Kameli

Eilisen Hesarissa yksi pieni uutinen ilahdutti. Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen oli laitettu oikeisiin töihin eli luomaan kamelin lantaa johtamaansa laitokseen Korkeasaareen. Tarhassa oli kameleille myös oma harja, johon kiehnata itseään näin tuskaisena karvanlähtöaikana. Ja Haatainen mietti heti:"Isoisoäitini taisi kehrätä rukilla lampaanvillaa. Saisikohan tästä jotain?"

Mullahan muuten ON kamelinkarvaa kehräystarkoitukseen. SPni eli AnneV lähetti sitä viime syksynä. Taivaallisen pehmeää ja niin suloista, etten uskalla kehrätä... hiplata vain. Itse keräsin kissavainaani Juulian karvoja monta vuotta talteen, Juulia oli norjalainen metsäkissa, erittäin karvainen. Mutta jossain lukuisista muutoista pussi katosi.

Olen siis ajatellut kehräämistä. Terassilla. Kissahäirikköryökäleet ikkunan takana poissa pienojen välistä. Olivat ryökäleet tänään minun töissä ollessani muistaneet vanhan leikin. Eteisessä takit ovat komerossa poissa silmistä. Komeron ovi auki (Pikin spesiaaliteetti), takki alas (juuri se jossa on kauluksessa oikeaa turkista) ja takin riepottelua ympäri huushollia kunnes turkis irtoaa (neppareilla kiinni).

Huolimatta eilisistä uhkauksista, en ole aloittanut uutta, vaan olen setvinyt keskeneräiset jotta tietäisin missä mennään. Huomenna jatkan Noroa, soitan ja hoitelen Mamman asioita (tarvittaessa riehun puhelinlankoja pitkin, jotta asiat hoituvat), vaihdatan renkaat, imuroin ja raivaan huushollin - taas. Haravoidakin voisi, mutta vasen kyynärpää vihoittelee eli en uskalla ärsyttää. Onneksi se ei vaivaannu neulomisesta.