10. elokuuta 2008

Piskuisia - Tiny

Kiitos ruusukuvakehuista. Kamera on Canon S5 IS ja tykkään siitä tosi paljon. Ruusu on itse itselleni toukokuussa ostamani äitienpäiväruusu. Tyrkkäsin pihamultaan kesäkuussa, kun kissat olivat syöneet sitä riittävästi ja se oli unohtunut terassille kuivumaan. Eka kuva on nyt mulla näytön taustakuvana.

Perjantai oli kaaosta. Suunnittelupäivä koulussa. Kaikki puhua pälättivät yhteen ääneen, kaikki kulkivat eessun taas koko ajan. Sain yhden sukan neulottua. Oli ihan maanantaiolo.

Eilen siivosin ja löhösin. Oli ihan sunnuntaiolo.

Nyt en enää tiedä mikä päivä on. Miljoona tekemätöntä ja unohdettua asiaa. Alpakkatakki ei huvita enää..... Tai siis haluaisin kyllä sen takin, mutta ei huvita neuloa uusiksi. Oikeasti tarvitsen (joo, ihan totta!) uusia sukkia. Ne viime kesäiset sammankonkoipisukat kuluivat puhki päkiöistä ja kantapäistä. Eli Fleece Artistin merino ei ole kestävä sukkalanka, vaikka äärimmäisen kaunista onkin.

Kun ei huvita, saa aikaan vain pientä. Erittäin hyvin marinoituneesta Bambinosta vastasyntyneen sukkia. 2,25 mm, yhteensä 37 g.

Tiny socks for newborn. 2.25 mm and all together 37 grams.

My second package to my spoilee hasn't yet arrived.... I'm getting anxious.... And I'm equally anxiously waiting for my own package. Dear SP, did it leave this week?

The school year started for the teachers on Friday. What a mess. Every body laughing and speaking loudly all the time. I've got million things I've forgotten to do.... I want to knit socks! I need socks! I had to throw one pair into the bin, they were worn through on the heels and on the balls of the feet. So, Fleece Artist Merino doesn't make durable socks even thought the yarn is really beautiful.