17. toukokuuta 2011

Luen

Ihana ukkosmyrsky posautti tv-antennin, joten nyt on aikaa lukea ja puhua/kirjoittaa lukemisesta. Kanavat nimeltä Liv ja Voice näkyvät, mutta niistä en pahemmin välitä. Kirjoista sen sijaan olen välittänyt koko ikäni. Olen suhteellisen kaikkiruokainen lukemisieni suhteen, mutta tietysti löytyy suosikkeja ja inhokkeja.

En pidä kirjoista, joissa minun lukijana pitää pelätä suhteettomasti, siksi Stephen King on ollut hyllyllä jo 20 vuotta. Hänen kirjansa aiheuttivat minulle aikoinaan painajaisia. En myöskään pitänyt tämän takia Sofi Oksasen Puhdistuksesta, vaikka se olikin äärimmäisen hyvin kirjoitettu kirja ja piti siksi minut otteessaan tiukasti loppuun asti - mutta en nauttinut siitä. Toisaalta en pidä lässyttävistä, huonosti käännetyistä, paikallaan junnaavista, tylsistä, ja vaikka mistä kirjoista. Useimmiten onneksi tietää jo takakannen luettuaan, että tämä kannattaa/ei kannata lukea. Mutta hutejakin sattuu.

Mistä sitten tykkään? Fantasiasta (eli aikuisten saduista?), yli kaiken. Mutta jotenkin semmoisesta lapsellisesta fantasiasta, eli ei mistään seksillä ylimaustetusta roiskinnasta, vaan positiivisesta "hyvä voittaa pahan" -fantasiasta. Kunnon seikkailuista, hitunen romantiikkaa auttaa aina asiaa. Dekkareista, mieluiten vanhan tyylisistä, perinteisistä. Myös historialliset romskut ovat parhaimmillaan mahtavia. Jostain kumman syystä tähän aikaan vuodesta (= koulun päättyessä) pitää aina, jok'ikinen vuosi, lukea Robert Gravesin Minä, Claudius.

Tässä, Indyn esittelemänä minulle ihan uusi kirjallisuuden laji: manga. Tiesin entuudestaan, että se on japanilaista sarjakuvaa, luetaan kirjan takaa aloittaen. Kuvittelin (väärästi) sen olevan vain semmoisia tietyn tyyppisiä lapsi/nuorihahmoja seikkailemassa pahaa vastaan. Näköjään päähenkilönä voi hyvin olla kissakin! Chi on pieni kissanpentu, joka löytää kodin, seikkailee ihmisten maailmassa (niin kuin kaikki enemmän tai vähemmän pöhelöt kotikissat tekevät). Tämä Konami Kanatan sarja on nähtävästi maailmalla kovin suosittu - nyt siis suomeksi ensimmäisen kerran. Tammi on julkaissut nämä kaksi ensimmäistä osaa ns. kioskipokkareina. Kirjojen paperista tulee heti nostalgisesti mieleen Akkarit (joita en ole lukenut varmaan 15 vuoteen) ja turvallinen lapsuus.

Kissahahmo on suloinen, tekstiä vähän - voisin kuvitella lukemaan oppineiden pikkuneitien tykkäävän kovasti näistä hellyttävistä ja herttaisista seikkailuista. Minua - aikuista ja kielenopettajaa - häiritsi kissan lässytys, mutta sekin oli kyllä selitetty kirjan takana (tai siis edessä). Mutta kokonaisuutena kivoja!

Toinen uutuus, jonka olen nyt viime aikoina lukenut, on Donna Leonin uusin dekkari Drawing Conclusions. Ei vielä suomennettu, ilmestyi vasta huhtikuussa englanniksi. Donna Leonhan kirjoittaa Venetsiasta ja siellä elävästä komisario Brunettista. Kirjoittaa englanniksi, loistavasti. En halua lukea suomennoksia, koska nautin näiden kielestä niin paljon. Brunetti-tarinoita on viime vuosina ilmestynyt yksi per vuosi - olenkin miettinyt, onko tahti liian kova? Laatu on ehkä hiukan kärsinyt... Tarinoilla menee aina puoli kirjaa päästä itse tarinan ytimeen, ja niiden loput ovat viime vuosina ärsyttäneet miua. Miksi? Juonipaljastus: loput ovat liian avoimia! Kuitenkin kieli on nautinto, elämän kuvaus ja pohdinta toinen suuri nautinto, ja ruokapuoli vielä kolmas. Ei voi mitään - yksi ehdottomasti suurimmista kirjailijasuosikeistani.

Ei lukemista: Indy huijasi onnistuneesti minua tänään. Tuli töistä kotiin kesken ukkosmyrskyn. Indy oli sängyn alla piilossa, tuli esille, mutta vaikutti apaattiselta, kyhjötti eteisessä miun hupparin päällä. Annoin herkkuja, kaivoin jopa karvapallolelun esille. Söi ja leikki, mutta jotenkin vähän vaisunoloinen. Menin päiväunille, herätessäni ukkonen oli häipynyt ja Indy normaali riehuva itsensä. Se taitaa pelätä ukkosta!