Yksisäikeisenä se tuntui vain entistä enemmän peikkomaiselta. Syvemmin salaperäiseltä, kertakaikkiaan halattavalta ja niin minulta. Hei, kuka väittää aina inhoavansa liilaa?
Kerratessa kaksisäikeiseksi, langan luonne muuttui täysin. Se tuntuikin yhtäkkiä levottomalta, mutta vaan ei salaperäiseltä. Jotenkin sekavalta ja harmitti ihanien värien katoaminen. Nimikin laimeni marjametsäksi. Ei siellä mitään petoja ole.
Onneksi lopullinen muoto, neulottu pinta pelasti kaiken! Jotenkin värit taas asettuivat nätisti. Ei tietoakaan länteistä tai perfektionismista. Kummallista kyllä, näissä sukissa ei haittaa piiruakaan, etteivät raidat satu kohdalleen. Taas tuli peikkomaisuus mieleen, mutta vielä vahvemmin näen (ja suorastaan haistan ja maistan) mustikan. Siis mustikan sisuksen, sellaisen violetin melkein. Siksi nimikin muuttui mustikkametsäksi. Olkoon se lopullinen. 73 grammaa, 2,5 mm.
Herrat kiittävät lakananvaihtokommenteista. Tuollasta se on joka kerta. Hervotonta ja aivotonta ravaamista, taistelua (Piki aina siellä lakanan sisässä). Jok'ikisessä lakanassa tässä huushollissa on reikiä...
Tänään ulkoillessa iso läski tuttavamme herra Varis oli ilmestynyt jälleen niemennokkaan vakikoivuunsa. Ja ei Indy. Et sinä saa sitä varista kiinni kiipeämällä 20 metrin päässä olevaan kuuseen. Ja ei, ette te sitä saa kiinni myöskään hiipimällä hiiren hiljaa, matalana maata myöten koivun juurelle. Ja ei, tuijotuskaan ei saa sitä varista putoamaan teidän jalkoihinne. Mutta kyllä, kun varis lentää pois, osaatte hienosti näytellä, ettei teitä kiinnostanutkaan pätkän vertaa...
