On tähän pipoinhoon toinenkin syy. Koulussa neulottiin pipo neljännellä luokalla. Ensin joustinneulekaitale pään ympäri (vihreä), ja sitten sen reunasta poimittiin silmukat ja neulottiin päälaki (sininen). Lopuksi tupsu ja vuoritus (valkoisella flanellilla). Kun tuo pipo oli muuten valmis, mutta vuoria vailla, äiti kuoli. Muistan kun mentiin kappeliin katsomaan äitiä viimeisen kerran, halusin ehdottomasti laittaa tuon pipon päähäni ja näyttää sen äidille. Ja siitä alkoi pipoinhoni.
Nyt olen ehkä parantunut. Tai ainakin opettelen aktiivisesti käyttämään pipoja. Vieläkään en ole löytänyt sitä täydellistä mallia, joka pysyisi koko ajan nätisti päässä, nousematta takaraivolta. Paras on tällä hetkellä tämä muutama vuosi sitten neulottu baskeri. Se pysyy, varsinkin nutturan kanssa, hyvin päässä ja tykkään väreistä. Ja itse kehrätty ♥
Parantamisen suurimpia tohtoreita ovat olleet neulovat ihanat ystävät. He loihtivat toinen toistaan makeampia pipoja, joten pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Ja pipo kun on vielä niin mainio pieni projekti, joka kulkee nätisti mukana, johon voi upottaa jämälankoja, jossa voi testailla kaikenlaisia mallineuleita ja tekniikoita. Vähän niin kuin sukat. Tai lapaset. Joten:
Malli: Rikke
Lanka: Colinette Cadenza, väri Vatican Pie 160, kulunki 94 grammaa (Jämiä tästä.)
Puikot: 3½ ja 4½
Tämä on näistä kahdesta pienempi ja napakampi, mutta väri on vähän lälly, ei yhtään miun väri vaikka luonnossa onkin vähän tummempi.
Malli: Sama kuin edellä, eli Rikke.
Lanka: Noro Silk Garden, väri 228, kulunki 101 grammaa (Jämiä tästä, napsin punaiset välistä pois.)
Puikot: Samat kuin edellä.
Isompi ja vähän lörppö, värit oikeasti vähän tummemmat, valkoinen lumi häiritsi kuvausta. Itsensä kuvaaminen käsivaralla katsomatta kameraan on muutenkin aika mielenkiintoista.
