12. maaliskuuta 2011

Kiitos

Kiitos kaikille kauniista kommenteista! En loukkaantunut tai suuttunut anonyymin kommentista - se lähinnä hämmensi ja ihmetytti, koska en ymmärtänyt sen syytä. Mutta itse asiassa hän teki minulle palveluksen. Olen puhunut (lörppö kun olen) asioista kyllä aina, mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun oikeasti kirjoitin siitä. Se teki hyvää. Ja toivottavasti, kuten kommenteissa sanottiin, tästä oli apua vastaavaan tilanteeseen joutuneille/joutuville.

Viikko on ollut yhtä haipakaa taas vaihteeksi. Tekemättömiä töitä on ihan liikaa, mutta olen onnistunut nitistämään vähän sieltä ja vähän tuolta aikaa neulomiseen. Niinpä toivottavasti saan kohta jotain isoa valmiiksi. Ainakin ensi viikon kokouksiin pitää kehitellä uusi neule mukaan.

Talviurheilupäivä oli ja meni hirmuisessa tuulessa. Ylppärit alkavat ensi viikolla. Japani järkyttää.

Netkissa muisti meitä:



Tunnustuksen ohjeet: Jaa tunnustus viidelle blogille ja vastaa viiteen kysymykseen.

1. Koska aloitit blogin?
Tämän blogin 3.3.2008, edellinen oli Vuodatuksen puolella ja se alkoi 7.11.2005. (Ihan karmeita kuvia tuolla vanhassa! Jotain olen vissiin vähän oppinut sentään.)

2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?
Käsitöitä (lähinnä neulomista ja kehräämistä), kissoja, työelämää, luontoa, kuvaamista, kaikenlaista tavallista elämää.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erilaisen muihin blogeihin nähden?
Herrat tietenkin! Ja onhan se miun näköinen.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Löysin blogit tuolloin 2005 marraskuun ihan alussa ja hurahdin heti täysillä. Totta kai omakin piti saada!

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Toivoisin olevani ahkerampi kirjoittaja, niin kuin silloin ennen.