6. maaliskuuta 2010

Muru

Maalaistyttö isossa kaupungissa :) Eilen, minä, jo varhaiskeski-ikäinen täti, ajokortti vuodesta -88, selvisin hengissä ja ihan ehjänä ja ilman yhtään tööttäystä tai keskisormen vilautusta Helsingin keskustasta omalla autolla. Kuin voi hassu ihminen olla niin ylpeä ja iloinen ;) Enkä eksynyt, enkä aiheuttanut kolhuja kenellekään.

Eli messureissulla olen. Eilen saatiin iso ja kaunis osasto pystyyn. Tervetuloa kaikki vanhat ja uudet tutut tänään Wanhaan Satamaan osastolle A20 - TitiTyy! Illalla käytiin syömässä ja sitten kerkesi vielä hitusen shoppailemaan. Hain Akateemisesta englannin ja ranskan kielisiä romskuja - ihan liian monta. Milloinkahan nekin ehtii lukemaan... Mutta kun se kauppa saa miut aina ihan sekaisin. Ja karvaisille piti hakea tuliaisia.

Illalla hotellissa oli vakaa aikomus neuloa, mutta eihän sitä mitään ehtinyt kun piti lukea kaikki Räveltämön viestit. Eikä sitten enää jaksanut.


Vanha kuva Piki-murusesta. Eilen aamulla vein herrat hoitoon. Tapansa mukaan Indy oli heti kuin kotonaan, kulki jaloissa kahdeksikkoa ja härnäsi Hilma-rouvaa. Piki uskaltautui kopasta ulos, ryömi sohvan alle, tuijotteli sieltä silmät tarjottimen kokoisena. Sitten se teki jotain, mitä herra maailman suurin arkajalka ei ole koskaan ennen tehnyt. Minä ja hoitopaikan perhe (isä, äiti ja 4v ja 1v) juteltiin eteisessä, tein lähtöä. Piki tuli matalakävelyä Isännän jalkojen välistä (niin läheltä!) miun luokse, katsoi silmiin ja sanoi huikean kissanpentumaisella aralla, mutta kovalla äänellä "MIU! Älä jätä minua!". Sydän nyrjähti.

6 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Oikein ihanaa messuilua sinulle.

kaisa kirjoitti...

Olispa kiva päästä joskus sinne messuilemaan. On vaan turhan pitkä matka, eikä messut ole koskaan silloin kun itse olen siellä päin.

morso kirjoitti...

Messujen kunniaksi pyyhällän tänää Lahteen. Ja huomisellekin on valitettavasti ohjelmaa.

On noi herrat niin ihania. Oikeita sydämenmurskaajia ihan näin bittimaailmassakin. ;)

Lilli kirjoitti...

Onnittelut Helsingin keskustan läpi ajosta! Itselläni on samanlainen kokemus 30 vuoden takaa kun kävin kerran viikossa kurssilla yhden kevättalven ja meno sattui aina vielä ruuhka-aikaan. Onnittelin myös aina itseäni kun selviydyin kotiin ilman kommelluksia. Sitä täytyy vain uskaltaa.
Mukavaa messuilua!

Kangaskasa kirjoitti...

Oi tuota suloista Pikiä!
Mukavaa messuilua!

Susu kirjoitti...

Syrän nyrjähti täälläkin kun luin Pikistä. On ne vaan NIIN suloisia.
Kivaa messuilua sulle!

Lähetä kommentti