Neulomisinto on ollut koko syksyn enemmän tai vähemmän kateissa. Mikään ei ole huvittanut eikä kiinnostanut, ei langat eikä mallit. Ehkä se johtui osaksi ajan puutteesta, jatkuvasta kiireestä ja väsymyksestä, koska nyt, lomalla, on taas neulotuttanut ihan mukavasti.
Villatakkikin on työn alla, mutta se tuntuu edistyvän niiiiiin hitaasti, joten joulupäivänä vaihdoin tähän vähän sutjakkaampaan työhön.
Malli: Coquille, tosin muokattuna rajoitettuun langanmäärään (eli paljon pienempi kuin tuo ohjeen pieni). Tämä täytynee toteuttaa piakkoin myös ihan normikokoisena (nyt tästä tuli enemmänkin kaulahuivikokoinen, haluaisin ihan kunnon kolmiohuivin). Tykkäsin.
Lanka: Artesano Hummingbird, 100 % alpakka. Ihanan pehmeää ja ah niin ihanan oranssista (eihän kukaan huomaa, että miun oranssi kausi jatkuu yhä?). Kulunki 134 grammaa. Väri Quail.
Puikot: 4,5 mm
Oli muuten harvinaisen hankala huivi pingottaa. En oikein tiennyt miten nuo lyhennetyillä kerroksilla neulotut kohdat olisi pitänyt saada mallailtua, jotta ne aukeaisivat nätisti. Loppujen lopuksi tuossa kärjen kohdalla laitoin niitä päällekkäin, kunhan vaan olivat leveänä. Kissa-avustajat tykkäävät huivin lämpimyydestä ja tykkäsivät tapansa mukaan myös pingottamisesta (Piki ryöstää nuppikset).
Ihanan lämmin ihoa vasten, väri sopii loistavasti talvitakkieni kanssa yhteen. Tätä lankaa miulla on toinenkin vyyhti, mutta tummanpuna-vihervä-sävyisenä (on siis 150 gramman vyyhdeissä).






9 kommenttia:
Kaunis! Ja just olis minunkin värinen!
Neuleinnon lopahtaminen oli minullakin syksyn aikana, nyt on taas tullut vähän innostuttua!
Todella kaunis, pitää laittaa tämä(kin) malli muistiin, mulla saattas olla jemmassa WM:a tähän projektiin.
Kaunis malli ja ihana väri ja mukava huivi.
Oi, onpa yksinkertaisen kaunis!
Aivan ihana!
Huivissa on kiva idea! :)
Hurjan kaunis! Itse olen nyt jostain syystä juuri nyt tykästynyt kaulahuiveihin, pieniin ja simppeleihin, mutta joiden mallissa on kuitenkin joku Juttu. Tässä on. Kliksuttelenpa tämän(kin) itselleni jonoon!
Aivan mahtava vinkki. Mulla on lankakätköissä vyyhti Hummingbirdiä ja olen miettinyt pääni puhki, mitä siitä voisi tehdä. Huivi näyttää ihanan lämpimältä ja kuohkealta.
Hurmaava huivi, kauniin lämpimät sävyt!
Lähetä kommentti