17. joulukuuta 2008

Muista

Suunnitelma.

1. Tän päivän lukion kokeista (24 opiskelijaa, 2 poissa) korjattu muut osat paitsi aineet. Ne huomisiltana. Varaa kannullinen teetä, paljon suklaata ja monta kynää. Kyniä tarvitaan heiteltäviksi kissoille, jotteivat ryöstä sitä ainoaa kädessä olevaa.

2. Huomenna myös siivoan. Välttämättömyys ja pakko. Huusholli näyttää kaamealta ja alkaa yskittää = liikaa pölyä.

3. Ysiluokan kokeet tarkastan perjantaina.

4. Perjantaina tai lauantaina myös kauppaan. Kaikkea mahdollista leivontarviketta. Muun kerkiää myöhemmin.

5. Lauantaina tarkastan kaikki loput kokeet (=pienet lukion ranskat).

6. Lauantaina tai sunnuntaina myös leivon. Hedelmäkakkuja 2 kpl (yksi itselle, toinen puoliksi Mammalle ja kamulle). Torttuja (himottaa taas). Ehkä, jos mieli tekee, silloin myös piparitaikinaa (ex-äitipuolen reseptillä (paljon perunajauhoja)). En välttämättä paista noita viimeisiä (vaikka sainkin eilen oppilaalta ihanan enkelipiparimuotin). Taikina is the best!

7. Maanantaina auton katsastus.

8. Maanantaina tarvittaessa (tod.näk.) koululle lukkarien kimppuun.

9. Jossain välissä Mamman sukat loppuun.

Ja kissojen kiusaamisen uhallakin, jouluksi on pakko hakea punainen tulppaanikimppu! Tai itseänihän minä siinä kiusaan ;) Ja Mari, laitoin sen ainoan ehjän päälliruukun jonka löysin lohikäärmepuulle. Nyt, toistaiseksi ruukku on pysynyt ylhäällä (ja mullat kans), mutta itse kasvi on nätisti vinossa koko ajan.... Pitäisi myös ostaa lisää ruukkuja, jotenkin kummallisesti ne hajoavat aika ahkeraan... Herroja on huvitettu tänään myös postiin menevien joululahjojen pakkaamisella. Montako kertaa voi ryöstää teippirullan? Montako kertaa voi sotkeentua pakettiteippiin?