13. tammikuuta 2009

Kaunis

Kyllä ihminen voi olla onnellinen kummallisista asioista:
-Eilinen ruusu on yhä ehjä!
-Kotiin tullessa huushollissa lemusi kaamea kissanpaska - Jes! Kattien suolet toimivat.
-Kotiin tullessa ei löytynyt hiiren jäännöksiä/raatoa. Viime yönä kolmen jälkeen herrat, eritoten Indy, majoittuivat saunaan kytikselle. Minä en ole kuullut yhtään rapinan ripinää, mutta katzit vissiin ovat, kun seiniä tuijotellaan niin antaumuksella ja keskittyneesti.
-Vaikka olen väsy, en ole älyttömän stressaantunut ja maassa tänään.
-Neulomus näyttää ihanalta ja istuu täydellisesti - toistaiseksi.
-Fazerilla on uusia, pieniä suklaapatukoita (pitkiä ja kapeita verrattuna normipatukoihin), tummaa en maistanut, mutta valkosuklaamansikka ja maitosuklaapistaasi ovat taivaallisia!
-Sain paketin postissa (tai oikeastaan kaksi, mutta toista pitää ensin lukea kunnolla):

Niin kaunis ja herkkä. Alla on pieni laatikko, jossa pari eri osastoa. Tarkoitettu varmaan ompelutarvikkeille, mutta minä ajattelin laajentaa nappivarastoani tähän. Kuvattu omituisesta kulmasta, jotta mikään valo/varjo ei osuisi. Tuossa pinnalla on nimittäin lasikansi.

Paketissa oli mukana myös minipalapeli (45 palaa tms), jonka tein heti kirjan päällä sohvalla. Indy malttoi hetkeksi jättää saunan rauhaan ja kurkki sohvan selkänojalta erittäin kiinnostuneena mitä oikein tein. Piki yritti ryöstää paloja. Eli en ehkä vieläkään uskalla rakennella mitään isompaa palapeliä, vaikka mieli kyllä tekisi.... 

Töissä oli.... vauhdikasta. Meidän noin 45 hengen opeporukasta 9 (jos oikein laskin) oli sairaana.... Erittäin sitkeää ja helposti takaisin tulevaa flunssaa. Myös peruskoululaiset olivat laonneet urakalla. Lukiolaiset ovat toistaiseksi pystyssä.