5. kesäkuuta 2008

Siispä

1. Tarvitaan nimi. Jotain keskiaikaista, linnanneitoja ja urheita ritareita. Ainakin niihin tämä sopisi minun mielessäni.


2. Herrat Indy the Tarzan ja Piki the Batman täyttävät sunnuntaina (oletettavasti, no joskus tässä kuitenkin) vuoden.

3. Mamma on kotona ja voi suht hyvin. Mitä nyt pää on kuin tuuliviiri. Tiistaina puhelimessa:"En huoli mittään ateriapalvelua, EN!" Keskiviikkona kotiutettiin ja hoitaja soittaessaan:"Niin, tehän järjestätte sen ateriapalvelun, hän kertoi näin." Torstaina kotona puhelimessa:"En huoli, niin pahhaa ruokaa pienissä purkissa ja kallista!"Tänään puhelimessa:"No, toivat sitä ruokaa ja sovin, että maanantaisin ja keskiviikkoisin." Ota siitä sitten selvä.

4. Loma tuntuu melkein lomalta. Lukujärjestyksistä huolimatta.

5. Te olette olleet koko talven aivan ihania ystäviä, tukijoita. Kiitos.

Siispä on aika lahjoa teitä. Yksi perinteinen lankapalkinto nimen keksijälle ja toinen arvotaan. Arvonta sulkeutuu kun minusta siltä tuntuu. Olkaa hyvät!