Nautin työstäni, mutta inhoan kiirettä ja pitkiä päiviä.
Rakastan kieliä, mutta en vaan tule toimeen prepositioiden kanssa.
Mister kattien kiiltävät turkit ovat ihania, mutta miun mustat pellavacaprit ei tykkää kissankarvoista.
Tykkään opiskella, mutten voi sietää huonosti järjestettyä koulutusta.
Laitan teetä varmaan kymmenen kertaa päivässä, mutta unohdan juoda niistä 9 mukillista.
Haluaisin tehdä vaikka mitä, mutta aika ei riitä.
Neulominenkin taas huvittaisi, mutta sillekään ei vaan ole aikaa (ei, tunneilla ei voi töissä neuloa, mulla on silloin muuta tekemistä). Kehrännyt sentään olen joka ilta pienen hetken.
Haluaisin lukea vinon pinon romskuja, mutta nukahdan iltaisin alta aikayksikön.
Päässä pyörii yhä edelleen ne parit hanskamallit ja yksi pitsihuivi, mutta ei ole aikaa testata, toimisivatko ideat.
Herra Piki on liki hyljännyt minut. Se tulee iltaisin sanomaan hyvää yötä, kiehnää ja kurraa ja vaatii hellyyttä. Mutta kun nukahdan, se häipyy. Tänä aamuna näin mihin. Indyn viekkuun työhuoneen pöydälle viltin päälle. Höh.Toisaalta, Indy on muuttunut. Se kerjää myös hellyyttä, antautuu rapsutuksille ja jopa pyytää harjaamista! Mutta siitä lähteekin taas aika paljon karvaa. Se jopa nykyisin kehrää rapsutettaessa. Ehkä Piki (alias hurrurautomaatti) on opettanut sitä.
Luvattua videota Indystä ja uudehkosta lempilelusta ei voida toteuttaa ennen kuin lelu on käynyt korjauskirurgisessa operaatiossa.
