1. helmikuuta 2009

Kuvei

Joo. Kyllä minä ne langat vielä joskus Ravelryyn luetteloin - sellainen ihana järjestys vetoaa sisäiseen siistiyteeni huimasti. Ulkoista siisteyttä (siis kodin tai töissä oman pöydän) se ei taida valitettavasti parantaa...

Äsken kävi kaveri lapsineen kylässä. Kiva saada vieraita, varsinkin sellaisia vieraita, ettei tarvitse säikähtää kun
-kissa hyppää pöydälle.
-kissankarvoja löytyy tarjottavasta.
-kissa haistelee vauvaa (hyvin varovasti ja arasti).

Kiva oli myös selailla käsityölehtiä, puhua langoista ja jopa tutkailla minun huimaa varastoani. Siinä sivussa isompi lapsi leikki taas laivan ruoria rukilla...

Tänään jopa raivasin kameran muistikortin ja ajattelin tuota Ravelryyn listaamista, mutta ajattelemiseksi jäi. Sen sijaan vastaan nyt haasteeseen. Villikissa haastoi jo ajat sitten kuvaamaan huushollin kissaesineitä. Jotenkin ei ole jaksanut, mutta tänään se inspis löytyi.

kissahaaste

Ylhäältä alas, vasemmalta oikealle. 
Ylin rivi: joululahja vuodelta x, omia ostoksia (kun ovat olleet niin söpöjä), joululahja nyt joululta (upea!)
2. rivi: Helina Tilkin mukeja (löytyy myös yhtä monta lautasta ja lehmäkannu), enkeli - lahja monen vuoden takaa, Juulia-kakkonen Ikeasta (entinen kissa oli Juulia)
3. rivi: heräteostos noin viiden vuoden takaa, pikkuveljen joskus 80-luvulla minulle ihan itse tekemä joulu- tai synttärilahja, kissoja vaan (toisen häntä on oikeasti poikki, vaikkei siltä näytä)
alarivi: opiskeluaikoina tämä oli opiskelijakämpän ainoa "taulu", muki Irlannista (ehdottomasti eniten käytetty mukini)