2. huhtikuuta 2009

Ennen

Siivosin ja vaihdoin keittiön pöytäliinan. Tykkään oikeista kankaisista pöytäliinoista - ei tartu Hesarin muste, helppo heittää pesukoneeseen. Kissankarvat tosin tarttuvat vähän liian helposti. Kaivoin kaapista ulos mieleistä liinaa (se verhojen kanssa samaa kangasta oleva on pyykissä) ja unohduin muistelemaan.


Pohjimmaisen ja ylimmäisen tekijä on joko äitini, tätini tai mummoni. Tädillä (kummitätini myös, kuoli -75) oli käsityöalan koulutus (silloin ei taidettu vielä tuntea nimityksiä artesaani, artenomi) ja kaikki muistikuvani hänestä ovat joko leipomassa leipää tai kutomassa puilla jotain. Näitä liinoja tulee käytettyä ihan liian harvoin, jotenkin pelkää hajottavansa ne.

Pikin alla oleva ja oikean puolen samanmoinen kirjonta ova tietääkseni äidin tekeleitä (kuoli -80). Muistan hänen tykänneen erityisesti ompelemisesta, mutta osasi kyllä tehdä ihan mitä vaan. Antoi kauniisti iiiihanana kankaan barbien häähunnuksi, vaikka tiedän kyllä, että siitä (tai niistä, niitä oli kaksi) piti tulla hihat yhteen hihattomaan mekkoon. Luulenpa, että tuo kangas saattaa vielä löytyä barbinvaatepussista.

Keltaisen olen joko tehnyt itse tai sitten veljeni - kumpikin yhtä todennäköistä. Kirjaimet T.S. viittaavat isääni. En muista oliko tämä pyyhe vai liina vai mikä.... Vihreä samalla tyylillä on ehdottomasti minun tekemäni. Noin 6-7 vuotiaana tein näitä kohtuullisen monta ja kaikissa on tuo sama dinosaurukselta näyttävä lintu.

Tein myös kananmunapaketin kansista (keltaiset, voimakkaan keltaiset) kirjan. Kerroin siinä tikkukirjaimin punaisella tussilla makaronipuun tarinan (kirja on kadonnut). Leikkasin myös kaikilta nukeilta keskeltä takaa hiukset - jotta näkisin kasvavatko ne takaisin... Laitoin katkottuja nuppineuloja nukeille korvakoruiksi. Kaikilta itkeviltä (1 kpl) ja laulavilta (1 kpl) nukeilta kaivoin sisuskalut auki, jotta tietäisin miksi ne ääntä pitävät - eivätpähän äännnelleet enää.