Tarkkailua

Ensimmäinen testiversio niskan takaisesta palmikkopaneelista neulottu - 3,5 cm liian lyhyt. Tämä oli siis ohjeen mukainen, nyt pitää mallailla ja laskea, montako kerrosta enemmän teen alkuun. Eikä niitä kaavioita tarvitse mitenkään kääntää ylösalaisin! Teen vaan vasemmasta oikean ja päinvastoin. Palmikkokuvio on kiva, ei liian monimutkainen, vaan jotenkin kivan looginen ja selkeä, mutta tuo kuitenkin takkiin pientä jippoa. Hiha-aukot ovat sovittaessa liian isot, mutten kuitenkaan pura vielä olkasuiruja, koska ne ovat juuri tuota - suirut. Kunhan saan paneelin kiinnitettyä, luultavasti suirut venyvät vähemmän pituutta. Jos hiha-aukot yhä edelleen silloin ovat liian isot, siihenkin on suunnitelma.

Tämmöinen laskeminen, pohtiminen ja testailu on ihan kivaa kun on aikaa ja rauhaa. Eikä sitä itse miettimistä ole liikaa, vaan suurimman osan ohjeesta saa posottaa ihan suoraa menoa. Nostan kyllä hattua ja korkealle ohjeiden suunnittelijoille - minusta ei siihen olisi.


Viime yönäkin heräsin. Tai oikeastaan en ollut edes kerennyt nukahtaa kunnolla, kun kissalauma aloitti sähinän ja murinan. Valot päälle, tarkkailua. Ensin, hätäpäissä vilkaistuna näytti siltä kuin Indy ja Hilma tappelisivat. Mutta ei. Nehän vaan leikki. Hilma menee jonkin kulman taakse (piano, sänky) piiloon. Vilkuilee hiukan salaa. Häntä vispaa. Indy on kauempana, alkaa pikku hiljaa hiipiä lähemmäksi, kurkkaa kulman taakse. Kumpikin tuijottaa ja odottaa. Jommalta kummalta pettää pinna ja hyökkäys alkaa. Jokaikinen kerta kuitenkin Indy on se joka vetää karkuun ja Hilma tulee perässä. Koskaan ei painita, vain juostaan ja ehkä nostetaan tassua uhkaavasti. Koko ajan Hilma murisee ja välillä jopa sähähtää. Ja taas sama uudestaan. Monta kertaa. Päivällä kans. Yöllä piti lopulta sulkea Hilma toiseen huoneeseen jotta sain nukkumisrauhan.

Piki? Istuu jossain turvallisella näköalapaikalla (esim. pianon päällä, eteisen puolella, minun päälläni) ja seuraa silmä kovana. Päivällä Piki jo pari kertaa naukui innokkaasti mukana ja ehkä kerran (tai kaksi) uskalsi itsekin matkia Indyä vaanimisessa.

Pitkään tarkkailin ennen kuin uskoin, että tosiaankin on kyse leikistä. Hilmahan ei ole koskaan aikaisemmin vieraillessaan leikkinyt poikien kanssa tai edes itsekseen. Onkohan siihen iskenyt maaliskuu hieman etuajassa  vai onko poikien lapsekkuus vihdoinkin tarttunut? Ja Hilma todellakin murisee paljon, sähähteleekin aina välillä. Mutta toisaalta herrat saavat kyllä käydä nenuttelemassa välillä ihan ilman mitään ääniefektejä. 

Hain kaupasta Pikille nautaa, Hilmakin tykkäsi. Indy ei suostunut syömään edes Hilman kupista. Ei, vaikka yleensä kaikki kelpaa, tai oikeastaan maistuu miljoona kertaa paremmalta Hilman kupista. Jopa Hilman hiekkalaatikko on niin paljon hienompi kuin kumpikaan omista.