26. maaliskuuta 2010

Lähtö

Pakkaaminen on...
...raivostuttavaa, koska tavarat eivät koskaan ole siellä missä kuvittelen. Ne eivät kertakaikkiaan suostu löytymään.
...vaikeaa, koska kissaherrat tietävät, että jotain on tekeillä. Indy makaa koko ajan tavaroiden päällä mahdollisimman leveänä ja painavana. Piki kiertää kahdeksikkoa miun jaloissa tai jos minä kävelen, se kävelee pohkeeseeni nojaten. En voi siis liikkua.
...karmeaa, koska mukaan tulee puoli omaisuutta.
...ihanaa, koska tietää, että nyt, vihdoinkin se on täällä!!!


En ymmärrä miten selviän työpäivästä. Miten saan ajatukset pysymään töissä. Haluaisin lähteä matkaan heti! Paitsi, että muruja tulee kamala ikävä. Viime yönäkin heräsin kamalan monta kertaa (ensin en edes meinannut saada unta), tunsin Pikin nukkumassa kainalossani tai oikean käden päällä ja ajattelin, että parina seuraavana herra ei olekaan tuossa.

Minne? No, tietysti Neuleretriitti kakkoseen! Päivölässä taas tavataan, osa tuttuja, osa uusia tuttuja. Työkaverit jo nauroivat mulle, että hullu! 46 käsitöihin hurahtanutta naista kälättää koko viikonlopun yhteen ääneen...