Joulu oli rauhallinen, mitä nyt Indy ja vieraileva tähti Hilma välillä ajoivat toisiaan takaa. Hilma on kuitenkin aina Queen ja sängyn valtiatar. Indy vain palvoo syvästi. Katsottiin Pride and Prejudice -maraton, Downton Abbeyn eka kausi ja vähän muutakin. Jopa neuloinkin - tuloksen näette heti kun päättely- ja pingotuskeiju suostuvat vierailemaan.
Sitten pojat menivät hoitoon. Hilma oli hieman katkera kun juuri pääsi oman kodin rauhaan, niin heti seuraavana päivänä NE tulivat häiriköimään. Minä lähdin Helsinkiin tapaamaan kavereita. Ja bongattavaksi. Junassa ensin sellaisen ravintolakärryn emäntä tokaisi, että sinä olet kyllä tuttu naama, keuruulainen, eikö? No joo... Olen vissiin opettanut hänenkin poikaansa. Olin sitä ennen räveltänyt iPadilla ja neulonut. Saatuani emännältä kaakaomukin nenän eteen (hieman Lempäälän jälkeen) jatkoin räveltämistä, ja mitä ihmettä? Ravelryssä (siis se räveltämö) Darsi ihmetteli kuka kaheli neuloo junassa ja räveltää, kuka se on? Voi kun hän olisi neulonut myös! Silloin olisin tajunnut kysyä kuka sinä olet?
Seuraavana päivänä Narikkatorilla Zilja bongasi minut jo piiiitkästä matkasta. Ja hetkeä myöhemmin, ollessani Tean kyydissä ja kun pysähdyttiin liikennevaloissa, minä vuorostani bongasin yhden (nykyisen) oppilaani. Olimme matkalla Villavyyhtiin - siellä olikin sitten enemmän ihania, rakkaita kavereita! Nyt minäkin olen nähnyt Suomen ainoan lankakaupan, jossa on rukkihuone. Ajatelkaa mikä ihana sana: rukkihuone. Sana täynnä zeniä, pehmeää villaa, värejä ja ystäviä ♥
Sieltä jatkoimme porukalla Selloon neulemiittiin. Lisää ihania ihmisiä. Tapasin vihdoinkin ihan livenä mm. Makepeacen - tätä oli odotettu! Olin vain niin väsy, etten jaksanut kierrellä ihmisten luona jututtamassa, harmittaa näin jälkikäteen. Mutta matkustaminen on rankkaa, vaikka saakin nautiskella mahtavista hotelliaamiaisista. Nukuttikin ihan hyvin, mitä nyt hotellin edessä skeittailleet pikkupojat häiritsivät ekana iltana unen saantia.
Kävin myös veljeni ja hänen vaimonsa uudessa kodissa. Se on remontoitu viimeisen päälle (paitsi ei kylppäriä) - mustavalkoiseksi. Voi että meitä nauratti veljen kanssa! Meille on geenit jaettu tasan tarkkaan puoliksi: veljelle ne mustavalkoiset (tai vaan mustat) ja minulle värit ;)
Kotiin oli kyllä silti ihana tulla! Karvalapsia oli ikävä, ja niilläkin vissiin minua, koska Piki ei ole paljoa sylistä liikahtanut ja Indykin (joka ei tosiaankaan ole sylikissa) on tänään käynyt kahdesti jo sylissä. Viime yönä ne nukkuivat vuorotellen kainalossa.
Tuossa alemmassa kuvassa olen epätoivoisesti yrittänyt kuvata itseään pesevää kissaa. Mahdoton tehtävä!
