Uudet oppilaat ovat ihania! Seiskat on niin pieniä ja söpöjä. Osa ujoja, osa tervehtii jo kaupassakin, vaikka minulla ei ole hajuakaan keitä he ovat... Lukion ykkösistä osa on "kasvanut aikuiseksi" - he eivät enää tunne minua, koska minä opetin heitä peruskoulussa. Tosin kyllä he vielä törmäävät minuun... Lippissota on alkanut ja tupakoitsijat etsivät uusia piilopaikoja. Business as usual.
Uuden siiven myötä meillä on ihan liikaa ulko-ovia. Valvonta on hankalaa, sisävalvojia onneksi lisättiin. Uusi siipi on ihanan puhdas ja jotenkin raikas - käytävät eivät ole vain tylsän valkoisia, vaan seiniltä löytyy punaista ja vihreää. Luokissa on mielettömän isot ikkunat ja musiikkiluokka on kuin kappeli. Piha vaan on vielä yhtä kivilouhosta...
Olen yrittänyt tutkailla kansalaisopiston tarjontaa. Ihania käsityökursseja (mm. nypläystä, kudontaa, kierrätystä) mutta ne kaikkein mielenkiintoisimmat ryhmät ovat joko aamupäivällä tai perjantai-iltana. Eli ei onnaa. Kehruukurssia ei ole, mutta kyllähän tämä näyttää itseopiskelemallakin sujuvan.
Haaveilen. Jonain kauniina päivänä haluan päästä suureen maailmaan jollekin neule- tai kehräysaiheiselle kurssille. Tapaamaan maailman muita neulojia, näkemään uusia materiaaleja ja metodeja. Kokemaan jotain, mitä työkaverit eivät tosiaankaan ymmärrä. Neulehörhöin kaverini ei enää ole meillä, joten välillä on vähän yksinäinen olo.
