18. tammikuuta 2009

Testailua

Meidän pieni Pikinen. Tunnetusti maailman mamiin leimautunein, Indyn perässä kulkija, äärettömän arkajalka ja pelkuri. Ja myös suuri palelija, oikea vilukissa (sic!). Talon lämpötila on yleensä +19. Silloin Piki yöllä kainaloon tullessaan täristelee, nähtävästi vilusta, ja tunkee peiton alle. Nyt kun tätä täristelyä muutama iltana esiintyi myös illalla sylissä, totesin, että asialle on tehtävä jotain. Tietysti herran (tai molempien) mielestä talon autuain paikka on kylppärin ja saunan lämmitetty lattia, mutta kyllähän nyt sylissä täytyy pystyä olemaan. Väänsin pattereita isommalle, +20,5 ja nyt on täristely loppunut. 

Mutta mites ulkoilu? Huuto ulos on kova, varsinkin Indyllä, mutta tuntuisi hassulta viedä vain yksi kissa ulos. Joten, piti tehdä testikappale vanhan, tarkoituksella koneessa kevyesti huovutetun villatakin hihasta. Koekaniinimme, anteeksi, koekissamme saattaa jonkun mielestä näyttää kärsivältä, mutta itseasiassa se meni tuohon hihaan parikin kertaa eikä edes näyttänyt kynsiä, ja nukkuu nyt sen vieressä. 

Hiukan on tiukan puoleinen, vaikka onneksi joustin antaa periksi. Jospas käyttäisin tätä mittakappaleena ja neuloisin jostain (hyvän tuoksuisesta hahtuvasta?) paremman version. Käveleminen tämä päällä on hieman jäykähköä ja Indy käy koko ajan tökkimässä ja haistelemassa. Jostain syystä en uskaltanut edes yrittää Indylle sovittamista, vaikka hihoja kyllä on kaksi kappaletta ;)