Jännittää

Tämä viikko meni paljon nopeammin kuin viime viikko. Silti liian hitaasti. Tänään oli ensimmäinen päivä kun en nukkunut päiväunia töitten jälkeen - ehkä minä taas totun töissä käymiseen. Enimmäkseen se on oikein kivaa, mitä nyt paperityöt ja muutama hankala ja inhottava asia kiusaavat. Joskus huvittaakin. Joskus ihan opehuoneen kesken, joskus oppilaiden toimesta. Lukiolaisen paperista löytyi tällä viikolla tämmöinen lauseen loppu: "...he/she can sit in the same". Täh? Uudemman kerran täh? Sitten välähti. "...hän voi samaistua". Sama + istua = samaistua tod. näk. Google translatorin mielestä ;)

Ensi yöksi on luvattu sadetta. Kuulostelen koko ajan milloin, oi milloin. Kaipaan sadetta. Kaipaan sen tuomaa mielenrauhaa. Jotenkin olen aina rauhallisempi, tyynempi sateella kuin auringossa. Paitsi ehkä marraskuun pimeydessä kun valon pilkahduksesta ei ole toivoakaan. Mutta silloinkin odotan lunta, en aurinkoa niinkään.


Tämä herra rakastaa aurinkoa ja lämpöä. Viime aikoina yöt on nukuttu tiiviisti emännän kainalossa ja peiton alla. Päivät ovat menneet riehakkaasti - eilen laitoin puhtaat matot lattialle (kesäisin meillä ei ole mattoja - perinne lapsuudesta), ja herroilla on riittänyt leikkimistä ja ruttaamista ja vauhtia. Ne matot vaan on niin jänniä.


Ensi viikolla pääsen pitkästä aikaa itse opiskelijan asemaan. Odotan jo innolla. Ostin uusia lyijykyniäkin. Pelkään pahoin olevani kovin kriittinen opiskelija. En tykkää tyhjäkäynnistä (palkattomalla virkavapaalla), en tykkää odottelusta tai hidastelusta (luonteeltani turhan sukkela), haluan kysyä kaikesta (pohjattoman utelias), pelkään ajautuvani porukan kanaemoksi (20 vuotta muita vanhempi - tosin kaikkia en nähnyt haastattelussa) ja taatusti neulon koko ajan (se ehkä pitää minua vähän hiljaisempana ja rauhallisempana). Eli olen ihan niin kuin omat oppilaani ;) Jännittää.