitään kovin monimutkaista pitsihuivia - kuvio menisi ihan hukkaan. Tietysti olisin taas ja jälleen kerran voinut tehdä Simplicitaksen, mutta ei, välillä jotain muuta. Selasin Ravelryä puoli ikuisuutta, mutta mikään ei tuntunut siltä oikealta. No, eihän se mitenkään neulojaa rajoita...


Pistin sitten posottaen ilman mitään ohjetta, vaan sen mukaan mitä nyt sattui päähän pälkähtämään - nimesinpä tämän sitten Flow-huiviksi. Mitään en kirjoittanut muistiin, joten voi olla mielenkiintoista pähkäillä mitä oikein teinkään. Ja pähkäillä pitää. Sillä kuten ylläolevasta kuvasta näkyy (huonosti tosin, klikkaa isommaksi), pystysuorien reikäjonojen molemmin puolin on minipalmikot. Noloa tunnustaa, mutten huomannut tätä neuloessani, vaan vasta pingotuksen jälkeen. Mutta ne näyttävät sen verran kivoilta, että nyt tekee mieli kehittää tätä ideaa eteenpäin.


Malli: Ei ole, omasta päästä vaan. Nimetty Flow-huiviksi.
Lanka: Itse kehrätty BFL-silkki, 138 grammaa.
Puikot: 3 mm - yllättävän pienet, jotenkin kuvittelin ottaneeni isommat.

Tykkään huivista kovasti! Eniten tykkään noista poltetun oranssista kohdista, hailakoimmat menevät kyllä siinä välissä ihan hyvin. Kiva efekti, että päättelykerrokselle sattui tummaa.

Kiitos edellisen postauksen runsaista ja ihanista kommenteista. Joo, villaa on paljon. Kyllä ne siitä joskus vielä langoiksi muuttuvat... Joskus. Ja ehkä osa valkoisista muuttaa väriä, mutta siihen tarvitsen jonkun paljon paremman värjärin apua. Lankavarastoani en tosiaankaan uskalla levitellä samalla tavalla. Noita villoja on viisi muovilaatikollista. Lankoja on kuusi samanalaista laatikkoa + kolme kapeaa ja yksi leveä sängynaluslaatikko ja lukuisia muovipussillisia siellä sun täällä...