18. maaliskuuta 2009

SE

SE on täällä. Eilen aamulla jäin onneksi kotiin korjaamaan kokeita, sillä klo 8.30 ovikello soi (Piki ohjuksena saunaan piiloon) ja se uusi läppäri tuli. Eli ei kyllä missään vaiheessa soitettu ja kysytty minne toimitetaan ja moneltako suurin piirtein. Kovalevy (se vanha) ei ollut mukana - tosin tämä tuli Tampereelta ja kovalevy tulee (toivottavasti) Helsinskistä. Koko eilinen ilta meni asennellessa ja päivitellessä ja rekisteröityessä ja kieltäytyessä rekisteröitymisestä. Näppis on ihana, laattahiiren tuntuma ihan eri kuin vanhassa tai työkoneessa. Näyttö on ihanan iso ja kirkas, mutta Vista on jotenkin ihan erilainen.

Tein myös tehdasasetusdvd:t (recovery x 2). Ja olipas hankalaa. Ensin piti hakea kaupasta DVD-levyjä. Sitten tekemään. Kahden ensimmäisen jälkeen (à 25 min) tuli aina virheilmoitus 204 - kopioiminen ei onnistunut. Sitten soitin tukeen. Taas sama virolainen herra, jonka etunimen esittelystä ei saa mitään selvää. Jätti minut langalle odottamaan vartiksi, mitä tuo virheilmoitus 204 tarkoittaa. Ei selvinnyt, eivät tienneet! No, onneksi kolmas kerta toimi ja toinen levy onnistui ensimmäisellä kerralla.


Tässä uuden koneen ensimmäinen kuva! Tuli myös eilen postissa Fyberspatesilta. Olen tainnut autuaasti unohtaa kertoa liittyneeni sinnekin kuitukerhoon... Yksi paketti tuli jo tammikuussa, mutta se oli sen väristä liilaa, että ei pahemmin iske. Se oli muistaakseni BFL:lää, tämä mielettömän ihana, jotenkin synkän, syvän peikkometsän mieleen tuova letti on Shetlantilaista.

Kiitos kaikille huivin kommentoijille! Iso osa kiitoksista kuuluu kyllä Päiville, suunnittelijalle. Mutta totta, on ollut todella hauska vertailla, miten uskomattoman erilaisia huiveja eri langoista ja jopa samoista langoista eri värisinä tulee!