Talvi tulee. Joka vuosi. Niinpä järkevän ihmisen tulee varautua. Olen tällä viikolla siivonnut etupihalta puoliksi mädänneet kasvit pois. Takapihalla kasvit olivat paremmassa kunnossa, joten sieltä on viety vasta puolet. Terassin kalusteet on roudattu varastoon. Olen setvinyt mistä saisin takkapuita (ystävä auttaa!). Olen ostanut syyskengät (ihkut punaiset!).
Ja tietenkin olen neulonut lämmintä. Viime kevään retriitissä ostin Äiti-Puffalta ihanaa Pupu-puffaa. Tätä herkku on tarjolla Tamperen messuilla noin kuukauden päästä. Siellä on muitakin suomalaisia indie-värjäreitä, esim. Louhittaren Luola ja Hopeasäie. Siis, Pupu-puffaa (väri hymypupu), 40 % angoraa, 40 % merinoa ja 20 % nylonia. Nylon-vahvistuksesta huolimatta en millään raaskinut tuhlata tätä lankaa villasukkiin, vaan halusin jotain, jossa lämpö ja pehmeys tuntuvat suloisesti
.
Kauluri. Minulle ongelmallinen vaatekappale. Toisaalta ihanteellinen, koska inhoan syvästi kaulaan jostain pujahtavaa kylmää viimaa. Toisaalta, oksennusrefleksi on lähellä. Eli kaulurin pitää olla hiukan löysä - mutta ei kuitenkaan liikaa. Ei liian paksu ja ehdottomasti pehmeä. Tässä käytin vanhaa perinteistä sukkien mallineuletta ja tämä painaa vain 28 grammaa. Puikot? Muistaakseni 3,5 mm.
Hansikkaat. Rakastan aivan älyttömästi käsin kudottuja hansikkaita! Tietysti näissä pitäisi olla myös jokin ihana pitsikuvio selkämyksessä, mutta minulla on nyt menossa ilmiselvästi sileää ja selkeää, ilman krumeluuria kausi (toisaalta, viime postauksen glitter puhuu kovasti tätä vastaan...). Niiiiiiiin lämpimät ja suloiset - tahdon lisää näitä! Lankaa meni vain 35 grammaa eli periaatteessa tuosta vyyhdistä saisi vielä toiset... Ainakin tätä lankaa pitää saada lisää! Puikot 2,25 mm.






4 kommenttia:
iik miten ihanat, ei noista luonnon pupuista ulkoa varmaa noin lämmintä saisi. tosin ne pitäis ensin saada kiinnikin, taitaa olla paree kun vain vie kauroja niille ja tyytyy ihaileen. Mutta tuo pupu-puffa vaikuttaa tosi kiinnostavalta. Voiskos lopuista ajatella pipon tai baskerin tapaista? eikä noi hanskat miusta mitään pitsiä vaadi, ihanan yllelisen noinkin.
Onpa pirteän herkullisen väriset asusteet. :)
Kauluri näyttää mielenkiintoiselta. Kivasti erilaiselta. Siitä tuli mieleen yhdet pitsisukat, joiden mallin näin blogissasi vuosia, vuosia sitten. :)
Ihanan värisiä! Keltainen on hiipinyt minunkin vaatekaappiini vaivihkaa.
Ihan hirmu hyvä väri!
Lähetä kommentti