13. kesäkuuta 2010

Mietin

Viime päivinä olen taas vaihteeksi tuntenut itseni vanhaksi. Ja ihan tahtomattani tirkistelijäksi.

Ennen vanhaan, kun minä olin nuori (=kultaisella 80-luvulla), seurustelu oli ihan erilaista. Ei ollut kännyköitä eikä tietokoneita (paitsi sitten loppupuolella) eikä nettiä. Kun tapaaminen sovittiin, sinne kanssa mentiin. Ja toinen teki oharit, sai raivota niin paljon kuin halusi, mutta ei se toinen sitä välittömästi tiennyt. Sovittiin moneltako soitetaan - lankapuhelimella - ja kotona sitten vein lankapuhelimen mukanani eteisestä omaan huoneeseeni (onneksi oli pitkä johto), jotta sai edes jonkinmoista puherauhaa. Ja voi luoja jos joku sukulainen tai iskän työkaveri sattui soittamaan juuri sovittuun aikaan...

Nykyään konstit on monet. Jos toinen ei vastaa kännyyn, voi laittaa viestin FB:ssä. Tai Mesessä. Ja kun minä puhun 90-luvun alun kokemuksella irkistä, nuoret tuijottavat äimistyneenä "ootko siä Irc-galleriassa???". No en tosiaankaan, vaan mulle irc on jotain ihan muuta. Selitä sitä sitten. Mutta revenons à nos moutons, eli periaatteessa toisen tavoittaa aina, mistä tahansa. Luulisi siis asioiden olevan hyvin.


Ennen vanhaan siis seurustelu oli kuitenkin jotenkin yksityisasia. Nykyään tuntuu, että kaikki asiat huudellaan julkisiksi vähintäänkin FB:ssä. Olen seurannut, kieltämättä hieman uteliaana, nuoren parin seurustelua sitäkin kautta. Kaikki huudetaan julki, riidat, sopimiset, kaikki. Ja se kielenkäyttö. Ennen vanhaan taidettiin kiroilla vähemmän. Tai se ei ollut sallittua kuin aikuisille eikä heillekään kaikkialla. Tai ehkä kirosanat määriteltiin eri tavoin. En ainakaan muista, että kukaan ikäisistäni (yläkoulu) tytöistä olisi käyttänyt noin solkenaan tuollaista kieltä. Jotenkin tuntuu pahalta, että nuoret ja kauniit käyttävät niin rumaa kieltä. Yhtä pahalta se tosin minun korvissani kuulostaa, vaikka puhuja olisi vanha ja ruma ;) Mietityttää silti. Saavatko he käännettyä tämä kirosanatyylin "pois päältä" tarvittaessa?

Filosofointi sikseen (sille vaan on tänä viikonloppuna ollut aikaa). Pikillä on uusi tavoite. Eteisen pöydältä voi hypätä roikkumaan eteisen kaappien yläreunaan ja toivoa, että jotenkin taianomaisesti yläkaappi aukeaisi ja se pääsisi livahtamaan sisään. Ja että siellä olisi lelupiilo. Emäntä toivoo, että se lopettaa moisen harrastamisen ennen kuin kaappien ovet vaihdetaan jossain tulevassa remontissa.