Parempi. Ehdottomasti parempi.
Illalla käytiin siis Mäntässä päivystävällä. Jotenkin en ihan luota siihen lekuriin, koska käski päivällä puhelimessa antaa tunnin välein 10ml parafiiniöljyä. Viiden kerran jälkeen kissaparka tuntui jo hölskyvän niin pahasti, etten enää raatsinut, vaan soitin kaverilleni, joka on toisella puolella Suomea eläinlääkärinä. Käski soittaa Jkylän päivystykseen (niillä on röntgen). Soitin ja siellä hieman huonosti suomea puhuva mies oli sitä mieltä, että jos parafiini ei tähän mennessä ole auttanut, kyse on varmaankin gastriitista eli vatsatulehduksesta. Niinpä siis sittenkin Mänttään. Ja tunnustelemalla ei lyötynyt vierasesinettä, joten sai antibioottipiikin ja vatsaa rauhoittavan piikin ja reseptin mukaan. Näytti eläinlääkärin mielestä kyllä suht virkeältä! Mutta sehän ei tunne näitä riiviöitä kotioloissa....
Indy näytti tykkäävän matkustamisesta villaviltin sisällä isossa kopassa lämpimässä autossa - ei huutanut yhtään. Entinen kissa nimittäin huuti aina jellonasti. No, iltakymmeneltä alkoi vihdoin öljyä tihkua perästä ja hetken päästä kelpasi vesi ja pari namuraksua. Kahden jälkeen kelpasi ruoka ja taas vettä (älyttömästi vettä). Ja nyt se on syönyt ihan kuin se yrittäisi ottaa kiinni menettettyjä ruokailuja ;) Laatikkoon oli yöllä ilmestynyt kaamea lammikko öljyä (näköjään pelletti ei ime öljyä) ja pikkuruisia kivikovia papanoita (tutkin ne, ei vierasesinettä - tosin pitää tutkia vielä parit seuraavatkin papanat, viimeksi outo esine tuli vasta seuraavassa satsissa). Katti on vieläkin hieman vaisu (ei innostu, vaikka Piki syöksyy ja yrittää parhaansa mukaan houkutella mukaan leikkiin) ja liikkuu varovaisesti, mutta katse on ihan eri tavalla kirkas ja seuraa minun tekemisiäni huomattavasti innokkaammin. Kynsiä on jo jopa teroiteltu huvipuistoon ja kissatv:tä seurailtu. Nukkuu koko ajan vain pitkulaisena, ei kerällä (joka on Indyn normaaliolomuoto), joten massu on varmasti arka. Sai äsken ensimmäisen annoksen antibioottia ja oli nähtävästi harvinaisen pahan makuista. Olen onnellinen ja toiveikas!
Juttelin Mamman hoitajan kanssa. Tod. näk. sairaala, vieras paikka aiheuttaa jonkin verran sekavuutta ja kyllähän se infarkti ja vieraiden ihmisten (ambulanssiporukka) tuleminen avaimella sisään omaan kotiin olivat varmasti pelottava kokemus. Minusta tuntuu myös, että minun silloin soittaessani ja säikähtäessäni, Mamma oli itse varmaan jossain tajunnan rajamailla, ajatukset harhailivat ja nyt hän kuvittelee, että kaikki ne hänen ajatuksensa olivatkin totta. No, olen vannotuttanut hoitajaa huolehtimaan, että Mamman kotiutuessa kotihoito on paikalla. Minä menen kunhan jaksan, nyt on oma jaksaminen aika lujilla. Veljeni ei nähtävästi ole soittanut sairaalaan - minä sain tekstiviestin jossa hän kyseli Mamman vointia.
Neulonut en ole yhtään. Ajatellut kyllä ja todennut tarvitsevani vielä yhdet puserolangat... Väri mietinnässä. Jotain ihan pikkuista on tekeillä kyllä. Kun kaikki muutkin...
