29. joulukuuta 2007

Perus

Kiitos kauniista huivikommenteista. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä varmempi olen, että sopii ihmiselle jolle ajattelinkin, eli vien lahjaksi kunhan joskus tässä talven mittaan menen seuraavan kerran Mikkeliin. Pitsihuivien puikottelukatkos tuntuu nyt olevan menneen talven lumia (julmaa sanoa noin tänä "talvena"), ja hinku on tehdä lisää ja pian.

Ohje: Peruslapaset kiilalla (=ei ohjetta)
Lanka: Drops Silke-Alpaca (neljää väriä, kuvassa punainen on liian liekehtivä ja sininen oikeasti vähän tummempi, yhteensä 106 grammaa, langat ostettu Tampereen messuilta Tinttamarellin kojusta)
Puikot: 4 mm bambut


Lahjaksi 12.1. työkaverille. Mutta hirmuisesti tekisi kyllä mieli pitää itsellä, tämä on niiiiiin ihanan ylellistä lankaa. Alunperin oli tarkoitus koristella linnunsilmäpistoilla (kukkia), mutta nyt tuntuu, että eivät kaipaa mitään ylimääräistä.

Riiviöt (jotka, kuten kuvista huomaatte hoitivat tarkastajan tehtävänsä jälleen esimerkillisesti (ja ryöstivät myös Chibin lelukseen)) ovat tänään osallistuneet innolla lihapullien ja perunamuussin tekemiseen (istuivat tiskipöydällä tai hellan vieressä, Piki uitti perunakattilassa tassua (kunnes vesi oli liian kuumaa) ja Indy yritti (onnistumatta) ryöstää uunipelliltä lihapullataikinaa), päivänokosten ottamiseen ja pitkästä aikaa tiputtaneet verhonkin. Kyllä, A ja muutkin kommentoijat, elämä kissojen kanssa ei ole tylsää. En tiedä missä ne kaikki postikorttien kiltit, nukkuvat söpöilykissat ovat, eivät ainakaan meillä ;)Tai joskus, kuten just päivänokosilla. Eivät meidän katit ole koskaan olleet perinteisiä, meillä on minun eloni aikana ollut viisi kissaa ja kaikki yhtä riiviöitä. Yhden nimi oli Touho, ja jossain vaiheessa vannottiin, että seuraavan nimeksi tulee sitten Rauha...