Ensin käsityöt. Mammalla oli käytössä minun joululahjaksi tekemät alpakkahanskat! Aina on jotenkin yhtä ilahduttavaa, että ihmiset käyttävät oikeasti minun tekeleitäni. Kyselin Mammalta jo etukäteen puhelimessa, että tarvitsisiko hänen käydä jossain kaupassa tms. kun minulla kerran on auto. Ei kuulemma tarvitse. Mutta kun menin, oli suunnitelma selvä. Mamma halusi ehdottomasti Marimekkoon hakemaan minulle ja veljen vaimolle pöytäliinakankaat joululahjaksi. Kävimme, sekä minulla että myyjällä oli hauskaa kun Mamma oli niin tohkeissaan ja topakkana. Lupasin ommella pöytäliinat.
Korunappiin ehdin, ei ollut ohutta pitsihuivilankaa, paitsi mohairia. Mutta tarkemmin ajatellen, omasta varastosta löytyy. Suomalaisessa ei oltu kuultukaan Punoksista, ehkäpä ehdin joskus Jkylään käyttämään jouluisen lahjakorttini. Kenkäveroon en jaksanut mennä. Jotain tarttui kuitenkin matkan varrelta mukaan
Alla se pöytäliinakangas, sukkalankaa (tiedän, sanon aina inhoavani pätkärääkättyjä ja sitten kuitenkin sorrun niihin) ja lehti. Tuo kannen malli näytti kivalle ja mukana oli irtolehtinen jossa on ystävänpäivähuivin ohje - se näyttää ehdottomasti toteuttettavalta.Muuta.Sairaalassa ja sen jälkeen mielessä on pyörinyt lähinnä yksi ajatus. Viimeksi, jouluna isän puheesta sai vielä joten kuten selvää ajoittan. Nyt ei, silkkaa vokaaliörinää, melkein koko ajan. Sanotaan, että kuulo on viimeinen aisti joka häviää. Hän siis varmaan itse kuulee oman örinänsä. Entä tajunta? Viimeksi ajatus kulki kirkkaasti. Jos se vieläkin kulkee (mistä sen tietää kulkeeko vai ei?), mitä hän ajattelee omasta örinästään, tilastaan, Mamman puheista siinä sängyn vierellä? Mamma ei näitä miettinyt (hyvä niin), mutta pohti siinä sängyn vierellä, että ei taida toipua, kauankohan kestää. Mitähän isä siis ajatteli (mahdollisesti) näistä puheista, joita minä yritin vähän estellä.... Onneksi on taatusti kiireinen työviikko edessä.
