Jokin aika sitten tein sen kuvaa-kotoasi-löytyvät-kissa-esineet-meemin. Siitä unohtui vaikka mitä, pikkuhiljaa olen huomannut. Tässä yksi ihanuus. Ja Indy. Sen tekee hirmuisesti mieli ulos, mutta kun on minun mielestäni liian kylmä.
Tuleekohan minusta vanhana semmoinen kiukkuinen valittajaämmä? Isäni oli semmoinen. Tai ei ämmä, mutta äijä. Huomaan iän lisääntyessä ärsyyntyväni ja suuttuvani entistä nopeammin ja voimakkaammin asiasta kuin asiasta. Huomaan myös antavani palautetta huonosti toimivista palveluista tai väärin ilmaistuista asioista tai virheistä (esim. tämän aamun Hesarissa: Bon apetit!!?!?) vähän turhankin helposti. EN halua muuttua kiukkupussiksi. Mutta ehkä siitä ei tuttujen kanssa ole pelkoa.
Eilen kävin kampaajalla. Jo 10 vuoden ajan ihana luottokampaajani. Mutta vaikka laitettiin tismalleen sama väri kuin viimeiset neljä vuotta ainakin, se tarttui päähäni ihan ihmeellisesti. Päälaki on kyllä oranssinpunainen, mutta latvat ovat ruskeat? No, ensi viikolla menen uudestaan ilmaiseen korjaukseen. Enkä vaihda kampaajaa.
Edit: kirjoitusvirheitä. Ja jatkoa. Siis kampaajalleni en osaa suuttua - ihana ihminen ja loistava kampaaja. Jotenkin suorastaan tunnen syyllisyyttä siitä, että hän joutuu tekemään värin uudestaan.
Riiviöt saivat postipaketin - ihan oman! Tuli pari peltohiirtä - on vain kahdenlaisia tekoturkishiiriä, jotka kelpaavat: sellaisia viidakkokankaisia ja näitä. Ja nämä jopa kestävät yllättävän kauan. Tuli myös se kuuluisa Furminator. Indy ei yleensäkään tykkää harjaamisesta, mutta nyt piti juosta noiden hiirien perässä... Ja Piki puolestaan rakastaa yli kaiken harjaamista, mutta kun se harja pitää saada myös syödä. Joten kun harjaan Indyä, Piki tunkeutuu väliin ja mistään ei tule mitään. Mutta kyllä niistä silti karvaa, varsinkin sitä villavaa aluskarvaa tuntuu lähtevän ihan kiitettävästi.
