15. syyskuuta 2008

Järkkyä

Olen järkyttynyt omasta itsestäni. Tänä aamuna, ihan normaalisti, luin Hesaria, luin blogeja, join teetä, söin ruisleipää, naureskelin kissojen aamupainille. Yhtäkkiä, laajakaista lakkasi toimimasta. Siis noin vaan, kysymättä lupaa minulta ;) Ja minä sekosin. En saanut luettua blogeja, raivosin Soneralle, joka ei vastaa tuohon aikaan aamulla, eikä edes ollut tiedotetta onko vika heillä (vai kenties minun modeemissani), en löytänyt vanhaa modeemia enkä siis voinut testata modeemiani. Melkein myöhästyin töistä. Olin pirun pahalla tuulella. Päivän mittaan Soneran sivuille ilmestyi vikatiedotus ja kun vihdoin ja viimein ehdin käväsemään kotona syömässä (ja ruokkimassa katit), netti toimi. Mutta, olenko minä tosiaankin NÄIN pahasti riippuvainen? Kamalaa.

Onneksi päivä parani. Kans.op. oli ihana. Lehtimyyjä soitti ja teititteli!!! Tilasin...

Kehrääminen on pitkästä aikaa ihanaa. Tähän mennessä en ole ollut kovinkaan ihastunut merinon kehräämiseen, jotenkin se ei ole niin helppoa käsiteltävää kuin peruslammas. Mutta, Juulin kuitukerhon merino on helppoa ja äärettömän kaunista. Nimi luumupuu on langalle niiiiiin oikea!