Ne alpakkasukkaset, joiden ihanuutta ihastelin tässä postauksessa. Siinähän minä samalla mainitsin sivulauseessa, että niistä irtoaa tai tulee esiin karvoja. Nyt ymmärrän. Kuvassa Ilun kuituklubin ihana-ihana-ihana auer kehruuta varten valmistelussa. Siis siitähän irtoaa piiiiitkiä karvoja, ihan kuin jonkin elukan karvoja (no, niitähän ne siis onkin, alpakkaa nääs!) vaikka kuinka paljon. Syli täynnä. Ja piti työnnellä yli-innokkaita avustajia kauemmaksi, etteivät syö karvoja ja sitten myöhemmin oksenna. Mutta on tuo kuitu silti ihanaa, käsittämättömän ihanaa. Tahtoo heti lisää alpakkaa.
Eilisen pohdinnan mohair ja huivi. Jatkan huivina, en pura ja jatkan tuolla samalla simppelillä mallineuleella kunnes keksin jonkin pienen, sievän reunajutskan. Se taitaa päästä huomenna viihdykkeeksi Tekstitaidon kokeen valvomiseen.
Kuinka paljon keskustelua (ja salakuuntelijalle riemua) voi irrota yhdestä sohvasta, parista nojatuolista ja yhdestä sohvapöydästä? Paljon. Siis opehuoneeseen tuli tänään nuo kalusteet. Entiset tuolit (ei sohvaa) olivatkin jostain 70-luvun alusta - kuulemma klassikkoja, joita ei saa hävittää (ei hävitetäkään, tarvitaan myöhemmin muualla) vaan ne olisi pitänyt päällystää uudestaan. Toisten mielestä sohva on jee!!! Ihanaa! Yksi valitti väristä, yksi jäi pohtimaan koko kalusterykelmän funktiota ja kolmas oli suorastaan suuttunut, kun tuollaiseen törsätään, kaikki raha pitäisi laittaa oppilaiden hyväksi. Ja mulla oli hauskaa ;)
