20. tammikuuta 2009

Iiiks!

Malli: se monissa blogeissa näkynyt perusraitasukka, nimenomaan norosta
Lanka: Noro Sock Yarn, 94 g (koko siis siro jalkaterä, mutta paksu sääri)
Puikot: 2,25 mm paitsi resorissa 2 mm

Käytetyt värit olivat S150 ja S184. Kummastakin sukasta joutui hitusen nappasemaan pois välistä yhdestä tai kahdesta kohtaa kun raidat muistuttivat liikaa toisiaan. Eivätkä värikierrot olleet kerässä samanlaiset - toisessa sukassa on huomattavasti enemmän kirkkaan vaalean sinistä. Mutta kyllä nämä ovat ah niin herkulliset! Iiiks ihanat! Voisin heti saman tien tehdä toiset... Paitsi että se viime vuonna kipeänä ollut kyynärpää ei oikein tykkää näin pienillä puikoilla tiukasta tikuttelusta - eli välillä jotain muuta.

Pitkästä, pitkästä aikaa varpaista aloitetut. Yleensä en pahemmin tykkää moisesta, koska jostain käsittämättömästä syystä en saa kantapäätä oikeaan kohtaan ja tulee liian isot. Nyt sain. Tosin tein ekan kantapään kolmeen kertaan... Varpaissa käytin ns. lappualoitusta (Punokset puikoilla -kirjalle kiitos) ja tykkäsin siitä huomattavasti enemmän kuin ennen käyttämästäni kasialoituksesta. Levennykset sääressä tein ihan vain sovittelemisen tahdissa. Toista tehdessä matkin vain ekan levennyksiä.

Edellinen postaus kirvoitti kommentteja (kiitos!) ja sai minut huolestumaan, jälleen kerran. Googlettamalla selvisi, että noin puolet sivuista sanoo tulppaania myrkylliseksi. Toinen puoli sanoo tulppaanin sipulia myrkylliseksi. Eli en tiedä.

Toinen kommentti kertoi, että puutarhoilla käytetään niin paljon kaiken maailman myrkkyjä, että ei leikkokukkia kissojen leluiksi. Iiiiks! Tätä puolta en todellakaan tullut ajatelleeksi. Nyt olen sitten taas totaalisen hermoheikkona seurannut katteja ja miettinyt ovatko ne sairaita. Kyllä ne kieltämättä ovat rauhoittuneet Indyn sairastamisen jälkeen, mutta se on toivottavasti vain aikuistumisen merkki. Hhmm... Voisikohan katit viedä ihan perusterveystarkastukseen (emännän hermojen rauhoittamiseksi)? Onkohan tulppaanien sipuleissa myrkkyjä eli jos kasvattaisin itse sisällä ruukussa tulppaaneja? On meinaan terassilla takapihalla pussi jäätyneitä sipuleja (eivät ehkä enää kasva) kun joku unohti upottaa ne maahan syksyllä...