3. kesäkuuta 2008

Vaihdokki

Pieni potilas auringossa. Pieni - kissanviikset, paino lääkärissä mitattuna 4,6 kg.

Indy kävi tänään siis poistattamassa yhden sitkeän maitokulmahampaan. Pelotti kauheasti. Kotiin tullessa Piki ei sitten mitenkään voinut käsittää mitä oli tapahtunut. Piki kävi monta kertaa nuuskimassa nukkuvaa Indyä ja varsinkin päätä nuuskittuaan (kunnioittavan välimatkan päästä) peruutti kiivaasti ja maukui kummastuneesti. Ja ihmetteli, ei osannut nukkua vaan piti vahtia. Kun Indy sitten alkoi enemmän heräilemään, Piki seurasi kuin hai laivaa, vahti ja kyttäsi. Ja murisi ja sähisi sitten kun Indy yritti vähän lähestyä. Kaipa Indy haisi oudolle ja Piki luuli vaihdokiksi? Nyt Indy vaikuttaa jo melkein normaalilta, ei tosin riehu, lähinnä nukkuu sylissä (on selvästi kipeä) ja on juonut paljon ja syönyt vähän. Nähtävästi tuo ruokailu vei oudon hajun ja nyt Piki hyväksyy Indyn taas Indyksi. Ja Pikiäkin väsyttää ihan hirveästi, kyllä vahtiminenkin ottaa voimille.

Se päässä pyörinyt neulemalli ei toteutunut ihan niinkuin kirjassa oli... No kun se kirja ei ollut mukana eläinlääkärissä. Sovelsin ja olen yllättävän tyytyväinen.

Tänään sain aivan ihanan paketin! Teimme Hekun kanssa vaihdon. Minä kaivoin kaikki talosta löytyvät Lett Lopit (en voi neuloa siitä tällä hetkellä, koska siitä isoimmasta kasasta, tumman vihreästä piti tulla isälle pusero...) ja sain vastineeksi Grignascoa, Vuorelman vetoa, Ylivetoa (uusi, ihana tuttavuus) ja alpakkaa. Kaikkien värit olivat kyllä niin nappiosumia, että olisin voinut ostaa ne itse! Kiitos!