Piki on pienestä pitäen aina silloin tällöin katsonut telkkaria, erityisesti luonto-ohjelmia, mutta Indy ei ollut ennen joululomaa koskaan kiinnittänyt ko. vehkeeseen minkäänlaista huomiota. Mutta joululomalla jotain tapahtui. En tajua mitä, mutta jotain "drastic".
Herra rakastui telkkariin. Erityisesti tietenkin David Attenborough'oon ja muihin luonto-ohjelmiin, mutta pahimmassa tekemisen puutteessa myös lasten piirretyt ja jopa ohjelmien lopputekstit käyvät. Piirretyissä suosikkeja ovat ne joissa räiskitään eniten. (Karvalapsiinsa totaalisen hurahtanut emäntä tietysti tilasi mussukalle ihan oman Attenborough-DVD:n myöhästyneeksi joululahjaksi.)
Oravia pitää käydä jahtaamassa myös telkkarin takana. Jääkarhuja pitää ehdottomasti läiskiä ja läimiä - milloinkahan telkkarin pinta menee rikki tai koko rotisko tippuu alas? Välillä olo on jo niin tuskainen herralla, että pitää mäykyä kiukustuneena. Jos ohjelma ei ole ihan priimaa, sitä voi katsella sohvalta miun vierestä tai jopa sohvan käsinojalta. Ja telkkarin ohi tassutellessa pitää erittäin usein pysähtyä hetkeksi, istahtaaa pyrstölle ja toljottaa, onko ruudussa jotain mielenkiintoista. Jos ei, matka jatkuu taas Indyn tyyliin vauhdilla.
Herra Mahtitassu. Indy-pindy. Möhkö. Viiksivallu. Hurmuri-kurmuri. Isomaha. Kurraaja.
