Hilma lähti eilen kotiin ja illan pojat nukkuivat. Toisaalta niillä oli kai ikävä, koska Piki nukkui Hilman paikalla Lundiassa ja Indy kiersi ja kaarsi kaikki nurkat. Indy teki myös jotain, mitä ei ole ennen koettu. Istuin lukemassa blogeja tässä koneella. Herralla oli nälkä, se hermostui! Ja läppäsi minua etutassulla poskeen!
Miun pihani kaksi jaloruusua kukkivat vuorovuosin. Viime vuonna se tummempi ja vanhempi, tänä vuonna tämä rehevämmän punainen. En saa päätettyä kummasta tykkään enemmän.
Luin kirjan. Doris Lessingin Kissoista (2002). Hesarissa sitä suositeltiin ja pakkohan kaikki kissa-aiheiset kirjat on lukea. Mutta en oikein tiedä. En muistaakseni ole koskaan lukenut Lessingiä aiemmin, joten en tiedä hänen tyyliään yleensä. Nähtävästi hän on kirjoittanut enemmänkin kissoista kertovia kirjoja, mutta en ole ollenkaan varma haluanko lukea niitä.
Kirjojen tyyli muistuttaa inhoamaani ajatuksen virtaa, liukuu asiasta toiseen niin, että välillä piti palata muutama lause taakse päin tarkistamaan mistä kissasta tässä oikein puhuttiin. Puoleen väliin asti kissoilla ei ollut nimiä, oli vain harmaa kissa, musta kissa. Sitten yhtäkkiä niitä alettiin kutsua nimillä - miksi tuommoinen jako, vaikka tuntui, että kaikki olivat yhtä rakkaita (tai ainakin melkein)? Kirjoittaja oli selvästi myös vanhan ajan maalaisyhteiskunnan ihminen. Kissojen kastrointi/sterilisaatio tuntui olevan pahin mahdollinen ajatus, vie kissan luonteen. Tästä olen ihan eri mieltä. Kissoilla siis oli pentuja koko ajan ja paljon, ja sekin tuntui ärsyttävän kirjailijaa. Jätti siis jotenkin hämmentyneen olon lukijalle.
Nyt kaipais vaihteeksi oikein hyvää dekkaria (Sue Grafton odottaa yöpöydällä) tai jotain erinomaista fantasiaa (saa ehdottaa!).
