4. joulukuuta 2008

Tööt

Väsyttää. Nukuin eilisen, vaikka olisi pitänyt korjata kokeita. Neulomista vain ajattelin... Onneksi tänään saa mennä vasta kymmeneen.

Se ma-ti yö, jonka olin esikoisen vahtina, oli ensimmäinen yö ikinä, kun katit olivat keskenään kotona yötä. Ti-aamuna kävin pikaisesti ruokkimassa ja hellimässä. Kun tulin sitten päivällä kotiin, herrat olivat niiiiiiiin hellyyskipeitä, ettei tosikaan. Jos vahingossa menin kohti ulko-ovea, molemmat ryntäsivät perään kiljuen, ethän lähde! Ja yöllä heräsin jossain vaiheessa siihen, että joku kiehnäsi leukaani ja kurrasi ihan mahdottomasti. Oletin, että Piki, normaalia. Mutta ei, Indy! Ensimmäisen kerran ikinä, se asettui nukkumaan rintani päälle.

Ja koska mitään asiaa ei ole, päätin ottaa kissoista söpöjä kuvia. Kamera esille, tähtäystä - missäs katit ovat? Karkuun menossa, tuhatta ja sataa :) Joulukaktuksella sain Indyn vähäksi aikaa esille.

joulukaktus

Lisää neulojia. Eilen iltapäivällä pakkasin tavaroita luokassa ja siistijä tuli luokkaan, hipelöi huiviani (tuo Utunan) ja paljastui intohimoiseksi neulojaksi :) Usutin Ullaneuleen kimppuun....