Ensin katteja pelotti aivan älyttömästi. Toisella vieraalla on hieman huono kuulo, joten hän myös puhuu kohtuullisen kovalla äänellä. Kumpikaan vieraista ei todellakaan ole mitenkään hiljainen... Joten meteliä, puhetta, naurua, tavaroiden purkua, huushollin katsastusta. Kissoista ei näkynyt karvaakaan. Puolen tunnin sisään Indy tuli tutkailemaan. Pikillä meni huomattavasti kauemmin. Ekan yön kumpikin nukkui miun kyljessä.
Lauantaina kävimme Tuurissa ostamassa kaikkea epämääräistä - sain uuden lompakon, edellinen palvelikin uskollisesti 15 vuotta. Ja illalla katit vapautuivat. Pikikin tajusi, että nyt sillä on höyhenhuiskun heiluttajia monta, koko ajan! Yöllä ne aloittivat miun vieressä, mutta aamuyöstä miut hyljättiin ;) Aamulla uskalsi jo vetää rallia ja hiukan painiakin vieraille malliksi. Pitää pyytää useammin vieraita, jotta herrat tottuisivat.
Vaikka vieraat olivat parhaita mahdollisia kavereita, semmoisia, joitten takia ei tosiaankaan tarvitse jännittää tai näytellä, vaan saa ihan vapaasti löhötä sohvalla sukkiksissa ja kehrätä, niin silti olen nyt ihan poikki. Olen ottanut kolmet päiväunet ja vieläkin tuntuu, että voisin nukkua suoraan huomisaamuun...
Toinen vieraista ei ole käsityöihminen, toinen on koruntekijä ja hän oli ottanut NEULEEN mukaan! Ei se kyllä edistynyt yhtään, mutta lämmitti sydäntä ;) Hän oli myös ihanan kiinnostunut Wollmeise-hyllystäni (olkkarissa paraatipaikalla) ja kehräämisestä. Kiva kertoa ihmiselle, jonka tietää ihan oikeasti kuuntelevan.
