Herra riiviöt viettivät minun Pariisin reissuni ajan Hilman kotona Isä-J:n, Äiti-J:n ja Pikku-J:n ilona. Meillä on erittäin toimiva kissojen hoitovaihtosysteemi. Pikkurontit eivät edes huutaneet autossa, mutta olivat perille päästessä ensin vähän säikkyjä, erityisesti Piki. Sohvan alle piiloon tuhatta ja sataa, mutta kyllä sieltä tultiin jo pois ennen kuin minä lähdin. Yö kotona ilman kissoja oli outo.
Herrat olivat kuulemma käyttäytyneet suht hyvin, mitä nyt vauhti kiihtyi ajan kuluessa eli paikan tullessa tutummaksi. Ainakin leluja riitti, Pikku-J on vasta 2v ja hänen lelunsa ovat kissoista äärimmäisen mielenkiintoisia. Toisin kuin kotona, verhot saivat olla rauhassa - Indy bongattiin verhoista roikkumasta vasta toiseksi viimeisenä aamuna.
Myös kukat saivat olla ihan ittekseen, paitsi yksi. Meidän tullessamme siirsimme ison viirivehkan lundian päälle katon rajaan parempaan talteen. Maanantaina töistä tullessa, Pikku-J:n kitistessä väsyneenä kainalossa talosta löytyi viirivehka lattialta (ruukku ehjä) ja multaa joka ikisestä huoneesta.... Ja Piki autuaana kellimässä selällään mullassa.... Isä-J päätteli, että katit (tai ainakin toinen) olivat kivunneet lundian (218 cm) päälle tietokoneen näytön kautta huoneen ikkunanurkassa. Sitten taiteilleet lundian päällä läpi kahden seinän viirivehkan luokse. Tai ainakin kukka pysyi ylhäällä sen jälkeen kun tämä tie tukittiin.
Hilma oli kuitenkin talon itsevaltias kuningatar. Kun Hilma ärähti, pojat seisoivat kiltisti asennossa. Indy oli se tunkeilevampi, jota piti kuulemma pari kertaa läväyttää kämmenellä (ööö, tassulla), mutta hellempi ja varovaisempi Piki pääsi useamman kerran (jopa todistajien läsnäollessa) nenuttelu-etäisyydelle. Mutta vanhempien sängylle ei herroilla ollut mitään asiaa Hilman ollessa sisällä.
Isä-J oli myös tutkaillut katteja tieteellisellä silmällä ja päätynyt seuraaviin päätelmiin:
-Piki on porukan aivot.
-Indy on porukan muskelit.
-Hilmalla on usein silmät sirrillään, mutta näillä kahdella on AINA silmät suurin piirtein teevadin kokoiset pyörylät. Miksiköhän?
-Indy syö koko ajan ja paljon.
-Näistä tulee jätöstä ihan älyttömät määrät.
-Näistä olisi tullut uskomattoman hyviä tutkimusmatkailijoita.
Kotona on nyt sitten jatkettu syliterapiaa - neulominen väsyneenä kaksi kissaa sylissä ei oikein onnistu. Yritetty kuitenkin on. On myös ulkoiltu joka päivä valjaissa. Piki huutaa jo aamupäivästä ulvomalla täysillä, että uuuuuuuulooooooooos! Ja kulkee metsässä tosi nätisti. Indy viihtyy paremmin sylissä, varsinkin aukeilla paikoilla, mutta kulkee myös ihan ok. Välillä vaan meinaa mennä hermo, kun kumpikin haluaa eri suuntaan. Ollaan nyt sitten opeteltu yksi pieni lenkki jota kuljetaan.
Eilen tavattiin ihan ekan kerran koira lähietäisyydeltä. Sellainen pieni ja sievä bichon frisée (tai jotain sinne päin). Koira ei edes haukahtanut kertaakaan ja omistaja piti sen nätisti kiinni hihnassa. Tosin omistaja olisi voinut ohittaa meidät vähän nopeammin, eikä jäädä ihailemaan ihania, pörröisiä kisuleita. Joo, Indy oli paniikissa, kaikki karvat pystyssä mun sylissä ja Piki kiipesi ihan yhtä karvat pystyssä ja häntä lamppuharjana lähimpään puuhun. Ja naapurin oksasilppurin ääni on kamalan pelottava.
Ja kotona kiivetään yhä verhoon (keittiön laskoskaihdin, siellä on Pikin mielestä koko ajan joitain lentäviä ja kiinni jahdattavia pikkuötököitä - pitää kehitellä uusi kiinnityssysteemi) ja syödään yhä kukat - sain kansalaisopiston ihanalta porukalta tuon alun kuvassa olevan kimpun. Kuljen koko ajan maljakko kädessä ja kun minä en ole vahtimassa, maljakko on oven takana työhuoneessa. Huoh.
Saako aloittaa viisi uutta työtä sillä verukkeella, että ensi viikolla on tiedossa ainakin kaksi kokousta ja KNV:n kevätnäytös, joissa voi ihan hyvin neuloa... Ja vanhat eivät huvita, en muista missä ne ovat menossa enkä jaksa tutkailla asiaa...
