8. maaliskuuta 2009

Viimeistely

Riemunkiljahduksia, ilotulitusta ja fanfaareja kiitos! Se on valmis. Tai puuttuu vielä napit (kuvassa) ja pingotus tai höyrytys. Se on napakka istuvuudeltaan, ei haittaa vaikka höyrytys hitusen venäyttäisikin (tai minä laihtuisin...). Lanka olisi riittänyt paljon pitempäänkin versioon, jäi neljä vyyhteä. Kahdessa vyyhdissä oli solmu, yhdessä jotain kummallista tummaa, melkein mustaa kahdessa kohtaa. Toisen kohdan katkaisin pois, toinen oli niin lopussa ettei haitannut.

Hihat tein loppujen lopuksi ylhäältä alas, poimin silmukoita vain nopeampaan tahtiin kuin ekalla kerralla (13 alussa, 2 per kerros pitkälle, sitten hetken aikaa 1 per krs ja lopuksi isommat satsit). Toimii.

Tykkään aivan älyttömästi tästä langasta. Ei liian paksua, muttei rihmaakaan. Neuloutuu helposti, ei halkeile. Väripinta on kaunista, ei tylsää yksiväristä, mutta ei häiritsevän kirjavaa, ei lätäköidy.


Lopuille vyyhdeille on siis suunnitelma. Ei, Teija, ei ole huivi mielessä vaan jotain ihan muuta. Idea on mielestäni huima, toteutus voi olla.... jotain ihan muuta. Pitäisi nimittäin yhdistää neulepinta ja kangas, ja siitä ei meikäläisellä ole minkäänlaista kokemusta...