19. maaliskuuta 2011

Terapiaa

Kiitos kommenteistanne! Liuhu on ollut päällä tällä viikolla melkein joka päivä, ja rakastan sitä! Jäi viime kirjoitukseen kertomatta pari seikkaa. Ensinnäkin, nautin neuloessa tosi paljon tavasta, miten Liuhun helman ja hihojen levennykset on integroitu lehtikuvioon. Jotenkin se vaan tuntui tosi hienolta.

Toisekseen, se oli nopea neuloa! Hihojen erotteleminen oli ensimmäinen vaihe, jossa tuntui, että jee, tähän on kohta valmis! Toisen kerran kun hihat olivat valmiit. Helma tosin sitten kesti vähän kauemmin ja lopussa se painoi aika paljon. Painaminen ei haitannut yhtään neulomista, koska neuloin pyöröillä ja työ lepäsi sylissä. Mutta työtä ei oikein voinut ottaa enää mukaan matkaneuleeksi.

Niinpä tarvitsin toisen reissuneuleen. Sukat! Mulla on krooninen kenkäsukkapula. En mielelläni käytä ns. tavallisisa nilkkasukkia, vaan ainoastaan itse neulottuja villasukkia. Sukkien pitää siis mahtua kaikkiin tavallisiin kenkiin ja istua jalkaan kuin hansikas villasukka. Nämä istuvat. Täydellisesti.


Tiedän, että osa neulojista ei pidä Noron epätasaisuudesta. Minä taas rakastan sitä. Se on rouheaa, jotenkin luonnollista, elämän makuista. Ja nuo värit!


Malli: perinteinen, ranskalaisella kantapäällä. 60 s
Lanka: Noro Kureyon sukka (kulutus? Vaaka odottaa yhä liimaamista, nyt on sentään jo liima ostettu.)
Puikot: 2 mm


Näitä pitäisi tehdä paljon lisää, sillä kyllä mulla sukat kuluvatkin. En parsi. Heitän surutta pois. Sittenhän saa neuloa uusia ;) Onneksi lankaa piisaa.