On ollut aikaa ajatella. Viikko sitten, olisiko ollut Juhannuksen jälkeinen maanantai, Hesarissa oli koko sivun juttu sinkuista. Jälleen kerran. Mutta tällä kertaa siinä oli jopa ihan asiaa. Eli kaikki sinkut eivät ole bailaavia ja meneviä, vaan meitä on paljon ja me olemme ihan tavallisia. Olikohan siinä, että joka kymmenes ns. aikuinen on sinkku tai siis asuu yksin (voin kyllä muistaa ihan päin honkia). Jutun juju oli kuitenkin, että sinkuilta puuttuu se läheinen henkilö, jonka kanssa käydä läpi päivän tapahtumia, tunteita. Ei ole ketään, joka kysyisi miten meni. Hyvät ystävät ovat arvokkaita, mutta en minäkään voi soittaa ystävälle joka päivä vain kuulumisten takia - heillä useimmilla on perhe. Niinpä asioita tulee vatvottua liikaa omassa päässä. Ja sitten mulla välähti! Hei, onhan mulla blogi ja Ravelry (ja Facebook, myönnän)! Nyt teillä on virallinen diagnoosi miksi Villasukka päivittää niin turkasen usein. Minä tilitän teille päivääni, te olette minun varaventtiilini ;) Kiitos!
Hesarin jutun alaosa ei sitten enää ollutkaan niin hyvä, siihen oli haastateltu sinkkuja, ja valitettavasti he olivatkin sitten sitä perinteisempää sorttia kaikki. Minä tai Mamma oltaisiin oltu erilaisia. Mutta eihän kukaan ajattele, että Mamma on sinkku - sehän on yksin asuva vanhus... Mikä muuten olisi miespuolinen vastine vanhalle piialle?
Liikaa aikaa ajatella. Pitäisi taas ihan oikeasti kirjoittaa pöytälaatikkoon, mutta kun sen edellisen koneen hajotessa edelliset kirjoitukset katosivat... Kirjoittaminen tyssäsi. Vähäksi aikaa.
Päivän positiivisin ja mukavin kokemus: Tapasin Utunan Kertun ihan livenä. Tähän asti on kommunikoitu vain spostin kautta, joten oli hassua nähdä miltä toinen näyttää ja kuulostaa. Mutta tosi kiva!
