On tähän pipoinhoon toinenkin syy. Koulussa neulottiin pipo neljännellä luokalla. Ensin joustinneulekaitale pään ympäri (vihreä), ja sitten sen reunasta poimittiin silmukat ja neulottiin päälaki (sininen). Lopuksi tupsu ja vuoritus (valkoisella flanellilla). Kun tuo pipo oli muuten valmis, mutta vuoria vailla, äiti kuoli. Muistan kun mentiin kappeliin katsomaan äitiä viimeisen kerran, halusin ehdottomasti laittaa tuon pipon päähäni ja näyttää sen äidille. Ja siitä alkoi pipoinhoni.
Nyt olen ehkä parantunut. Tai ainakin opettelen aktiivisesti käyttämään pipoja. Vieläkään en ole löytänyt sitä täydellistä mallia, joka pysyisi koko ajan nätisti päässä, nousematta takaraivolta. Paras on tällä hetkellä tämä muutama vuosi sitten neulottu baskeri. Se pysyy, varsinkin nutturan kanssa, hyvin päässä ja tykkään väreistä. Ja itse kehrätty ♥
Parantamisen suurimpia tohtoreita ovat olleet neulovat ihanat ystävät. He loihtivat toinen toistaan makeampia pipoja, joten pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Ja pipo kun on vielä niin mainio pieni projekti, joka kulkee nätisti mukana, johon voi upottaa jämälankoja, jossa voi testailla kaikenlaisia mallineuleita ja tekniikoita. Vähän niin kuin sukat. Tai lapaset. Joten:
Malli: Rikke
Lanka: Colinette Cadenza, väri Vatican Pie 160, kulunki 94 grammaa (Jämiä tästä.)
Puikot: 3½ ja 4½
Tämä on näistä kahdesta pienempi ja napakampi, mutta väri on vähän lälly, ei yhtään miun väri vaikka luonnossa onkin vähän tummempi.
Malli: Sama kuin edellä, eli Rikke.
Lanka: Noro Silk Garden, väri 228, kulunki 101 grammaa (Jämiä tästä, napsin punaiset välistä pois.)
Puikot: Samat kuin edellä.
Isompi ja vähän lörppö, värit oikeasti vähän tummemmat, valkoinen lumi häiritsi kuvausta. Itsensä kuvaaminen käsivaralla katsomatta kameraan on muutenkin aika mielenkiintoista.
10 kommenttia:
Täällä toinen, joka ei opi pipoihin. Joku tuommoinen lörppämalli voisi luontua meikäläisellekin - menee harkintaan. Noromyssysi on aika vetoava...
Ja täällä kolmas jolle pipot tuottavat päänvaivaa. Olen useamman vuoden pohtinut ja kehitellyt hyvää mallia, siis sellaista joka ei nousisi niskasta, mutta vielä se on toteuttamatta. Tämä Rikke vaikuttaa kyllä kivalta eli taidanpa kokeilla sitä.
Voi miten koskettava tarina sinivihreästä piposta.
Elin nuoruuteni siihen aikaan, kun pipon käyttäminen ei ollut coolia (joo, pipo päähän äidin käskystä ja kun ulos pääsin meni pipo taskuun). Ja olen nyttemmin kehittänyt ongelman kun tuntuu että mikään pipo ei ole hyvä. Etsintä jatkuu.
Ihanat pipat! Mulla on pipa melkein aina päässä :) Pitää tää malli pistää jonoon.
Koita laittaa pipo ensin ja sitten kaulahuivi niin, että pipan reuna jää huivin reunan alle. Huono selitys, mutta ymmärsit?
Hienot Riket! Mun suunnitelmissa on kutoa toinenkin, käsinkehrätystä, mutta ensin pitää kehrätä se lanka. Taidan olla kummajainen, mulla kun on melkein aina pipo päässä:)
Minäkin käytin lukiossa huivia mummotyylillä.;oD Ja muistan kun lapsena oli pitkä, paksu tukka, miten ne pipot nousi niskasta inhottavasti ylös..piti koko ajan painaa takaisin. Oikein ajatus puistattaa. Nyt kun on lyhyt tukka, pipot pysyy päässä. Vaikken mikään pipoihminen ole minäkään!
Päätä vaivaa mullakin pipo! Mä en taas tykkää lörpöstä kun en tykkää että pipon alle tai läpi tuulee, yleensähän sitä pidetään päässä silloin kun on tosi kylmä tai olen lenkillä talvella. Joten sen pitäis olla napakasti päätä myöten ja suojata korvia.
Mikään pipo ei ole päässäni kaunis, päässä vika, ei vaan käy, olen ihan urpon näköinen.
Mutta kiitos tästä postauksesta lähdin surffaamaan jollekin ystäväsi sivulle ja sieltä eteenpäin jne ja löysin yhden pipon mallin jonka voisin kokeilla tehdä, tosin sitten kun ymmärrän ohjeen :)
Terkkuja sulle!
Pirtsakat pipot kerrassaan :D
Kiva pipa tuo ylempi, kelpais mulle. Minäkin edelleen etsin sitä täydellistä päähinettä (mielellään itsetehtyä), tuntuu olevan graalinmaljamainen homma..
Lähetä kommentti